Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

HubSpot on Customer Platform – mitä se tarkoittaa?

Featured Image

 HubSpot on työkaluna monelle markkinoijalle jo varsin tuttu, eikä sen suosio tunnu horjuvan. Tutkimuksetkin vahvistavat sen, sillä HubSpot on valittu useaan otteeseen parhaaksi markkinoinnin automaatiojärjestelmäksi, johon luottaa jo yli 205 000 asiakasta yli 135 maassa. 

Tänä päivänä HubSpot on kuitenkin paljon enemmän. Pelkän markkinoinnin automaatio- tai CRM-järjestelmän sijaan HubSpot puhuu itsestään nykyisin asiakasalustana (Customer Platform), joka tarjoaa kaikki tarvitsemasi ohjelmistot, integraatiot ja resurssit markkinoinnin, myynnin sekä asiakaspalvelun yhdistämiseen ja johtamiseen RevOps-strategian mukaisesti. HubSpot mahdollistaa liiketoimintasi nopeamman kasvun keskittymällä siihen kaikkein olennaisimpaan – asiakkaisiisi.

Muuttuvassa maailmassa asiakasymmärrys on menestyksen salaisuus. Kolmannen osapuolen evästeiden kuolema, tiukentunut lainsäädäntö ja muut perinteistä B2B digimarkkinointia ravistelevat muutokset korostavatkin juuri oman asiakasdatan merkitystä entisestään. 

Mutta mitä Customer Platform tai asiakasalusta oikein käytännössä tarkoittaa ja miten se eroaa kenties monelle tutummasta CRM-järjestelmästä? 

Mikä on Customer Platform?

Customer (Data) Platform on tietokanta, joka keskittyy asiakasdatan keräämiseen, hallinnointiin ja analysointiin eri tietolähteistä, kuten esimerkiksi verkkosivuilta, markkinointikampanjoista ja sosiaalisesta mediasta. Tämä tieto ja yhtenäinen 360° -asiakasnäkymä auttaa hallitsemaan ja johtamaan asiakassuhteita monilla eri tasoilla ja asiakaspolun jokaisessa vaiheessa – aina asiakassuhteen alkumetreiltä sitouttamiseen. 

“Asiakasalusta” kokoaa yhteen useita eri työkaluja ja teknologioita (kuten CRM ja asiakaspalvelujärjestelmät). Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden luoda ja ylläpitää syvällistä sekä yhtenäistä näkemystä asiakkaistaan. Samalla rakentuu monikanavainen ja saumaton asiakaskokemus, joka onnistuessaan johtaa liiketoiminnan kasvuun.

Asiakasalustan keskeisin tehtävä on tarjota yrityksille työkalut ymmärtää asiakkaidensa tarpeita ja käyttäytymistä entistä paremmin. Customer Platformin kautta voit seurata ja analysoida asiakkaiden käyttäytymistä, tarjota juuri heille personoitua viestintää ja markkinointia sekä vahvistaa asiakastyytyväisyyttä. Parhaimmillaan asiakasalustan avulla voidaan integroida tyypillisesti omissa siiloissaan ja järjestelmissään toimivat osastot (kuten markkinointi, myynti ja asiakaspalvelu) tiukemmin yhteen ja yhteisen, luotettavan asiakasdatan äärelle. Se näkyy tietenkin suoraan myös laadukkaampana asiakaskokemuksena. 

Mitä eroa on Customer Platformilla ja CRM-järjestelmällä?

Näistä termeistä kenties tutuin on CRM eli Customer Relationship Management. CRM-järjestelmä on tietokanta, joka tallentaa asiakas-, prospekti- ja liiketoimintatietoja. Sen tarkoituksena on auttaa yrityksiä seuraamaan ja hallinnoimaan asiakassuhteitaan sekä myyntiä. Tyypillisesti CRM on mielletty erityisesti myynnin työkaluksi, sillä se keskittyy erityisesti asiakassuhteiden ylläpitoon ja kasvattamiseen sekä myynnin seurantaan.

