Hiilijalanjäljen jäljillä: Mikä siinä mietityttää ja mitä siitä tulee tietää?

Jotta oppisimme itsekin lisää yrityksen hiilijalanjäljestä ja sen laskemisesta, päätimme perehtyä aiheeseen blogisarjan muodossa. Jos aihe kiinnostaa myös sinua, tule matkaan mukaan oppimaan!

Ekologisuus ja oma hiilijalanjälki mietityttävät kuluttajia enemmän kuin koskaan. Myös yritykset nostavat markkinoinnissaan kasvavissa määrin esille vastuullisuuden sekä vihreät arvot. Toisaalta puhutaan paljon viherpesusta: mistä asiakas voi tietää, ovatko yritysten ympäristöväitteet liioiteltuja tai jopa kokonaan perusteettomia?

Halusimme ottaa meitäkin kiinnostavan ajankohtaisen aiheen tarkasteluun, ja yhteistyökumppaniksi tähän saimme suomalaisen, yritysten hiilijalanjäljen hallintaan erikoistuneen Green Carbonin. Käsittelemme hiilijalanjälkeä kolmen blogiartikkelin sarjana: ensin yleisellä tasolla ja tärkeimpien standardien kautta, sitten tosielämän esimerkkien avulla ja lopuksi antamalla yrityksille käytännön vinkkejä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen.     

Tärkein syy huomion kiinnittämiseen hiilijalanjälkeen on luonnollisestikin maapallomme tilanne. Ilmastokriisi ja luontokato ovat tosiasioita, joita ei pääse karkuun, vaan toimia vaaditaan kaikilta. Tämän lisäksi ilmastoasiantuntija Christine Laine Green Carbonilta muistuttaa pian voimaan tulevasta EU-direktiivistä, joka tuo hiilijalanjäljen yhä useamman yrityksen työpöydälle:

“Lainsäädäntö vaatii jo kaikkia yli 500 työntekijän yrityksiä raportoimaan ympäristöön liittyvistä seikoista. Raportointia voi kuitenkin tehdä monen standardin mukaan, ja osaan niistä sisältyy hiilijalanjäljen laskentaa. Uuden direktiivin myötä raportointivelvoite tulee suuremmalle joukolle yrityksiä."

Mitä EU-lainsäädäntö sanoo hiilijalanjäljen laskemisesta?

Tällä hetkellä ympäristöön liittyvien seikkojen raportointiin velvoittaa EU-direktiivi NFR (Non-financial reporting). Se kuitenkin koskee Suomen tasolla vasta harvoja yrityksiä, sillä sen piiriin kuuluvat vain yli 500 työntekijää työllistävät suuryritykset. 

Jotta pystymme avaamaan tarkemmin hiilijalanjäljen laskemista osana tätä raportointia, meidän on perehdyttävä käsitteisiin Scope 1, 2 ja 3. Ne liittyvät kansainvälisesti käytettyyn standardiin, Kasvihuonekaasuprotokollaan (GHG-Protocol, Greenhouse Gas Protocol) ja kuvaavat päästöjen laajuusluokkia.

• Scope 1 -luokkaan kuuluvat päästöt, joihin yritys voi suoraan vaikuttaa. Nämä päästöt syntyvät yrityksen oman toiminnan seurauksena – esimerkiksi omien ajoneuvojen polttoainepäästöt.
• Scope 2 -luokkaan kuuluvat ostoenergiaan liittyvät päästöt, jotka syntyvät käytännössä esimerkiksi sähkön ja lämmön tuotannosta.
• Scope 3 -luokkaan kuuluvat kaikki epäsuorat päästöt, jotka linkittyvät yrityksen toimintaan. Tästä esimerkkejä ovat myytyjen tuotteiden loppukäytöstä, tavaroiden ja palveluiden hankinnasta tai jäte- ja vesihuollosta syntyneet päästöt. Scope 3 -luokka jakautuu 15 eri kategoriaan, joista voidaan valita yrityksen kannalta keskeisimmät ja keskittyä niiden päästöjen selvittämiseen.

