Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

20 vuotta, 20 oppia markkinoinnista

Featured Image

Tällä viikolla juhlistamme 20-vuotiasta Aava & Bangia. Juhlaviikon kunniaksi kokosimme vuosikymmenten opit omistajiltamme myös sinun iloksesi. 20 vuotta, 20 oppia markkinoinnista, olkaapa hyvät.
  

1. Rehellisyys ei mene koskaan pois muodista. Ilmiöt tulevat ja menevät, mutta rehellisyys on arvo, jonka ympärille on helppo rakentaa markkinoinnin lupauksia. Vilpitön halu auttaa näkyy lopulta myös vaikuttavina tuloksina.


2. Markkinointi on matka, ei ihmetemppu. Useimmiten markkinointi ei ole taikatemppuja vaan määrätietoista ja sitkeää työtä kohti sovittuja tavoitteita.


3. Merkityksellinen idea kantaa vuosia. Jos idealla on liiketoiminnallista merkitystä nyt tai tulevaisuudessa, mutta et osaa vielä toteuttaa – opettele. Tai myy ensin, opettele sitten. Jälkimmäisellä saat ainakin oppimiseen aikaa.


4. Pysy ilmiöiden ytimessä, mutta rakenna kestävästi. Trendit voivat toimia kimmokkeena, mutta pitkän aikavälin arvo syntyy siitä, että rakennat brändiä ajatuksella ja jatkuvuudella.


5. Luovuus on kykyä yhdistellä uutta ja nähdä toisin. Se on usein loogista ajattelua, tutkimusta ja oivallusta siitä, mikä kohderyhmään vetoaa – ja rohkeutta ajatella laatikon ulkopuolelta.


6. Parhaat ideat syntyvät, kun on tilaa ajatella. Inspiroivinta on, kun joku keksi joskus neukkarissa idean, joka vuosien päästä elää vahvana asiakkaan brändissä ja synnyttää edelleen uutta sisältöä. Parhaimmat ideat kantavat vuosia.


7. Markkinointia tehdään aina ihmiseltä ihmiselle. Puhutaan sitten B2B:stä tai B2C:stä, ostopäätöksiä tekevät lopulta ihmiset – ei yritykset.


8. Kuuntele puskaradiota – se kertoo totuuden. Mikään ei voita sitä, että sinusta puhutaan selän takana hyvää. Maine syntyy kokemuksista, ei mainoslauseista.


9. Myyjät haluavat liidejä – mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Puhuuko myynti ja markkinointi liideistä samalla kielellä? Luokaa yhteinen määritelmä siitä, mitä liidi tarkoittaa ja miten eri tasoiset liidit hoivataan. Ilman yhteistä ymmärrystä markkinoinnin ja myynnin yhteistyö ontuu.


10. Hoivaa liidit ja huolehdi kaupoista. Opaslataukset, lomaketäytöt tai webinaariosallistujat eivät yksin riitä, jos niiden hoiva jää tekemättä. Siksi tarvitaan yhteinen prosessi liidien käsittelyyn. Sopikaa konkreettisesti myös se, milloin liidi siirtyy markkinoinnin hoivasta myynnin huolehdittavaksi.


11. Markkinointi tarvitsee myös säntillisyyttä. Ideointi on vain alku. Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden lunastaminen vaatii aikatauluja, projektinhallintaa ja kykyä viedä asiat maaliin.


12. Sisältö ei ole kuningas – konteksti on valtakunta.  Hyvä sisältö ilman oikeaa jakelua tai kohderyhmää jää vaille vaikutusta. Siksi markkinoinnissa tulee ymmärtää koko pelikenttä.


13. Markkinoinnilla on vastuu jatkaa asiakaskokemusta. Ensivaikutelma ei saa olla siloteltu versio todellisuudesta – markkinoinnin tulee heijastaa rehellisesti sitä, mitä asiakas saa. Annetut lupaukset pitää pystyä lunastamaan.


14. Brändi on jotain, jonka haluaa omakseen. Kun yrityksen brändi tuntuu omalta ja aidolta, jokainen työntekijä kantaa sitä ylpeydellä. Se tuo voimaa sekä markkinointiin että työntekijöiden sitouttamiseen.


15. Vahva työnantajabrändi rakennetaan sisältä ulos. Mitä vahvempi on pitovoima organisaation sisällä, sitä vahvempi voi olla vetovoima ulospäin. Tämä suhde ei ole ohitettavissa.


16. Hyvä fiilis työpaikalla näkyy asiakaskokemuksessa. Johtajien tulisi panostaa työntekijöiden motivaatioon ja hyvinvointiin – sillä on suora vaikutus asiakastyytyväisyyteen ja tulokseen.


17. Hyvä palkka ei yksin riitä. Työntekijöiden pysyvyys vaatii nykyään enemmän kuin titteliä ja turvallista työsuhdetta. Pitovoima syntyy merkityksestä, kulttuurista ja mahdollisuuksista kasvaa.


18. Johtaminen on bränditekoja arjessa. Brändi ei kehity ilman ihmisten johtamista. Siksi kannattaa panostaa strategian kirkastamiseen ja sen johtamiseen arjessa joka päivä.


19. Keskity kilpailuetuun – älä vain kauniisiin kuoriin. Brändin rakentamisen ytimessä on strateginen ajattelu: kirkasta kilpailuetusi ja huolehdi, että se näkyy myös ulospäin.


20. Markkinoijan tärkein taito on oppiminen. Markkinointi muuttuu jatkuvasti. Uteliaisuus, oppimishalu ja uskallus heittäytyä uuteen erottaa kehittyvän tekijän pysähtyneestä.

 

Kirjoittaja: Vilja Laaksonen

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

20 vuotta, 20 oppia markkinoinnista

20 vuotta, 20 oppia markkinoinnista

Tällä viikolla juhlistamme 20-vuotiasta Aava & Bangia. Juhlaviikon kunniaksi kokosimme vuosikymmenten opit omistajiltamme myös sinun iloksesi. 20...

Read More
B2B-brändin rakentaminen on strateginen ja kulttuurinen prosessi – nappaa arjen checklist talteen!

B2B-brändin rakentaminen on strateginen ja kulttuurinen prosessi – nappaa arjen checklist talteen!

Miten huolehtia arjessa siitä, että B2B-brändi sitouttaa omat työntekijät ja näyttäytyy arvoa luovana asiakkaille? Miten varmistua siitä, että brändi...

Read More
Mitä Bauma 2025 opetti rakennus-, infra- ja kaivosalasta juuri nyt?

Mitä Bauma 2025 opetti rakennus-, infra- ja kaivosalasta juuri nyt?

Jos joskus on hyvä syy sujauttaa turvakengät jalkaan ja suunnata katse tulevaan, se on Bauma. Rakennus-, infra- ja kaivosalan megatapahtuma...

Read More