Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

3 minuutin lukuaika

Oodi kasvumarkkinoinnille - kasvu kumpuaa perusasioista

Featured Image

Yritykset, jotka toteuttavat markkinointia ja myyntiä hyvin, kasvavat. Yritykset, jotka eivät toteuta markkinointia ja myyntiä hyvin, eivät kasva. Yksinkertaista, mutta totta. Hyvin johdettu ja toteutettu, kasvuun tähtäävä markkinointi on kaunis ajatus, mutta jää valitettavan usein siihen - ajatuksen tai haaveen tasolle. Käytännön tasolla kasvun johtaminen ei ole niin helppoa, miltä aluksi kuulostaa. Vai onko?

Hyvä uutinen on, että markkinoinnin nostaminen kaiken tekemisen keskiöön todella saa aikaan kasvua, kunhan sitä johdetaan ja toteutetaan systemaattisesti, suunnitelmallisesti, ja yhteisen vision pohjalta. Vielä parempi uutinen on, että tämä ei välttämättä vaadi suurta brändiuudistusta, valtavia strategiapäiviä tai kovinkaan kummoisia poppaskonsteja. Kaikista paras uutinen on se, ettei tämä myöskään vaadi pohjatonta budjettia. Mitä siis tarvitaan? Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa. Tarvitaan kasvumarkkinointiajattelua.

Kasvun keskiössä on aina ihminen

Kasvumarkkinointi on markkinointia, joka lähtee ihmisistä. Nimenomaan ihmiset tekevät markkinoinnista aidosti liiketoimintalähtöisen toiminnon ja kasvun moottorin. Pohditaanpa tätä hieman.

Kasvumarkkinoinnin näkökulmasta organisaation voidaan ajatella muodostuvan kolmen eri tason ihmisistä: johto, henkilöstö ja asiakkaat. Nyt ei siis puhuta hierarkiasta, vaan kasvun tekijöistä. 

Organisaation johdolla tulee olla selkeä käsitys siitä, miksi olemme olemassa, mikä on visiomme, mitkä arvot ohjaavat toimintaamme ja missä haluamme olla tulevaisuudessa. Johto on suunnannäyttäjä, jonka tehtävänä on saada henkilöstö puhaltamaan yhteen hiileen. Toisaalta johdon rooli on kriittinen myös luottamuksen ja kannustavan ilmapiirin rakentajana sekä viestinnän ajurina.

Henkilöstö on avainasemassa siinä, onnistutaanko johdon määrittämän strategian ja vision toteuttamisessa. Ilman intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa henkilöstöä ja keskinäistä luottamusta ei voida saada aikaan kovinkaan kauaskantoisia tuloksia.

Tässä kohtaa moni varmasti miettii: miten mikään tästä liittyy enää markkinointiin? Monesti, kun markkinointia suunnitellaan ja toteutetaan, henkilöstö onkin valitettavasti se “porras”, joka unohtuu täysin. 

Totuus kuitenkin on, että ilman sitoutunutta, motivoitunutta ja organisaation visioon uskovaa henkilöstöä ei voida saavuttaa kasvua - ainakaan vankalla pohjalla. Henkilöstö on linkki johdon, strategian ja asiakkaiden välillä, ja tähän kohtaan kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Uskooko henkilöstö siihen, mitä teemme ja ennen kaikkea miksi? Kokeeko henkilöstö työnsä tärkeäksi ja merkittäväksi? Onko henkilöstölle tarjottu tarttumapintaa siihen, miksi olemme olemassa ja mikä tavoitteemme on? Tai selkeitä suuntaviivoja siitä, mihin olemme menossa? Millaista viestiä siis oikeastaan henkilöstömme asiakkaillemme välittää?

Työn merkityksellisyys on juuri nyt pinnalla ja kahvipöytäkeskustelujen kuuma puheenaihe. Liiketoimintajohtajamme Katja julkaisi LinkedInissä kirjoituksen, jossa hän kertoi saaneensa erään työntekijöistämme itkemään (spoiler: nämä olivat liikutuksen kyyneleitä, jotka kumpusivat työn merkityksellisyyden kokemuksesta). Hiljattain myös Talouselämä julkaisi artikkelin työelämän merkityksellisyyden etsimisestä, ja artikkelissakin todetaan, että ilman työntekijöiden kokemaa merkityksellisyyden tunnetta organisaatio lopulta häviää – tavalla tai toisella. Henkilöstölle on siis annettava eväitä siihen, miksi he tulevat joka päivä töihin, ja mitä heidän panoksensa merkitsee myös laajemmasta näkökulmasta. Henkilöstölle on annettava jokin tarttumapinta, tarina, johon he voivat samaistua. 

Kun henkilöstöllä on aito onnistumisen, kiinnostuksen ja innostuksen tunne omasta työstään, se näkyy ja kuuluu myös kauas. Perusasiat kunniaan! Kuuntelu, avoimuus, toisista välittäminen ja yhdessä onnistuminen ajavat henkilöstöä automaattisesti kohti yhteistä tavoitetta, jotain suurempaa päämäärää. Tämän aistii asiakaskin jo kaukaa. Se on jo itsessään loistavaa markkinointia. Hyvällä työntekijäkokemuksella synnytetään hyvää asiakaskokemusta, ja hyvä asiakaskokemus kantaa lopulta kestäväksi, tasaisesti rullaavaksi kasvun moottoriksi. 

