Say hello to HubSpot Breeze! 👋 Kaikki mitä sinun tulee tietää HubSpotin tekoälytyökaluista
Kirjoitin viime keväänä artikkelin HubSpotin tekoälytyökaluista, mutta niin kuin tekoälykehitykseen ja HubSpotin...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
Nykyajan verkkosivuston on kyettävä vastaamaan käyttäjien vaatimuksiin välittömästi ja vaivattomasti. Käyttäjien sitouttaminen verkkosivustolla on jatkuvaa kilpailua, jossa pelkkä visuaalinen houkuttelevuus ei riitä. Ratkaisevan tärkeitä tekijöitä ovat nopeus, selkeys, intuitiivinen navigointi, korkeatasoinen sisältö sekä mobiili- ja hakukoneoptimoitu suunnittelu. Lisäksi on tärkeää pystyä arvioimaan verkkosivuston tehokkuutta: ymmärtää, mikä toimii ja mitä voidaan vielä kehittää.
Kaiken tämän perustana on oikean digitaalisen alustan valinta, jossa HubSpot erottuu tarjoamalla yhtenäisen digitaalisen asiakaskokemuksen.
HubSpotin yhdistelmä sisällönhallintaa, analytiikkaa, markkinoinnin automaatiota ja myynnin työkaluja tarjoaa alustan, joka mukautuu liiketoiminnan moninaisiin tarpeisiin. Käyttäjäystävällinen verkkosivustoalusta tukee räätälöityä sisältöä, tehokasta liidien hankintaa ja antaa selkeän kuvan markkinointikampanjoiden tehokkuudesta sisäänrakennetuilla työkaluilla. HubSpot mahdollistaa myös syvällisen ymmärryksen asiakkaan matkasta ja käyttäytymisestä sivustolla, mikä avaa ovet jatkuvaan parannukseen ja tehokkaampaan asiakaskokemukseen.
Suunnitteletko verkkosivu-uudistusta? Etsitkö oikeaa kumppania? Kilpailutatko vaihtoehtoja? Pohditko, minkälainen verkkosivusto palvelee juuri teidän yrityksenne tarpeita?
Kokosimme avuksesi verkkosivujen ostajan oppaan, joka auttaa välttämätään sudenkuopat valintaa tehdessäsi ja viitoittaa tien kohti onnistunutta verkkosivuprojektia.
HubSpot eroaa perinteisistä CMS-järjestelmistä (Content Management System) tarjoamalla laajennetun ratkaisun, joka ulottuu verkkosivustojen hallinnasta aina tekoälyn hyödyntämiseen sisällöntuotannossa. Content Hub (entinen CMS Hub) on osa HubSpotin kattavaa markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun alustaa, joka mahdollistaa tehokkaan ja käyttäjäystävällisen tavan hallita ja julkaista sisältöä verkossa. Se on suunnattu erityisesti yrityksille, jotka haluavat integroida verkkosivustonsa hallinnan tiiviisti markkinointiin, myyntiin ja asiakkuuksien hallintaan.
HubSpot Content Hubissa ainutlaatuista on sen integroiduru lähestymistapa, joka yhdistää verkkosivuston hallinnan suoraan HubSpotin CRM-järjestelmään. Tämä integraatio mahdollistaa syvällisen asiakasymmärryksen hyödyntämisen sisällön personoinnissa, mikä parantaa liidien hallintaa ja optimoi asiakaspolkuja. Lisäksi Content Hubin tekoälytoiminnot auttavat automatisoimaan ja personoimaan sisältöä entistä tarkemmin, mikä mahdollistaa vaikuttavamman käyttäjäkokemuksen.
HubSpot eroaa perinteisistä sisällönhallintajärjestelmistä tarjoamalla integroidun ratkaisun, joka ei rajoitu pelkästään verkkosivujen hallintaan. HubSpotin avulla voit hyödyntää syvällistä asiakasymmärrystä, personoida viestintääsi ja automatisoida markkinointia. HubSpot kutsuukin itseään osuvasti Customer Platformiksi – asiakasalustaksi, joka tuo asiakkaan ja asiakasdatan kaiken tekemisen keskiöön.
