Heittämällä läpi – tämän vinkin avulla kirjoitat paremman lehdistötiedotteen
Hyvän lehdistötiedotteen kirjoittaminen ei loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista, mutta yhdellä niksillä saat kokonaisuudesta kertaheitolla...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
3 minuutin lukuaika
Pinja Hänninen : 31.05.2024
Kun aloin aikuisiällä ahmia Star Trek Next Generation -sarjaa (aka. TNG), olin myyty. Vuosina 1987–1994 ilmestyneen, sir Patrick Stewartin ja Jonathan Rikesin tähdittämä (pun intended) sarja kertoo avaruusalus Enterprisen miehistön 2360-luvulle sijoittuvista seikkailuista. Sarjaa edelsi Kapteeni Kirkin edesottamuksista kertova alkuperäinen, legendaarinen Star Trek the Original Series, fanien tuttavallisemmin nimeämä TOS. Ikuisuuskiista meidän trekkieiden kesken on pohtia, kumman sarjan kapteeni on ylivoimainen: TOS:n hullunrohkea avaruuscowboy-Kirk vai TNG:n diplomaattinen älykkö-Picard.
Star Trekin maailma on laajentunut myös muihin sarjoihin, mutta erityisesti The Next Generation on vallannut paikan sydämessäni. Sen lisäksi, että jaksot ovat viihdyttäviä, hahmot hulvattomia ja punainen lanka pysyy kaudesta toiseen, Enterprisen miehistössä on ihailtavia piirteitä upeasti toimivasta työyhteisöstä sekä voittavasta kulttuurista. Koska pop-kulttuuri muovaa ideaalejamme ja minä olen naiivi nörtti, tässä teille teksti siitä, kuinka Enterprise on tuonut itselleni näkyväksi oppeja ja onnistumisia yhteisöllisyyden rakentumisesta sekä johtamisesta. Mitä fantasia voi meille uraohjuksille opettaa?
Jokaisen jakson alussa toistetaan Enterprisen missio. Se kuuluu suomennettuna jotakuinkin näin:
Enterprisen missio on tutkia outoja uusia maailmoja. Etsiä uutta elämää ja uusia sivilisaatioita. Mennä rohkeasti sinne, missä kukaan ei ole ennen käynyt.
Enterprisen missio sitouttaa väkisinkin. Tutkimista, etsimistä ja menemistä. Se piirtää mahdollisuuden työskennellä yhteisen päämäärän eteen, kasvaa, kehittyä ja voittaa haasteita yhdessä. Missio yhdistettynä jaettuihin arvoihin ja ihanteisiin luo vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen, sitouttaa tekijän tehtäviinsä ja työyhteisön toisiin jäseniin.
Organisaation selkeät tavoitteet puettuna olemassaolon tarkoitukseen ja siihen minkä puolesta ollaan taistelemassa ovat minkä tahansa organisaation viestinnän peruskauraa. Star Trek -universumin tulevaisuudenkuva on toiveikas, ihanteellinen ja inspiroiva. Siksi se on niin fantastinen. Kysymys kuuluu: miksei missio voisi yrityselämässäkin olla sitä?
Kapteeni Jean-Luc Picard on rakastettu johtaja, jonka toimintaan koko miehistö voi luottaa, eikä suotta. Hän itse luottaa alaisiinsa eikä aseta omaa etuaan koskaan tiiminsä edelle, vaikka byrokratian rattaat häntä välillä siihen suuntaan ohjaisivatkin. Picard kunnioittaa ja arvostaa miehistöään, kuuntelee herkällä korvalla heidän näkemyksiään ja neuvojaan päätöksiä tehdessään. Hän kannustaa avoimeen keskusteluun ja luottaa miehistönsä jäsenten kykyyn hoitaa omat hommansa.
Picard suhtautuu muihin empaattisesti ja kykenee sekä jämäkkyyteen että inhimillisyyteen: näyttämään tunteita, tekemään virheitä ja myöntämään ne. Picard ei suosi ketään, mutta asettuu aina taitavana diplomaattina ymmärtämään myös vastapuolta ja erityisesti altavastaajaa. Hän ei anna piiruakaan tilaa syrjinnälle tai kiusaamiselle.
Picardilla on vahva moraalinen kompassi ja hän pitää kiinni omista periaatteistaan sekä koko galaksin liittouman arvoista kuten tasa-arvosta, kunnioituksesta ja oikeudenmukaisuudesta. Hän ei epäröi puolustaa niitä, vaikka se vaatisikin häntä ottamaan riskejä, jotka saattaisivat johtaa pahimmillaan kuolemaan.
Vaikka sankariyrittäjän myytti onkin suurimmaksi osaksi aavistuksen toksinen, moraalista puhutaan mielestäni silti johtamisen yhteydessä turhan vähän. Johtaja on se, jonka uskomuksista syntyvä toimintatapa sekä esimerkki ratkaisevat paljolti seuraavatko muut perässä. Sana moraali tulee latinan kielen sanasta mos, joka tarkoittaa tapaa. 1700-luvulta lähtien moraali-sanasta (moral) on johdettu myös ranskaksi sana morale, joka tarkoittaa taistelutahtoa, henkiseen kuntoon koskevaa luottamusta, rohkeutta ja toivoa. Siinäpä sangen hyviä ohjenuoria myös johtamiseen!
