Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

HubSpotin tekoälytyökalut markkinoinnissa ja myynnissä

Featured Image


Tekoälyn soveltaminen ja erilaisten tekoälysovellusten käyttö modernissa markkinoinnissa ja myynnissä on tänä päivänä jopa jo itsestäänselvää – moni meistä hyödyntää tekoälyä päivittäin jopa tiedostamattaan. Myös HubSpot on kehittänyt uusia, tekoälyä tekoälyä hyödyntäviä ominaisuuksia viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi viime kesänä HubSpot toi kaikille käyttäjilleen järjestelmään saumattomasti integroidun tekoälyavustajan (HubSpot AI Content Assistant) sekä CRM-bottityökalun, ChatSpotin.

Mitä nämä HubSpotin tekoälytyökalut mahdollistavat ja mihin niitä kannattaa käyttää? Siihen sukellamme tässä blogissa syvemmin.

HubSpotin tekoälyassistentti sisältömarkkinoinnin avuksi

HubSpotin AI Content Assistant eli AI-assistentti tai tuttavallisemmin tekoälyavustaja on suunniteltu helpottamaan sisällöntuotantoa ja tehostamaan sisältöjen jakamista.

Voit hyödyntää HubSpotin tekoälyassistenttia verkkosivutekstien, blogiartikkeleiden, CTA-painikkeiden, some-postausten sekä sähköpostiviestien luonnosteluun ja kehittämiseen tai vaikkapa raportoinnin tehostamiseen – suoraan HubSpotissa. Ei siis tarvetta siirtyä järjestelmästä toiseen tai turhauttavaa copy-paste -ruljanssia. Tämä istuu myös hyvin HubSpotin alkuperäiseen “all-in-one customer platform” -ajatukseen.

Parhaimmillaan HubSpotin tekoälyapuri on esimerkiksi hakukoneystävällisten otsikoiden ja meta-kuvausten keksimisessä. Voit hyödyntää sitä myös pienempiin tehtäviin, kuten tietyn kappaleen kirjoittamiseen uudelleen hieman erilaista äänensävyä (tone of voice) käyttäen tai luomaan suoraan sinulle artikkelisi aiheeseen sopivan taustakuvan.

Tämän kaiken voi tietenkin tehdä esimerkiksi ChatGPT:tä tai Microsoft Copilotia hyödyntäen, mutta HubSpotin tekoälyavustajalla sama hoituu saumattomasti HubSpotissa.

ChatSpot CRM:n ja HubSpotin käytön tehostamiseen

ChatSpot on keskusteleva CRM-botti, joka toimii monen muun generatiivisen tekoälysovelluksen tapaan promptaamalla. Chatspot hyödyntää niin ikään Open AI:n teknologiaa, etkä tarvitse sen käyttöön välttämättä edes HubSpot-tiliä. Ehdottomasti parhaimman hyödyn ChatSpotista saat kuitenkin yhdistämällä sen HubSpot CRM:ään. 
Integrointi mahdollistaa erilaisten CRM-tehtävien, kuten uusien kontaktien tai yritysten luomisen tai vaikkapa kohderyhmälistojen laatimisen suoraan ChatSpotia hyödyntäen.

Voit hyödyntää ChatSpotia myös tiedon etsintään, esimerkiksi yritysten kokoon, toimialaan, sijaintiin, teknologiapalveluihin, verkkosivuston verkkotunnukseen, SEO-rankingiin, kilpailijoihin ja muihin uutisiin liittyen. Moni hyödyntää ChatSpotia myös opiskeluun, sillä se pystyy luomaan sinulle esimerkiksi tiivistelmän pitkästä YouTube-videosta ja sillä on pääsy HubSpot Academyn kattaviin opiskelumateriaaleihin sekä HubSpot Knowledge Base-tietokantaan. ChatSpotin avulla saat myös luotua raportteja tiettyihin täsmätarpeisiin tai suunniteltua hyvän asiakaspalautekyselyn. 

Mitä eroa on HubSpotin tekoälyavustajilla ja ChatSpotilla?