HubSpot Content Hub on suunniteltu erityisesti kasvuhakuisille yrityksille, jotka haluavat yhdistää verkkosivunsa saumattomasti myynnin ja markkinoinnin toimintoihin. Alusta tarjoaa kattavan valikoiman integroituja työkaluja, jotka mahdollistavat tehokkaamman sisällöntuotannon, kampanjoinnin ja viestinnän yhdestä keskitetystä järjestelmästä. Keskitetty ratkaisu vähentää tarvetta useille erillisille järjestelmille, joiden kautta asiakastietoja hallinoidaan. Tämä minimoi tietojen päällekkäisyyttä ja parantaa datan laatua ja hyödyntämistä.
Integroimalla myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun toiminnot samaan järjestelmään, voidaan saavuttaa merkittäviä synergiaetuja. Tiedon tuominen yhteen yhteiseen järjestelmään auttaa ymmärtämään asiakkaan ostopolkua entistä paremmin – ja sen ansiosta markkinointia ja viestintää voidaan kohdentaa paremmin, joka luo henkilökohtaisemman asiakaskokemuksen.
Sisällöntuotannon, kampanjoinnin ja viestinnän yhdistäminen yhdeksi saumattomaksi prosessiksi tehostaa tiimien toimintaa. Tämä parantaa toimenpiteiden seurannan, analysoinnin ja raportoinnin läpinäkyvyyttä, mahdollistaen tulosten tarkemman mittaamisen ja jatkotoimenpiteiden tehokkaamman hallinnan.
Dynaamisesti personoitu sisältö mukautuu kävijöiden tarpeiden ja käyttäytymisen mukaan. Kehittynyt personointi parantaa asiakaskokemusta ja lisää konversioita.
Content Hub tarjoaa monipuolisia SEO-työkaluja ja -suosituksia, jotka auttavat parantamaan verkkosivustojen löydettävyyttä ja sijoituksia hakutuloksissa. Kattavat SEO-työkalut vähentävät maksullisen mainonnan tarvetta ja auttavat lisäämään orgaanisen liikenteen määrää optimoimalla näkyvyyden ja tavoittavuuden.
Automatisoidut tietoturvaominaisuudet ja järjestelmäpäivitykset varmistavat verkkosivuston turvallisuuden ja vakauden. Tämä vähentää tarvetta manuaaliselle ylläpidolle ja päivityksille – saat keskittyä liiketoiminnan kasvattamiseen ilman teknisiä huolia.
Tekoälytoiminnot, kuten AI Blog Writer, automatisoivat ja tehostavat sisällöntuotantoa tarjoamalla sisältöehdotuksia. HubSpotin tekoälytyökalut auttavat sinua luomaan vaikuttavampaa sisältöä entistä nopeammin ja tehokkaammin.
Drag-and-drop editori: Intuitiivinen käyttöliittymä ja sekä ominaisuudet kuten vedä ja pudota -toiminto mahdollistavat sivujen suunnittelun ja sisällön päivittämisen ilman koodaustaitoja.
Dynaaminen sisältö: HubSpot Content Hub mahdollistaa personoitujen näkymien luomisen. Voit tarjota kohdennettua sisältöä vierailijoiden käyttäytymisen, preferenssien tai sijainnin perusteella.
Älykkäät sisältösuositukset ja tekoälyperusteinen sisällöntuotanto: Hyödynnä HubSpotin tekoälyä sisällön suositteluun ja optimointiin kävijöille reaaliajassa. Tekoälyperusteinen sisällöntuotanto antaa ideoita ja tukea sisällön tuottamiseen.
Olemme sertifioitu HubSpot Gold Solutions Partner, joten voimme auttaa modernien ja hakukoneystävällisten HubSpot-verkkosivujen rakentamisen lisäksi myös markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa sekä HubSpotin käyttöönotossa ja käytön tehostamisessa.
Lue, kuinka Helmitehdas sai upean ja persoonallisen brändin sekä uudet verkkosivut!
Lue, miten autoimme uutta henkilöstöpalvelualan toimijaa Folkaa brändin lanseerauksessa sekä vaikuttavien HubSpot-verkkosivujen rakentamisessa.
HubSpot Content Hub on kehitetty tukemaan yrityksiä verkkosivustojen hakukonenäkyvyyden parantamisessa. Alustan tarjoamat SEO-ominaisuudet ovat monipuolisia ja tukevat sekä teknisen SEO:n että sisällön optimoinnin eri osa-alueita.
