Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä
Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
Sisältö- ja digimarkkinoinnin suosio kasvaa jatkuvasti - eikä mikään ihme. Siinä missä sisältömarkkinoinnin avulla luodaan arvoa valitulle kohderyhmälle esimerkiksi neuvojen, viihdyttämisen, opettamisen tai inspiroimisen kautta, digimarkkinoinnin tehtävänä on varmistaa, että sisällöt ovat löydettävissä oikeille ihmisille, oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan. Aloittaminen on kuitenkin vähän liiankin helppoa ilman sen tarkempia tavoitteita, mittareita ja suunnitelmaa, jolloin myös markkinoinnin vaikuttavuuden todentaminen on haastavampaa. Mitä tulisi ottaa huomioon, mikäli haluaa saada tuloksia sisältö- ja digimarkkinoinnilla? Aiheen pariin sukellettiin Aava & Bangin webinaarissa marraskuun alussa, mutta mikäli et päässyt linjoille silloin, jatka lukemista!
Content Marketing Instituten mukaan sisältömarkkinointi on yritykselle jopa 62% edullisempaa perinteiseen markkinointiin verrattuna - eikä siinä vielä kaikki. Se nimittäin myös tuottaa samanaikaisesti kolme kertaa enemmän liidejä ja ennen kaikkea parempia liidejä. Kuten markkinointi isommassakin kuvassa, myös sisältömarkkinoinnin tulisi pelata samassa tiimissä myynnin kanssa.
Myynnin tehostamisen lisäksi sisältö- ja digimarkkinointi voivat auttaa sinua...
✅ vahvistamaan brändiä
✅ lisäämään tunnettuutta
✅ erottumaan kilpailijoista
✅ rakentamaan luottamusta
✅ parantamaan näkyvyyttä ja löydettävyyttä
✅ pääsemään vuorovaikutukseen kohderyhmäsi kanssa
Ennen kaikkea sisältö- ja digimarkkinoinnin avulla voit tarjota kohderyhmillesi vastauksia kysymyksiin, näkemyksiä ajankohtaisiin aiheisiin ja ratkaisuja asiakkaan haasteisiin. Kun sisältö on aidosti hyödyllistä, kiinnostavaa ja merkityksellistä, yhä useampi haluaa kuluttaa sisältöjäsi myös jatkossa. Ja kun tarve jossakin vaiheessa syntyy, he myös todennäköisemmin ostavat sinulta, jos olet onnistunut auttamaan heitä jo aikaisemmin. Puhumme tässä postauksessa sisältö- ja digimarkkinoinnista yhdessä, koska ne kulkevat käsi kädessä. Hyvästäkään sisällöistä ei nimittäin ole hyötyä, mikäli sitä ei kukaan löydä. Samoin digimarkkinoinnissa sisältö on tärkeässä roolissa. Digimarkkinoinnin termistöön ei tässä postauksessa syvemmin paneuduta, mutta kannattaa kurkata digimarkkinoinnin asiantuntijamme Sampon aiemmin kirjoittamiin digimarkkinoinnin sanakirjoja:
👉 Digimarkkinoinnin sanakirja: osa 1
👉 Digimarkkinoinnin sanakirja: osa 2
Jos olet valmis, eiköhän hypätä seuraavaksi konkreettisesti siihen, kuinka saada tuloksia sisältö- ja digimarkkinoinnilla. Oletko valmis? Ota hyvä asento 🧘♀️, kuppi kahvia ☕️ ja avoin mieli 💎!
Sisältö- ja digimarkkinointi eivät ole muusta markkinoinnista irrallisia osia, vaan jalkautuvat liiketoiminnan ja markkinoinnin tavoitteista. Jos yrityksen tavoitteena on siis esimerkiksi myynnin kasvattaminen tai työnantajamielikuvan kehittäminen, sen tulee näkyä myös sisältö- ja digimarkkinoinnin tavoitteissa. Jos markkinoinnin tavoitteet kaipaavat kirkastamista tai selkeytystä, se kannattaa tehdä ensin.
Millainen on hyvä tavoite? Siihen löytyy paljon erilaisia vastauksia, mutta meidän mielestämme mitä paremmin tavoite on jollakin tavalla mitattavissa, sen parempi. Unohda siis spontaanisti sponsoroidut Facebook- mainokset ja satunnaiset sisällöt - tulosten saaminen vaatii tavoitteita ja mittareita! Aseta myös sisältö- ja digimarkkinoinnille SMART-tavoitteita eli sellaisia tavoitteita, jotka ovat tarkkoja, mitattavissa, saavutettavissa ja realistisia, relevantteja yrityksen liiketoiminnan näkökulmasta ja jollakin tavalla aikaan sidottuja.