GHG-protokollan vähimmäisvaatimus on Scope 1- ja Scope 2 -päästöjen huomiointi hiilijalanjäljen laskennassa, ja niden tiedot onkin kohtuullisen helppoa ja yksiselitteistä koota. Vuoden 2024 alusta lähtien voimaan tuleva Vastuullisuusraportointidirektiivi CSRD (Corporate Sustainability Reporting Directive) kuitenkin tulee todennäköisesti edellyttämään myös Scope 3:n huomioimista, jolloin päästöjen laskeminen on jo hiukan vaativampaa. 

Jo NFR-direktiivin piirissä olevien yritysten lisäksi CSRD tulee koskemaan kaikkia niitä yrityksiä, jotka täyttävät kaksi seuraavasta kolmesta kriteeristä:

• yrityksessä on yli 250 työntekijää
• liikevaihto on yli 40 M €
• tase on yli 20 M €.

Hiilijalanjäljestä raportointi tulee siis eteen pakollisena monille yrityksille, mutta toisaalta se on yhtä lailla hyödyllistä myös muille. Vaikka velvollisuus raportointiin ei siis koskisikaan vielä omaa yritystä, aiheeseen on järkevää tutustua.

Mikä hiilijalanjäljessä puhututtaa yrityksiä?  

Hiilijalanjälkilaskenta on vielä monille yrityksille uusi asia, joka herättää monenlaisia kysymyksiä. Christine Laine kertoo, että Green Carbon kohtaa niin aiheeseen liittyvää tietämättömyyttä kuin pelkoa ja ärsyyntymistäkin. 

“Erityisesti scope-jaottelusta halutaan usein tietää lisää. Scope 3 selkeästi ärsyttää ihmisiä, ja joskus kysytään, onko sitä pakko laskea”, Laine mainitsee.

“Meiltä saatetaan myös kysyä esimerkiksi, onko sähköauto oikeasti hyvä. Helposti ajatellaan, että tämäntyyppisiin kysymyksiin on olemassa mustavalkoisia vastauksia. Uusiutuvalla sähköllä kulkevan auton käyttö on ilmaston kannalta ehdottomasti positiivinen asia, mutta kolikon kääntöpuolella ovat etenkin akun valmistamiseen tarvittaviin raaka-aineisiin liittyvät muut ympäristövaikutukset sekä eettiset kysymykset. Valinnat on aina tehtävä omien preferenssien mukaan”, Laine toteaa.

“Toisaalta viherpesu pelottaa monia, kun joitakin yrityksiä on jo aiemmin nostettu siitä epäiltynä tikun nokkaan. Kukaan ei tietenkään halua huonoa mainetta sillä, että yrittää tehdä asiat hyvin. Yrityksissä mietitään, mitä omasta hiilijalanjäljestä voi sanoa, ettei vain sanoisi väärin.”

Green Carbonin tehtävä on auttaa yrityksiä hiilijalanjäljen hallinnassa, ja käytännössä se tapahtuu pääasiassa päästöjen laskennan kautta. 

“Laskentaa varten toimitamme yritykselle lomakkeen, johon he keräävät tarvittavan datan. Halutessaan yritykset pystyvät tekemään laskennan itsekin ja verifioimaan sen sitten kolmannen osapuolen kautta – esimerkiksi meidän. Joillakin verifiointivaihe jää välistä, mutta direktiivin mukaan kaiken kuitenkin pitää olla varmennettua”, Laine avaa. 

“Nykyään on olemassa myös ERP-järjestelmiin yhdistettäviä laskentasovelluksia, joiden avulla voidaan laskea arvoketjun päästöjä automaattisesti. Tarkkuus voi olla silloin huonompi, mutta dataa saa ajantasaisesti ja se vaatii vähemmän vaivannäköä yritykseltä.”

Jatkoa luvassa – seuraavassa artikkelissa poraudumme hiilijalanjälkeen esimerkkiyrityksen kautta. Tutustu myös siihen tästä!