HubSpot Content Hubin sisäänrakennettu työkalu tarjoaa reaaliaikaisia SEO-suosituksia, jotka ohjaavat parantamaan sivuston näkyvyyttä hakukoneissa. Työkalut kattavat avainsana-analyysit, meta-kuvaukset, otsikko-tagit ja alt-tekstit.
Hakukoneet palkitsevat verkkosivustot, joiden sisältö on järjestetty selkeästi aihealueittain. HubSpotin sisältöstrategiatyökalu tekee aiheiden löytämisestä ja niiden perusteella sijoittumisesta helppoa.
Google siirtyi mobile-first indeksointiin, mikä tarkoittaa, että verkkosivuston mobiiliversio on ensisijainen arviointikriteeri indeksoinnin ja rankingin kannalta. HubSpot verkkosivut ovat lähtökohtaisesti responsiivisia ja mobiiliystävällisiä, mikä parantaa käyttäjäkokemusta ja suosii sivuston sijoitusta hakukoneissa.
HubSpot Content Hub hyödyntää edistynyttä teknologiaa, kuten Content Delivery Network (CDN), joka varmistaa sivuston nopean latautumisen globaalisti. Nopea latausaika on keskeinen tekijä hakukoneissa, ja se parantaa käyttäjäkokemusta sekä vaikuttaa positiivisesti sivuston SEO-suorituskykyyn.
HubSpot Content Hub sisältää automaattiset SSL-sertifikaatit kaikille sivustoille, mikä varmistaa sivuston suojauksen. HTTPS-yhteys ei ainoastaan lisää turvallisuutta, vaan on tärkeä tekijä myös hakukoneiden rankingissa.
Sivuston löydettävyyden ja kävijöiden toimintatapojen ymmärtäminen on kriittistä SEO:n jatkuvalle parantamiselle. Content Hub tarjoaa kattavat analytiikka- ja raportointityökalut, jotka antavat tietoa sivuston suorituskyvystä, kävijäliikenteestä, konversioista ja muista keskeisistä metriikoista.
HubSpot Content Hub (ennen HubSpot CMS Hub) tarjoaa eri versioita, jotka on suunniteltu vastaamaan erilaisiin liiketoimintatarpeisiin ja -kokoluokkiin. Kukin versio sisältää erilaisia ominaisuuksia ja työkaluja, joista tärkeimmät olemme keränneet oheiseen vertailutaulukkoon.
Starter alkaen 15 € / kk | Professional alkaen 441 € / kk | Enterprise alkaen 1470 € / kk |
---|---|---|
Soveltuvuus: Starter-versio on suunnattu pienille yrityksille, jotka tarvitsevat perustoiminnot verkkosivustonsa hallintaan ja kehittämiseen. Starter tarjoaa käyttäjäystävällisen alustan perus CMS-toiminnoilla, kuten drag-and-drop -editorin, responsiiviset teemat ja SEO-työkalut. |
Soveltuvuus: Professional-versio on tarkoitettu keskisuurille yrityksille, jotka tarvitsevat edistyneempiä ominaisuuksia, kuten dynaamisen sisällön personoinnin, A/B-testauksen, integroidun analytiikan ja kehittyneemmän turvallisuuden. Professional tarjoaa myös laajemmat integraatiomahdollisuudet. |
Soveltuvuus: Enterprise-versio on suunniteltu suurille yrityksille ja organisaatioille, jotka vaativat laajimman valikoiman toimintoja ja skaalautuvuutta. Tämä versio sisältää kaikki Professional-version ominaisuudet ja lisää monimutkaisempia työkaluja, kuten jäsenyystoiminnot, suorituskyvyn seurantatyökalut ja laajemmat integraatiomahdollisuudet. |
alkaen 15 € / kk
Helppokäyttöinen sisällönhallintajärjestelmä sivuston luomiseen ja päivittämiseen.
Drag-and-drop -editori, jolla voi helposti luoda ja muokata sivuja ilman koodaustaitoja.
Mahdollisuus luoda 50 sivua.
Mahdollistaa blogin ylläpitämisen suoraan HubSpot-alustalla, edistäen sisältömarkkinointia ja hakukoneoptimointia.
Mahdollistaa sivuston sisällön kääntämisen ja tarjoamisen kolmella eri kielellä.
Kaikki HubSpotin CMS:llä luodut sivut ovat automaattisesti optimoituja mobiililaitteille, mikä takaa käyttäjäkokemuksen laadun kaikilla laitteilla.