Vaikka asiakasalustat ja CRM-järjestelmät käsittelevät molemmat asiakastietoja, on niillä selkeästi erilaiset painopisteet. CRM-järjestelmät keskittyvät pääasiassa myyntiin ja asiakaspalveluun, kun taas CDP:t keräävät ja integroivat dataa eri lähteistä tarjoten kokonaisvaltaisen näkymän asiakkaan käyttäytymiseen. HubSpotin asiakasalusta yhdistää näistä molemmat, mikä tekee siitä kiistatta monipuolisimman työkalun asiakassuhteiden hallintaan.

Kuinka HubSpot toimii asiakasalustana? 

HubSpot Customer Platform yhdistää käytännössä perinteisen CRM:n sekä CDP:n parhaat puolet. HubSpotin sisäänrakennettu CRM-järjestelmä mahdollistaa asiakastietojen hallinnan ja seurannan, kun taas markkinoinnin automaatio-ominaisuudet auttavat luomaan ja seuraamaan kohdennettuja kampanjoita eri kanavissa. Samaan aikaan HubSpotin analytiikka antaa yrityksille arvokasta tietoa asiakkaiden käyttäytymisestä, mikä auttaa tekemään fiksuja päätöksiä liiketoiminnan kehittämiseksi. Lisätehoja kokonaisuuteen tuovat HubSpotin jatkuvasti kehittyvät tekoälytyökalut.

Miksi valita HubSpot?

Integroitu ratkaisu: HubSpot tarjoaa kaiken tarvittavan asiakassuhteiden hallintaan yhdessä paikassa, mikä vähentää tarvetta monimutkaisille ja hajautetuille järjestelmille.

Käyttäjäystävällisyys: HubSpotin käyttöliittymä on intuitiivinen ja helppokäyttöinen, mikä tekee alustan käytöstä sujuvaa ja miellyttävää.

Skaalautuvuus: Olitpa sitten pieni startup tai suuri yritys, HubSpot skaalautuu helposti liiketoimintasi tarpeisiin tarjoten joustavan ratkaisun yrityksesi kasvun jokaiseen vaiheeseen.

Tehokas analytiikka: HubSpotin tarjoamat analytiikkaominaisuudet auttavat ymmärtämään asiakkaiden käyttäytymistä ja tarpeita paremmin, mikä puolestaan auttaa tekemään liiketoiminnan kannalta fiksumpia päätöksiä.

Jatkuva kehitys: HubSpot kehittää ja parantaa alustaa jatkuvasti varmistaakseen, että asiakkaat saavat aina parhaan mahdollisen kokemuksen ja hyödyn.


Yhteenvetona sanoisin, että HubSpotin asiakasalusta tarjoaa yrityksille markkinoiden monipuolisimman ja tehokkaimman työkalun asiakassuhteiden hallintaan. Sen avulla voit rakentaa parempaa asiakaskokemusta ja saavuttaa liiketoiminnan kasvutavoitteet samaan aikaa sekä tehokkaasti että kestävästi.

Kirjoittaja: Eveliina Vähä-Ruka

Eveliina on terävä digistrategi ja HubSpot-konsultti, jolta löytyy yli 10 vuoden kokemus markkinointi- ja IT-alalta. Erityisesti Eveliinaa sykähdyttää tuloksellinen digimarkkinointi, inbound, markkinointiteknologiat sekä tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa.

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

Ideoinnista apua vaikuttavampaan markkinointiin

Ideoinnista apua vaikuttavampaan markkinointiin

Usein luullaan, että parhaat ideat syntyvät itsestään. Kun vähän mietiskelee ja odottelee, pulpahtavat ideat päähän. Harvoin ideointiprosessi...

Read More
Google Consent Mode V2: markkinoijan opas

Google Consent Mode V2: markkinoijan opas

Google Consent Mode nousi kaikkien markkinoijien huulille viimeistään alkuvuodesta 2024, kun Google Analytics -tilit varoittivat ensi kertaa sen...

Read More
Scifiä liike-elämään eli mitä Star Trek opetti minulle voittavasta yrityskulttuurista?

Scifiä liike-elämään eli mitä Star Trek opetti minulle voittavasta yrityskulttuurista?

Kun aloin aikuisiällä ahmia Star Trek Next Generation -sarjaa (aka. TNG), olin myyty. Vuosina 1987–1994 ilmestyneen, sir Patrick Stewartin ja...

Read More