Enterprise on monikulttuurinen ja monimuotoinen yhteisö, joka koostuu ihmisten lisäksi myös muiden lajien edustajista, kuten klingoneista, bajoralaisista ja androideista. Etnisyys, vammaisuus tai sukupuoli eivät muodosta esteitä työyhteisössä menestymiselle ja erilaisuus nähdään vahvuutena. Monimuotoisuuden roolimalleja meille nykyihmisille TNG:ssä voivat olla muun muassa neuvonantaja Deanna Troi sekä päällikköinsinööri Geordi La Forge.
Useissa jaksoista käsitellään tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja erilaisuuden hyväksymisen teemoja. Eri hahmojen erilaisia kykyjä ja vahvuuksia tiimityössä korostetaan. TNG alleviivaa tällä sitä, että toimiva työyhteisö hyötyy erilaisista persoonista: tarvitaan yhtä lailla opettajia, antropologeja, baarimikkoja, insinöörejä, muusikoita, terapeutteja ja filosofeja, jotta koko operaatio voi olla menestyksekäs.
Enterprisella viestintä on avointa, rehellistä ja syntyy luottamuksesta käsin. Enterprisen miehistöllä on tapana käydä avointa keskustelua erilaisista aiheista, olivatpa ne sitten tieteellisiä, teknisiä tai moraalisia. Kapteeni Picard kannustaa avoimeen kommunikaatioon ja antaa miehistölleen tilaa ilmaista mielipiteitään ja ideoitaan. Erilaisiin näkemyksiin rohkaistaan.
Vaikka avoin keskustelu on tärkeä osa viestintää, on Enterprisen miehistöllä myös selkeä hierarkia ja ketjutettu viestintäjärjestelmä. Väitän, että meillä Suomessa vältetään turhan usein suoraa puhetta hierarkiasta. Halutaan tavoittaa matalahierarkkisuuden ideaali valtavissakin organisaatioissa, joissa se ei välttämättä ole realistista – eikä edes totta. Hierarkia itsessäänhän ei ole ongelma. Vastuun jakamatta jättäminen, luottamuksen ja viestinnän puute puolestaan on. Kapteeni Picard’kin on päätöksentekijä ja viestinnän lopullinen auktoriteetti, mutta hän luottaa päälliköihin, asiantuntijoihin ja siihen, että nämä pystyvät tekemään päätöksiä ja hoitamaan tehtävänsä.
Enterprisella kerätään valtava määrä dataa laivan järjestelmistä, kuten moottoreista, elintarviketuotannosta, kuljetuksesta ja tietoliikenteestä. Tällä varmistetaan sujuva arki, ongelmien ennakointi ja valistuneet päätökset laivan kunnossapidosta ja käytöstä.
Aluksen miehistöön kuuluu myös androidi nimeltä Data, mutta tämä poikkeusyksilö ja työyhteisön tehokas ja omalaatuinen ”tähtipelaaja” ei olekaan ihan joka organisaation saatavilla. Joku saattaisi tosin löytää yhtäläisyyksiä Datan hahmon sekä generatiivisen tekoälyn väliltä – pohditaanpa TNG:ssäkin eettisiä kysymyksiä singulariteetista koneen ja muiden olentojen eroon useaan otteeseen.
Suosittelen lämpimästi jokaista johtamisesta kiinnostunutta katsomaan Star Trek Next Generationia työyhteisölasit päässä ja yllättymään siitä, kuinka juuri tässä scifi-sarjassa on hahmotettu työkulttuurin utopiaa ja voittavia elementtejä jo lähes neljä vuosikymmentä sitten ja kuinka samoja ikuisuusaiheita kierrämme edelleen.
Me Aava & Bangilla rakennamme sisältä vahvoja brändejä ja teemme Suomen parasta työyhteisöviestintää. Uskomme, että vahva yrityskulttuuri synnyttää kestävän kasvun kierteen. Lue lisää voittavan yrityskulttuurin rakentamisesta täällä: Kuinka rakentaa vahva yrityskultturi?
Kirjoittaja: Pinja Hänninen
Hyvän lehdistötiedotteen kirjoittaminen ei loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista, mutta yhdellä niksillä saat kokonaisuudesta kertaheitolla...
B2B-asiakkaat ovat yhä valveutuneempia ja vaativampia. Ei pelkästään asiakkaaksi laskeuduttuaan, vaan jo ostopolkumatkallaan. He odottavat...
Vuosi 2024 on osaltaan jatkanut 2020-luvun muutoksen ja epävarmuuden aikaa. Talouden taantuma, geopoliittinen epävakaus ja muun muassa teknologisen...