Mahdollisuus luoda ja mukauttaa lomakkeita, jotka auttavat keräämään liidejä ja hallitsemaan asiakastietoja, integroituna suoraan HubSpotin CRM:ään.
Mahdollisuus lisätä sivustolle live chat ja hyödyntää chatbotteja vuorovaikutuksen ja asiakaspalvelun tehostamiseen.
Saatavilla on valmiita sivupohjia ja teemoja, jotka on suunniteltu edistämään sopeutuskykyä ja parantamaan käyttäjäkokemusta.
Integroidut SEO-työkalut, jotka auttavat optimoimaan sivustosi sisällön paremmin hakukoneita varten.
Perusanalyytikka, joka tarjoaa tietoa sivuston liikenteestä ja käyttäjien käyttäytymisestä.
Automaattiset SSL-sertifikaatit parantavat sivuston tietoturvaa.
Saumaton integraatio CRM-järjestelmään mahdollistaa liidien ja asiakkaiden seurannan.
Mahdollisuus integroida HubSpotin markkinointi- ja myyntityökalut luomaan yhtenäisiä kampanjoita.
Työkalut kontaktien hallintaan ja segmentointiin suoraan CMS:n kautta.
Tarjoaa pääsyn laajaan valikoimaan sovelluksia ja integraatioita, jotka on mahdollisuus liittää HubSpot-järjestelmään laajentaen sen toiminnallisuutta ja yhteensopivuutta muiden työkalujen kanssa.
Mahdollistaa räätälöityjen sivupohjien ja moduulien luomisen, antaen kehittäjille ja suunnittelijoille vapauden toteuttaa visuaalisesti ainutlaatuisia ja toiminnallisesti räätälöityjä sivustoja.
Mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden hallinnan suoraan HubSpotin alustalla, helpottaen myynnin ja markkinoinnin integraatiota.
Mahdollistaa chatbottien luomisen ja hallinnan, jotka voivat automatisoida asiakaspalvelua ja liidien keräämistä sivustolta.
Yhdistä sivustosi yrityksen omaan verkkotunnukseen.
Tarjoaa kehittyneen suojan verkkohyökkäyksiä vastaan.
Sisältää sähköpostimarkkinointiominaisuudet, joiden avulla on mahdollista lähettää 2000 sähköpostia kuukaudessa osana markkinointikampanjoita.
10 dashboardia, joissa kussakin 10 raporttia.
Tarjoaa kattavan raportointi- ja analytiikkatyökalun, joka auttaa seuraamaan sivustosi ja markkinointitoimiesi suorituskykyä.
Helpottaa olemassa olevan sivuston sisällön siirtämistä HubSpot Content Hubiin, tehden alustan vaihdosta sujuvampaa.
Mahdollistaa verkkosivuston sisällön ja rakenteen viennin ja tuonnin, helpottaen esimerkiksi tiedon siirtoa muihin järjestelmiin.
Tarjoaa kehittäjille työkalut lokaaliin kehitykseen ja testaukseen, ennen muutosten viemistä live-ympäristöön.
CDN (Content Delivery Network) varmistaa sivuston nopean latautumisen globaalisti.
Mahdollistaa yksilöidysti seurattavat CTA-painikkeet (Call-to-Action), joiden avulla voidaan seurata toimintakehotteiden tehokkuutta ja liidien generoitumista.
Tarjoaa mahdollisuuden personoida sivuston sisältöä kävijöiden käyttäytymisen ja preferenssien mukaan.
alkaen 441 € / kk
Mahdollisuus luoda jopa 10 000 verkkosivua, lukuun ottamatta dynaamista sisältöä. Sisältää A/B-testauksen, mukautuvan testauksen ja SEO-suositukset.
Voit hallinnoida jopa 100 erillistä blogia, mikä auttaa tavoittamaan erilaisia yleisöjä ja tehostaa sisältömarkkinointia.
Tuki rajattomalle määrälle kieliversioita, mikä mahdollistaa globaalin yleisön tavoittamisen ja sisällön tarjoamisen heidän omalla kielellään.
Integrointi Google Search Consoleen, mikä auttaa ymmärtämään paremmin sivustosi suorituskykyä Googlen hakutuloksissa.
