RevOps ja tekoäly – näin rakennat tekoälyajan kaupallisen koneiston
Suomi on maailman onnellisin kansa, mutta paradoksaalisesti talouskasvumme jää muusta Euroopasta jälkeen. Ongelma ei ole yritysten strategian tai...
2 minuutin lukuaika
Emma Kolppanen
:
17.02.2025
Parempaa työelämää etsimässä -blogisarjan kolmas osa käsittelee teemaa, joka puhuttelee itseäni kovasti – osaamisen tunnistamista. Aihe tuntuu ajankohtaiselta, kun opettelen ymmärtämään mikä osaamisessani kantaa eteenpäin työuralla teknologian nakertaessa suoritustani. Tässä tekstissä väitän, että oman osaamisen tunnistamisella voit luoda itsellesi parempaa työelämää. Kehotan myös olemaan valmis luopumaan jo hankitusta osaamisesta.
Määritellään aluksi, mitä osaamisen tunnistamisella oikein tarkoitetaan. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan osaamisen tunnistaminen tarkoittaa sitä, että havaitset, sanoitat ja teet näkyväksi eri tavoin hankkimasi osaamisen sekä itsellesi että ympäröivälle yhteiskunnalle. Osaamisen tunnistaminen on erityisen tärkeää, kun työtehtävät muuttuvat esimerkiksi tekoälyn myötä, harkitset alanvaihtoa tai pohdit, mitä uusia taitoja haluaisit kehittää.
Lue myös blogisarjan ensimmäinen ja toinen osa:
Sinulle on varmasti kertynyt monenlaista työelämässä tarvittavaa osaamista, mutta et välttämättä aina osaa sanoittaa tai tunnistaa sitä. Joskus osaaminen voi tuntua niin luontevalta ja helpolta, ettei sitä edes miellä erityiseksi taidoksi. Jos esimerkiksi olet taitava järjestelemään ja koordinoimaan projekteja, saatat pitää tätä itsestäänselvyytenä etkä tunnista sitä arvokkaana taitona, jota kaikilla ei todellakaan ole.
Tunnistamalla taitosi, voit:
Mistä sitten lähteä liikkeelle sen määrittelemisessä, mitä oikeasti osaa? Osaamisen tunnistamiseen on monia tehokkaita keinoja, kuten:
Muuttuvassa maailmassa tapahtuu jatkuvasti myös oman osaamisen menetystä. Digitalisaatio ja tekoäly suoriutuvat monista työtehtävistä yhtä hyvin kuin me tai jopa paremmin. Ne syövät samaan tahtiin osaamistamme kuin me sitä lisäämme. Siksi on tärkeää hyväksyä, että kaikki osaaminen ei ole pysyvää. Uusien taitojen kehittäminen on yhtä tärkeää kuin vanhoista irti päästäminen.
Joskus aiemmin arvokas osaaminen muuttuu tarpeettomaksi. Tämä ei tarkoita epäonnistumista, vaan mahdollisuutta uudistua ja oppia uutta. Kyse on jatkuvasta mukautumisesta työelämän muutoksiin. Ole siis valmis myös luopumaan itsellesi tärkeästä ja kenties suurella vaivalla hankitusta osaamisesta ja suuntaa katseesi kohti uuden oppimista ja kehittymistä. Esimerkiksi Jatkuvan oppimisen ja työelämäpalvelukeskuksen Jotpan osaamistarvekompassi antaa arvokasta tietoa siitä, millaisia taitoja työelämässä tarvitaan.
Osaamisen tunnistaminen ei ole vain mukava lisä työelämään – se on elinehto. Kun ymmärrät vahvuutesi, voit tehdä fiksumpia uravalintoja, vahvistaa itseluottamustasi ja lisätä työn mielekkyyttä. Mutta yhtä tärkeää kuin uusien taitojen kehittäminen on vanhasta irrottautuminen. Osaamisen tunnistamisen kolme kovaa K:ta – kartoita, kirkasta ja karsi – auttavat sinua rakentamaan urasi uudelle tasolle.
Kysy itseltäsi: Mitä osaan, mitkä taidot todella palvelevat minua – ja mistä on aika päästää irti?
Kiinnostaako osaamisen kehittäminen? Tutustu koulutus- ja valmennuspalveluihimme!
Kirjoittaja: Emma Kolppanen
Suomi on maailman onnellisin kansa, mutta paradoksaalisesti talouskasvumme jää muusta Euroopasta jälkeen. Ongelma ei ole yritysten strategian tai...
Kestävän kasvun nykytilautkimus paljastaa kiinnostavan ristiriidan: toimitusjohtajat arvioivat organisaationsa tilan selvästi myönteisemmin kuin...
Haastava markkinatilanne on pakottanut lähes jokaisen kasvua hakevan B2B-yrityksen katsomaan peiliin: miten kaupallista tulosta johdetaan paremmin?...