👉 Lue lisää tavoitteiden ja mittareiden määrittämisestä asiakkuusjohtajamme Hanna-Riikan blogista!
Joko luit digimarkkinoinnin asiantuntijamme Sampon blogin RACE-mallin hyödyntämisestä sisältö- ja digimarkkinoinnin työkaluna? Kuten Sampo blogissaan kirjoitti, RACE-malli on yksi monista digi- ja sisältömarkkinoinnin suunnittelun työkaluista, jonka keskiössä on asiakas sekä monikanavaisuus. Tärkeää on käytettävästä työkalusta huolimatta ymmärtää, että vaikuttavaa monikanavaista sisältö- ja digimarkkinointia tehtäessä suunnitelmallisuus on tekemisen keskiössä.
RACE-mallin ytimessä on sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnitteleminen niin, että potentiaalinen asiakas todella tavoitetaan ostopolun jokaisessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tuotetaan sisältöä ja digimarkkinointia, jolla pyritään tavoittamaan potentiaaliset asiakkaat kanavista, joita hän itse käyttää. Pelkkä tavoittaminen ei kuitenkaan riitä, joten seuraavassa vaiheessa tarjotaan sisältöä, esimerkiksi ladattavan oppaan, joka kuljettaa potentiaalista asiakasta ostopolulla eteenpäin ja tarjoaa hänelle arvokasta lisätietoa teemasta tai palvelusta. Nyt yhteinen matka on vasta alussa ja tavoitteena onkin varmistaa, että potentiaalinen asiakas eli liidi kääntyy asiakkaaksi, josta pidetään huolta ja joka sitoutetaan yhteisen matkan aikana yritykseen.
Ei siis riitä, että yksittäisestä Facebook- mainoksesta saadaan tieto, kuinka moni sen on nähnyt, vaan isommassa kuvassa asiakkaan koko polku pitäisi saada nähtäville. Sisältö- ja digimarkkinoinnin ROI:n todentaminen vaatii siis myös oikeanlaisia työkaluja. Olipa käytössä sitten esimerkiksi HubSpot, Google Analytics, Salesforce, Marketo, joku muu tai useampi näistä, tärkeintä on löytää oikea työkalu yritykseesi ja sen tavoitteisiin peilaten.
Sisältö- ja digimarkkinoinnin tekeminen ilman selkeitä kohderyhmiä ja riittävää asiakasymmärrystä on verrattavissa siihen, että etsisit neulaa heinäsuovasta. Kun tavoitteena on tarjota asiakkaalle kiinnostavaa, merkityksellistä ja hyödyllistä sisältöä, tulisi tietää millaiset asiat ovat asiakkaalle kiinnostavia, merkityksellisiä ja hyödyllisiä. Tässä auttaa asiakasymmärrys, jolla tarkoitetaan syvällistä ymmärrystä asiakkaiden tarpeista ja heidän käyttäytymisestään. Tavoitteena on ymmärtää sellaisia piileviä tarpeita, joita asiakas ei välttämättä osaa itsekään tunnistaa tai sanoittaa. Asiakasymmärrys rakentuu, kun asiakkaista saatu data ja tieto osataan jalostaa uusiksi oivalluksiksi (insight) ja sitä kautta tarjota asiakkaille sisältöä, joka on heille juuri siinä hetkessä arvokasta ja kiinnostavaa.
👉 Kuinka luoda aidosti asiakasta kiinnostavaa sisältöä? Lue lisää aiemmasta blogistamme!
Kuten RACE-mallista puhuttaessa kävi läpi, asiakkaiden lisäksi on tärkeää tuntea heidän ostopolkunsa. Läheskään kaikki sisältöjesi pariin päätyvistä henkilöistä ei ole vielä valmiita ostamaan sinulta. Jos siis tuotat sisältöä pelkästään ostopolun loppuvaiheeseen, tulee asiakkaalle helposti tunne tyrkyttämisestä ja myymisestä. Rakenna jokaiselle asiakasarkkityypille oma ostopolkunsa ja kirjaa ylös, millaisia sisältö- ja digimarkkinoinnin toimenpiteitä hän tarvitsee sen eri vaiheisiin (tietoisuus, harkinta, osto ja jälkimarkkinointi). Kun teet tämän vaiheen hyvin, onnistut todennäköisemmin puhuttelemaan oikeita ihmisiä, oikeaan aikaan ja oikeissa kanavissa.