Tarjoaa työkalut sisällön kaksoiskappaleiden hallintaan, varmistamalla ainutlaatuisen sisällön ylläpidon ja välttäen SEO-haitat.
Visualisoi verkkosivuston rakenteen sivustopuuna, mikä helpottaa sivuston suunnittelua ja hallintaa.
Automaattinen liidien pisteytys perustuen heidän toimintaansa sivustolla, mikä auttaa priorisoimaan ja kohdentamaan myynti- ja markkinointitoimenpiteitä.
Mahdollisuus luoda kenttiä, jotka keräävät yhteen ja laskevat tietoja muista kentistä.
Mahdollisuus luoda 100 mukautettua raporttia, jotka tarjoavat yksityiskohtaisia tietoja sivuston suorituskyvystä, kävijäkäyttäytymisestä ja markkinointikampanjoiden tehokkuudesta.
Dynaamisen sisällön luominen käyttäen HubDB-tietokantapohjaista tietorakennetta. HubDB API:n hyödyntämismahdollisuus.
Seuraa, mistä kanavista kontaktit ovat peräisin, mikä auttaa tunnistamaan tehokkaimmat markkinointikanavat ja -kampanjat.
Mahdollisuus luoda mukautettuja näkymiä jaetuissa postilaatikoissa, mikä tehostaa tiimien välistä viestintää ja asiakaspalvelua.
Käytä älykästä sisältöä ja raportointia, jotka mukautuvat käyttäjän toiminnan mukaan, tarjoten kohdennettua sisältöä ja tarkempia analyysejä.
A/B-testaustyökalut auttavat testaamaan eri sivustoelementtien ja sisällön tehokkuutta, jotta löydetään optimaalisimmat ratkaisut.
Työkalut sisältöstrategian suunnitteluun ja toteuttamiseen, jotka auttavat kohdentamaan sisältöä strategisesti.
Mahdollistaa kirjautuneiden käyttäjien tunnistamisen ja tarjoaa heille räätälöityä sisältöä, mikä parantaa käyttäjäkokemusta.
Dynaaminen personointi, joka mahdollistaa sisällön mukauttamisen reaaliajassa käyttäjän toiminnan ja preferenssien mukaan.
Tuki jopa kymmenelle eri tiimille, mahdollistaen tiimikohtaisen sisällön, roolien ja oikeuksien hallinnan.
Assosiaatiomerkit (Association Labels) auttavat organisoimaan ja merkitsemään kontakteja, yrityksiä, tarjouksia ja tehtäviä, tehostaen CRM:n käyttöä.
Mahdollistaa videoiden helpon julkaisun ja hallinnan suoraan Content Hubista.
Tarjoaa turvallisen testiympäristön sivuston muutosten testaamiseen ennen julkaisua.
SEO-analytiikkatyökalut, jotka tarjoavat tietoja sivuston hakukonenäkyvyydestä ja auttavat parantamaan SEO-strategiaa.
Tarjoaa mahdollisuuden suojata tiettyjä sivuja salasanalla.
Vakio CRM-käyttöliittymän konfigurointi (Standard CRM Interface Configuration)
, joka helpottaa asiakastietojen hallintaa ja seurantaa.
Mahdollisuus hyödyntää esimäärittelyjä, jotka nopeuttavat ja yksinkertaistavat sivuston suunnittelua ja kehitystä.
Suodatetut analytiikanäkymät, jotka mahdollistavat tiettyjen datasegmenttien tarkastelun, auttaen keskittymään olennaiseen.
Mahdollisuus luoda kohdennettuja CTA-painikkeita, jotka mukautuvat käyttäjän profiiliin ja käyttäytymiseen, tehostaen konversioita.
alkaen 1470 € / kk
500 raporttia.
Tuki jopa 300 eri tiimille, mahdollistaen tiimikohtaisen sisällön, roolien ja oikeuksien hallinnan.
Tiimimme huolehtii kaikista teknisistä yksityiskohdista, joten teidän ei tarvitse huolehtia alustan pystyttämisestä tai mukauttamisesta.
Tarjoamme kattavan tuen HubSpot Content Hubin käyttöönoton kaikissa vaiheissa ja varmistamme, että siirtyminen uuteen järjestelmään on sujuva ja mutkaton.