Sekä HubSpotin tekoälyavustajien että ChatSpotin tavoitteena on lisätä tuottavuuttasi HubSpotissa. Tekoälyavustaja toimii yhdessä HubSpotin nykyisten sisältömarkkinoinnin, myynnin ja asiakastuen työkalujen kanssa. Voit siis käyttää tekoälyä sisällön tuottamiseen ja jakamiseen jo käyttämässäsi HubSpot-ekosysteemissä – ilman, että sinun tarvitsee kopioida ja liittää sisältöä alustalta toiselle. HubSpotin tekoälyavustajan avulla kuka tahansa tiimissäsi voi laatia sähköposteja, blogikirjoituksia ja sosiaalisia kopioita minuuteissa tuntien sijaan.

ChatSpot.ai on sovellus, jonka voit valita integroitavaksi HubSpot CRM:ään. Sen jälkeen voit käyttää ChatSpotin keskustelevaa tekoälyä erilaisiin CRM:ään liittyviin tehtäviin, kuten sähköpostien laatimiseen, yksinkertaisten raporttien tai CRM-tietueiden luomiseen. ChatSpotin avulla CRM-tiedot ovat helposti myynnin, markkinoinnin, kasvun ja palvelun ammattilaisten saatavilla – näin koko organisaatiosi voi jatkossa tehdä päätöksiä nopeammin ja luotettavaan dataan perustuen. 

Muista nämä HubSpotin tekoälyä hyödyntäessäsi

Niin kuin mitä tahansa tekoälytyökalua käytettäessä on kuitenkin tärkeää muistaa, että kyseessä on vain markkinoijan apuväline ja tukiäly – lopullisen päätöksen julkaisusta tai tuotoksen käytöstä tekee aina ihminen. Tekoälyassistentti auttaa kuitenkin luomaan ideoita ja nopeuttaa asiantuntijatyötä tekevän arkea huomattavasti. HubSpotin oman State of AI Report 2023 mukaan ajansäästöä syntyy keskimäärin 2,5 tuntia päivässä.

HubSpotin tekoälytyökaluista osa on vielä beta-testausvaiheessa, joten niitä käyttäessä on hyvä huomioida, että samalla sitoudut noudattamaan HubSpotin yleisiä beta-ehtoja sekä Open AI:n käyttö-, sisältö- sekä jakamis- ja julkaisuehtoja.  HubSpot myös jakaa kaikki käyttämäsi promptit OpenAI:lle ja OpenAI puolestaan tallentaa ne sisällön moderointia varten. Promptien alkuperä on jäljitettävissä niiden alkuperäiseen laatijaan.

Haluatko lisätietoja HubSpotin tekoälytyökaluista?

Jos HubSpotin tekoälytyökalut kiinnostavat, kannattaa ilmoittautua maksuttomaan webinaariimme, joka järjestetään keskiviikkona 24.4. kello 9–10. Webinaarissa kuulet lisää HubSpotin tekoälytyökaluista ja pääset kysymään itseäsi askarruttavia kysymyksiä HubSpot-konkareiltamme. Toivottavasti nähdään linjoilla! 

Kirjoittaja: Eveliina Vähä-Ruka

Eveliina on terävä digistrategi ja HubSpot-konsultti, jolta löytyy yli 10 vuoden kokemus markkinointi- ja IT-alalta. Erityisesti Eveliinaa sykähdyttää tuloksellinen digimarkkinointi, inbound, markkinointiteknologiat sekä tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa.

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

Hei B2B-markkinoija! Pureudun tässä blogissa tunteisiin, luovuuteen ja B2B-markkinoinnin tehokkuuteen. Lähdetään kuitenkin ensin liikenteeseen sillä,...

Read More
Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Sivustoprojekti on vihdoin valmis! Uudet verkkosivut on julkaistu, niiden rakenne on viimeisen päälle asiakaskeskeinen, ostopolut on suunniteltu ja...

Read More
Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Viime blogissa punnitsin, kannattaako messuille osallistua, jos saman rahan voi käyttää esimerkiksi digimarkkinointiin. Jos messuille osallistutaan,...

Read More