Tiedätkö sanonnan, että tavoite ilman suunitelmaa on vain toive? Se pätee erittäin hyvin myös sisältö- ja digimarkkinointiin. Sitä on nimittäin helppo vain lähteä tekemään: muutama somepostaus sinne, kourallinen blogeja tänne ja joskus parikymppiä sponsorointia mainontaan - ei kai se ole sen kummempaa! Vai onko? Jos aidosti haluat saada kaiken hyödyn irti sekä mitattavia tuloksia ja vaikuttavuutta asiakkaan koko ostopolun varrelta, kannattaa suunnittelu tehdä huolella. Sisällöt eivät nimittäin synny itsestään ja kun kohderyhmiä, asiakasarkkityyppejä, tuotteita, palveluita, tavoitteita, mittareita ja ydinviestejä on useita, kannattaa tekemistä selkeyttää.
Miksi tehdä sisältö- ja digimarkkinointisuunnitelma? Koska se...
💛 vahvistaa brändiä ja sitouttaa asiakkaita
💛 tehostaa ajankäyttöä ja sujuvoittaa työn suunnittelua
💛 systematisoi sisällöntuotantoa
💛 auttaa fokusoimaan markkinointiresursseja
💛 lisää laadukkaiden liidien ja asiakkaiden määrää
💛 helpottaa tavoitteiden määrittelyä ja tulosten mittaamista
💛 parantaa asiakaskokemusta tarjoamalla asiakkaiden tarpeisiin vastaavia sisältöjä
Sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnitelma voidaan jakaa neljään osaan. Ensimmäisenä: miksi tehdään? Mikä on yrityksesi ns. strateginen ydin eli visio, missio, arvot ja tarina? Kuten aiemmin mainittiin, sisältömarkkinointi ei ole muusta markkinoinnista irrallista tekemistä, vaan sen tulisi jalkautua systemaattisesti sekä liiketoiminnan että markkinoinnin isommista tavoitteista. Jos tavoitteena on kasvattaa liikennettä verkkokauppaan 10% seuraavan kuuden kuukauden aikana, määrittele sisältö-ja digimarkkinointisuunnitelmaan: mistä kanavista liikennettä lähdetään hakemaan, millaisilla toimenpiteillä ja viestikärjillä ja mitä tarkempia tavoitteita ja mittareita asetetaan? Ensimmäisessä osassa on myös hyvä tehdä nykytilan kartoitus eli mitä tehdään hyvin nyt ja mitä tulisi kehittää? Samoin kilpailijakartoitus ja hakusana-analyysi on tärkeää tehdä tässä kohtaa sisältö- ja digimarkkinoinnin näkökulmasta: millaisia sisältöjä muut alalla toimivat tekevät? Millä hakusanoilla kohderyhmäsi etsii vastauksia kysymyksiin? Ketkä toimijat ovat hakutuloksissa korkeimmalla ja miksi? Näin myös omien kilpailuetujen kirkastaminen helpottuu.
Suunnitelman toisessa osassa määritellään: kenelle tehdään? Eli mitkä ovat ne tärkeimmät kohderyhmät nimenomaan sisältö- ja digimarkkinoinnin näkökulmasta, jotka voidaan näillä toimenpiteillä tavoittaa ja missä kanavissa? Kuten aiemmin mainittiin, on kohderyhmät ja asiakasarkkityypit syytä tuntea huolella - ei vain demografisten tekijöiden perusteella, vaan ymmärtää syvällisesti asiakkaalla olevia (piileviä) tarpeita, arvoja, motiiveja ja oston esteitä. Näin suunnitelmaan voidaan mallintaa tärkeimmät asiakasarkkityypit ja se, millaista sisältöä heille voidaan ostopolun varrella tarjota ja kuinka digimarkkinoinnin avulla varmistetaan, että sisällöt myös löydetään.