Asiakkaat ovatkin lopulta strategian ja vision lopullisia testaajia ja toimeenpanijoita: olemmeko onnistuneet vastaamaan asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin? Näkeekö asiakas meidät siten, kuin toivomme? Kokeeko asiakas saavansa todellista, aitoa lisäarvoa kohtaamisista kanssamme? Onko asiakas valmis hylkäämään muut vaihtoehdot ollakseen yhteistyössä kanssamme? Tyytyväinen asiakas palaa aina takaisin ja kertoo myös muille kokemuksistaan. Tämä on markkinointia parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Laittakaamme siis entistä enemmän painoarvoa sille markkinoinnille, joka tapahtuu ihmiseltä ihmiselle, asiakkaalta asiakkaalle, eikä suinkaan vain pyritä mahdollisimman kauniiseen tarinaan, jonka me itse kerromme itsestämme ulospäin.

Kasvumarkkinointi on elämäntapa, ei lista yksittäisiä taktisia toimenpiteitä

Kasvumarkkinointi sitoo nämä kolme näkökulmaa (johto, henkilöstö, asiakkaat) yhdeksi kokonaisuudeksi, josta kaikki voivat löytää oman merkityksensä. Toki strategioita, suunnitelmia, tavoitteita ja toimenpiteitä tarvitaan, mutta hyvin usein kasvu lähtee liikkeelle jo sillä, että ensin otetaan askel taaksepäin, ja mietitään kokonaisuutta perusasioiden lähtökohdasta. Onko meillä todella tarina, johon samaistua? Ovatko asiakkaamme niin tyytyväisiä meihin, etteivät he vaihda kumppania heti seuraavan tarjouksen sattuessa kohdalle? Olemmeko omalta osaltamme varmistaneet sen, että henkilöstö kokee itsensä tärkeäksi, että he haluavat todella vaikuttaa asiakkaan kokemukseen meistä, ja viestivät tätä myös koko olemuksellaan eteenpäin?

Tämä kaunis, loistelias, harmoninen ja kerrassaan inspiroiva kokonaisuus auttaa kasvuhakuisia yrityksiä viemään markkinoinnin sille kuuluisalle nextille levelille ja – noh – tietenkin kasvamaan. Samalla se sitouttaa henkilöstöä, parantaa sekä ulkoista että sisäistä viestintää, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kohentaa yrityskulttuuria. Kuulostaa kerrassaan loistavalta, ja sitä se myös on! Eikö olekin mahtava ajatus, että ihmisiin ja viestintään panostamalla meillä on todellakin mahdollisuus saada aikaan uutta virtaa liiketoimintaan ja luoda uutta työtä Suomeen? 

“Hyvä brändi on sisältä kaunis” - ja kannattava!

Perusasioihin panostamalla voidaan siis saada aikaan vankempaa kasvua kuin yksikään iso, kertarutistuksena ja massiivisellakin budjetilla rakennettu markkinointikampanja tuottaisi. Toki tällainen ajattelutapa edellyttää, että markkinoinnin rooli ja merkitys ymmärretään syvällisemmin, kuin vain ulkoisena markkinointiviestintänä tai yksittäisenä brändinrakennusprojektina. 

Siispä, ennen kuin pohdit seuraavaa mahtavaa markkinointikampanjaanne, pysähdy hetkeksi pohtimaan markkinointia myös tästä “ihmisnäkökulmasta”. Markkinointi on kaikkea sitä, mitä koko organisaatio viestii joka solullaan jokaisessa asiakaskohtaamisessa, ja myös niiden ulkopuolella. Mitä teidän joka solunne viestii asiakkaalle tällä hetkellä? Olisiko seuraava markkinointikampanjanne kenties sittenkin suunnattu enemmän sisäänpäin? 

Meidän unelmamme Aava & Bangilla on tehdä suomalaisista maailman paras markkinointikansa ja sen aiomme myös toteuttaa, yhdessä. Yksi yritys ja ihminen kerrallaan – oli kyse sitten johtajasta, työntekijästä tai asiakkaasta.

Kirjoittaja: Noora Tuominen

Katso kaikki blogikirjoitukset

Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä

Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä

Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...

Read More
Uudistettu Masterclass-koulutus tarjoaa arkea helpottavia työkaluja ja uusimman tiedon B2B-markkinoinnista ja myynnistä

Uudistettu Masterclass-koulutus tarjoaa arkea helpottavia työkaluja ja uusimman tiedon B2B-markkinoinnista ja myynnistä

Supersuosittu Masterclass on palannut uudistettuna! Kaipaatko buustia uranäkymiisi tai janoatko ajankohtaisinta tietoa B2B-markkinoinnista ja...

Read More
Yrityskulttuurin rakentaminen on kaikkien pala kakkua

Yrityskulttuurin rakentaminen on kaikkien pala kakkua

Mutta kuka leikkaa ensimmäisen palan? Kasvukattaus-videopodcastimme neljännessä jaksossa pääsin jakamaan reseptini siihen, miten yrityskulttuurin...

Read More