Koulutus ennen julkaisua: Ennen julkaisua koulutamme tiiminne ja varmistamme, että teillä on kattava ymmärrys siitä, kuinka järjestelmää käytetään tehokkaasti hyödyntäen kaikkia oleellisia ominaisuuksia. Koulutusprosessi on suunniteltu niin, että se auttaa käyttäjiä omaksumaan ja ottamaan uuden alustan haltuun nopeasti. Kun koko tiimillä on osaamista uudesta alustasta, on siirtyminen uuteen järjestelmään helppoa ja mukavaa.
Jatkuva tuki: Jatkuva tuki on olennainen osa palveluamme. Tukitiimimme on valmiina vastaamaan kysymyksiin ja auttamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa, mukaan lukien pienkehitystehtävät. Jatkuva tuki varmistaa, että apua on saatavilla aina tarvittaessa ja sivusto pysyy ajan tasalla sekä teknisesti että sisällöllisesti.
Räätälöidyt palvelukokonaisuudet ja konversio-optimointi: Räätälöimme teille juuri tarpeitanne vastaavan palvelukokonaisuuden. Kokemuksiemme mukaan yksi tehokkaimmista malleista on koota yhteen yhteinen ohjausryhmä, jossa molempien osapuolten asiantuntijat kokoontuvat yhteen kerran kuukaudessa. Ohjausryhmässä käymme läpi kerättyä dataa ja analysoimme sivustonne suorituskykyä. Tämän pohjalta teemme yhdessä tarvittavia muutoksia, jotka parantavat sivuston konversio-optimointia ja takaavat parhaat mahdolliset tulokset.
Kannattaako verkkosivualustaksi valita HubSpot Content Hub vai WordPress? Mitä merkitystä teknologiavalinnalla on? Miten vältät tyypillisimmät mokat verkkosivu-uudistuksessa? Miten verkkosivun suunnittelussa tulee huomioida digimarkkinointi, seuranta, evästeet ja tietoturva? Webinaarissa kuulet web-kehityksen konkareilta, miten verkkosivu-uudistus viedään mallikkaasti maaliin aina suunnittelusta jatkokehitykseen, ja millaisia valintoja, sudenkuoppia ja ratkaisuja matkalle mahtuu.
Katso maksuton webinaaritallenne tästä.
Kun verkkosivu-uudistus lähestyy, on monen huulilla kysymys: HubSpot Content Hub vai WordPress-verkkosivut? Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: kumpi vastaa paremmin yrityksesi tarpeisiin?
WordPress tarjoaa joustavuutta ja laajan valikoiman laajennuksia, jotka tekevät sivuston muokkaamisesta tehokasta. HubSpot Content Hubin etuja ovat puolestaan kattavammat analytiikka- ja markkinointityökalut, jotka integroituvat saumattomasti HubSpot CRM-järjestelmään.
Tutustu alla olevaan vertailuun, joka auttaa ymmärtämään molempien alustojen vahvuudet käyttöönotossa, muokattavuudessa, integraatioissa, analytiikassa, tuessa ja kustannustehokkuudessa.
Ominaisuus | WordPress | HubSpot Content Hub |
---|---|---|
Käyttöönoton helppous |
Käyttäjäystävällinen ja suoraviivainen perusasennus, mutta lisäominaisuuksien käyttöönotto voi vaatia teknistä taitoa. |
Tunnettu nopeasta käyttöönotosta ja helppokäyttöisestä käyttöliittymästä, joka on suunnattu markkinointi- ja myyntitiimeille. |
Muokattavuus |
Tarjoaa laajan valikoiman teemoja ja lisäosia, joiden ansiosta verkkosivut on helppo räätälöidä. |
Sisältää mahdollisuuksia mukauttamiseen, mutta on suunniteltu vahvemmin vakioratkaisuja ja integraatioita varten. |
Integraatiot |
Sisältää laajan valikoiman kolmannen osapuolen lisäosia ja työkaluja integrointiin. |
Vahvat sisäänrakennetut integraatiot HubSpotin omiin työkaluihin sekä valikoituihin kolmannen osapuolen palveluihin. |
Analytiikka |
Ei sisällä sisäänrakennettua analytiikkaa, mutta edistyneempiin analyyseihin on tarjolla lisäosia ja ulkopuolisia työkaluja. |
Kattava analytiikka ja raportointi sisäänrakennettuna, keskittyen erityisesti asiakkaan ostopolkuun. |
Tuki |
Yhteisöpohjainen tuki ja mahdollisuus palkata asiantuntijoita. |
Laadukas, omistautunut asiakastuki ja koulutusresurssit. |
Ylläpito |
Vaatii säännöllistä ylläpitoa, päivityksiä ja tietoturvaseurantaa. |
Huoleton ylläpito, jossa monet toiminnot ovat automatisoituja. |
Kustannustehokkuus |
Maksuton perusalusta, mutta lisäkustannuksia voi syntyä esimerkiksi lisäosista, palvelinalustasta ja asiantuntijapalveluista. |
Kuukausi- tai vuosimaksullinen alusta, joka tarjoaa kustannustehoa erityisesti yhdistettynä muihin HubSpotin palveluihin. |
WordPress ja HubSpot edustavat kahta erilaista filosofiaa verkkosivujen rakentamisessa. WordPressin vahvuuksia ovat vapaus ja muokattavuus, jonka yhteisö ja lisäosat mahdollistavat. HubSpotin integroitu alusta ja sen ympärille rakennetut markkinointi- ja myyntityökalut sen sijaan tarjoavat voittamattoman saumattomuuden. Vaikka HubSpot-verkkosivut häviävät WordPressille tietyissä räätälöintimahdollisuuksissa, niiden vahvuus on nopea ja helppo köyttöönotto.