Vasta suunnitelman kolmannessa osassa lähdetään kirkastamaan: mitä tehdään? Tässä apuna toimii sisältöteemojen rakentaminen. Sisältöteemoilla tarkoitetaan isompaa sisältökokonaisuutta, joka määrittää millaisia yksittäisiä sisältöjä halutaan tuottaa. Tavoitteena on varmistaa, että sisällöt ovat monipuolisia, luovat arvoa eri kohderyhmille ostopolun eri vaiheissa ja tukevat aiemmin suunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Sisältöteemat voidaan määritellä esimerkiksi jokaiselle kuukaudelle erikseen, mikäli yrityksessä on aiemmin todettu vuosikello toimivaksi ja/tai vuoden varrella on ajallisesti erilaisia painopisteitä, jotka vaativat sisältö- ja digimarkkinointia tuekseen. Sisältöteemoja voidaan määritellä myös päiväkohtaisiksi niin, että esimerkiksi maanantaisin julkaistaan sisältöä yhteen teemaan liittyen, keskiviikkoisin toiseen teemaan liittyen ja perjantaisin kolmanteen teemaan liittyen.
Sisältö- ja digimarkkinoinnin viimeisessä eli neljännessä osassa määritellään se: miten tehdään? Eli millaisia sisältötyyppejä (esimerkiksi onko kyseessä somepostaus, video, webinaari, opas, blogikirjoitus, podcast jne.) lähdetään tekemään ja mihin kanaviin keskitytään. Tässä kohtaa on hyvä myös tarkentaa se, mikä on minkäkin kanavan ja sisältötyypin rooli aina verkkosivuista sosiaalisen median eri kanaviin, blogeihin ja oppaisiin. On tärkeää pitää asiakkaan ostopolku mielessä ja pohtia, miten asiakasta kuljetetaan ostopolullaan eteenpäin. Lukeeko hän ehkä ensin kiinnostavan somepostauksen (tietoisuus), klikkaa siitä lukemaan blogiartikkelia (kiinnostus) ja päätyy sen seurauksena vielä lataamaan aiheeseen liittyvän oppaan ("ostopäätös")? Lisäksi suunnitelmaan on tärkeää kirkastaa se, milloin sisältöä suunnitellaan, tehdään ja kehitetään. Tässä apuna toimii esimerkiksi Exceliin tehty julkaisukalenteri.
Kun suunnitelma on kunnossa, on aika laittaa kädet näppäimistölle ja lähteä tekemään! On kuitenkin tärkeää tässä vaiheessa muistuttaa, että ole kärsivällinen ja armollinen itsellesi. Tulokset eivät todennäköisesti näy heti, vaan usein sanotaankin, että tulosten saamiseen ja vaikuttavuuden todentamiseen voi mennä helposti 6-12 kuukauttakin. Ole siis päättäväinen, lähde tekemään ja testaa, testaa ja vielä kerran testaa. Seuraa analytiikkaa säännöllisesti, analysoi mikä toimii ja mikä ei ja kehitä jatkuvasti. Parhaimmillaan sisältö- ja digimarkkinointi auttaa sinua aina myynnin tukemisesta brändin vahvistamiseen ja työnantajamielikuvasta ajatusjohtajuuden saavuttamiseen. Älä siis ajattele sisältö- ja digimarkkinointia vain nopeana taktisena kampanjointina, vaan jatkuvana ja pitkäjänteisenä tekemisenä. Monesti kuulee sanottavan, että kyseessä ei ole pikasprintti vaan maraton. Itse asiassa sanoisin, että se on enemmänkin kuin säännöllinen peruskestävyyslenkki. Miksikö? 🏃
Ajatellaan, että haluaisit parantaa juoksukuntoasi, mutta et ole hetkeen käynyt lenkillä. Tiedät varmaankin mitä tapahtuu, jos lähdet heti kotiovelta pinkomaan satanen lasissa? Todennäköisesti alkaa pistää kylkeen, ehkä vähän verikin maistuu suussa eikä lenkille lähtö jatkossakaan motivoi. Niin ihanaa kuin olisikin juosta heti kymppi hengästymättä, vaatii se useampia peruskestävyyslenkkejä taustalleen. Toistoja, toistoja ja toistoja. Välillä voi vaihtaa reittiä, ottaa välillä nopeamman spurtin tai vaihtaa juoksukengät parempiin, mutta se tavoite pysyy kirkkaana mielessä. Tämä pätee täysin myös sisältö- ja digimarkkinointiin. 🏆 Kun jaksetaan testata, toistaa ja tehdä niitä peruskestävyyslenkkejä toisensa jälkeen, alkaa juoksu kulkea kevyemmin ja lopulta myös tavoitteisiin päästään!
👉 Mikäli haluat oppia lisää sisältö- ja digimarkkinoinnista, lataa maksuton oppaamme "Sisältö- ja digimarkkinointia kasvuyrityksille" tästä!
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä: resurssit. Tässä kohtaa mielessä saattaa pyöriä kysymys siitä, kuka tämän kaiken sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnittelun, toteutuksen, mittaamisen, analysoinnin ja kehittämisen tekee? Jos haluat saada tuloksia aikaan, täytyy sille olla myös riittävästi aika-, henkilö- ja/tai budjettiresurssia. Ennakointi, suunnittelu ja hyvä aikatauluttaminen ovat isona apuna, mutta ei kannata tuudittautua ajatukseen, että "kyllähän ne tulee tehtyä jossakin välissä, kun ehtii". Jonkinlaisen Facebook- postauksen saattaa suhteellisen nopeasti kirjoittaakin, mutta muista suunnitella sisältöjä myös pidemmällä tähtäimellä ja peilaten niin tavoitteisiin, sisältöteemoihin kuin asiakkaaseen ja hänen ostopolkuunsa.
Tiedämme, että monella markkinointivastaavalla on työpöytä jo valmiiksi täysi, jonka vuoksi sisältö- ja digimarkkinoinnin tekemiselle voi olla hankalaa löytää aikaa. Ei syytä huoleen - me olemme täällä sitä varten! 💛 Sisältö- ja digimarkkinoinnin kuukausipalvelun avulla varmistamme, että valituille kohderyhmille tuotetaan monipuolisesti ja säännöllisesti tavoitteisiin sidottua sisältöä valituissa kanavissa. Kokonaisuus voi sisältää esimerkiksi haamukirjoitettuja blogiartikkeleita, sosiaalisen median päivityksiä, uutiskirjeitä, referenssitarinoita sekä kevyitä somevideoita. Näiden lisäksi tuomme sisällöt kohderyhmäsi tietoisuuteen mainonnan ja hakukoneoptimoinnin keinoin – ketterästi kuukausisopimuksella. Helpota siis työtaakkaasi ja käy lukemassa lisää siitä, miten sisältö- ja digimarkkinoinnin kuukausipalvelumme toimii!
Nyt jos koskaan on aika lähteä tekemään sisältö- ja digimarkkinointia! Sopiiko se jokaiselle yritykselle? Ei varmastikaan, mutta uskallan väittää, että oikein ja suunnitelmallisesti toteutettuna sisältö- ja digimarkkinointi tarjoaa suurimmalle osalle yrityksistä aidosti kustannustehokkaan keinon erottua kilpailijoista, vahvistaa brändiä, rakentaa luottamusta, tuoda esiin yrityksen asiantuntijuutta ja näkemyksiä sekä asettaa aidosti asiakas markkinoinnin keskiöön. Koska asiakkaita vartenhan yritykset lähtökohtaisesti ovat olemassa ja mikäpä sen arvokkaampaa, kuin auttaa asiakkaita saamaan vastauksia kysymyksiinsä, ratkaisuja haasteisiinsa ja uudenlaisia ajatuksia ja inspiraatiota. Me täällä Aava & Bangilla autamme mielellämme tuloksellisen sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnittelussa, tekemisessä, mittaamisessa, analysoinnissa ja kehittämisessä, joten ole yhteydessä niin keskustellaan lisää. 👋
Psst... Mitä blogista jäi mieleen? 👉 Testaa tietosi sisältö- ja digimarkkinoinnista klikkaamalla tästä!
Kirjoittaja: Emilia Vanhatapio
Kirjoittaja työskentelee Aava & Bangilla sisältömarkkinoinnin asiantuntijana ja konseptisuunnittelijana. Hän innostuu sykähdyttävistä sisällöistä, vaikuttavasta viestinnästä ja timanttisista tarinoista, jotka onnistuvat puhuttelemaan asiakkaita ja heidän asiakkaitaan juuri oikealla tavalla.
Katso kaikki blogikirjoitukset
LinkedInVastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Supersuosittu Masterclass on palannut uudistettuna! Kaipaatko buustia uranäkymiisi tai janoatko ajankohtaisinta tietoa B2B-markkinoinnista ja...
Mutta kuka leikkaa ensimmäisen palan? Kasvukattaus-videopodcastimme neljännessä jaksossa pääsin jakamaan reseptini siihen, miten yrityskulttuurin...