Yksi mahdollisuus on ottaa käyttöön kummankin alustan parhaat puolet. Voit esimerkiksi käyttää WordPressiä räätälöityyn sisällönhallintaan ja verkkosivuston luomiseen, samalla hyödyntäen HubSpotin blogi- ja CRM-ominaisuuksia sekä automaatiotyökaluja markkinoinnin ja myynnin tehostamiseen.
HubSpot Content Hub on käyttäjäystävällinen sisällönhallintajärjestelmä, joka integroituu saumattomasti muihin HubSpotin markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun työkaluihin. Se mahdollistaa verkkosivustojen rakentamisen, hallinnan ja optimoinnin yhdellä alustalla.
HubSpot Content Hub on suunniteltu kaikenkokoisille yrityksille, jotka haluavat tehostaa digitaalista läsnäoloaan tarjoamalla kohdennettua sisältöä, parantamalla hakukonenäkyvyyttään ja hyödyntämällä integroitua asiakastietoa.
HubSpot Content Hub sisältää integroidut SEO-työkalut, jotka tarjoavat reaaliaikaisia suosituksia avainsanoista, meta-kuvauksista ja sisällön rakenteesta. Se myös tukee mobiilioptimoitua suunnittelua ja nopeita latausaikoja, jotka ovat tärkeitä hakukoneiden ranking-tekijöitä.
Kyllä, HubSpot Content Hubin avulla voit luoda dynaamista ja personoitua sisältöä kävijöillesi perustuen heidän aikaisempaan käyttäytymiseensä, demografisiin tietoihinsa ja vuorovaikutukseensa sisältösi kanssa, mikä parantaa asiakaskokemusta ja lisää konversioita.
Kyllä, HubSpot Content Hub tarjoaa korkeatasoisen tietoturvan, mukaan lukien SSL-sertifikaatit, automaattiset turvallisuuspäivitykset ja sisäänrakennetun suojauksen verkkohyökkäyksiä vastaan, varmistaen sivustosi ja käyttäjätietojesi turvallisuuden.
HubSpot Content Hub tukee laajaa valikoimaa integraatioita muiden HubSpotin työkalujen kanssa sekä ulkopuolisten sovellusten ja palveluiden kanssa HubSpot App Marketplace kautta, mahdollistaen räätälöidyt ja tehokkaat liiketoimintaprosessit.
Olemalla yhteydessä meihin! Autamme kaikissa HubSpottiin liittyvissä kysymyksissä. HubSpot tarjoaa myös kattavia resursseja ja tukipalveluita, jotka auttavat pääsemään alkuun HubSpot Content Hubin käyttöönotossa.
Kirjoitin viime keväänä artikkelin HubSpotin tekoälytyökaluista, mutta niin kuin tekoälykehitykseen ja HubSpotin...
Sivustoprojekti on vihdoin valmis! Uudet verkkosivut on julkaistu, niiden rakenne on viimeisen päälle asiakaskeskeinen,...
Yrityksen verkkosivuston uudistaminen on aina vaativa projekti, jossa on huomioitava monta eri näkökulmaa ja jonka...