Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

UTM-parametrit, mitä ne ovat ja missä niitä käytetään?

Featured Image

UTM-parametrit eli seurantalinkit ovat kuin pieniä tiedonjyväsiä, jotka lisätään sivustolle johtavaan URL-osoitteeseen, jotta saamme digimarkkinoijille tarpeellisen tiedon Google Analyticsin päähän. UTM-parametrit antavat meille tietoa muun muassa siitä, minkä julkaisun kautta kävijä on sivustolle päätynyt.

UTM-parametrien eli UTM-tagien avulla saadaan tietoa sekä julkaisujen toimivuudesta että laskeutumissivujen toimivuudesta. Julkaisujen toimivuuden osalta voidaan analysoida esimerkiksi siitä, mitkä julkaisut ovat saaneet ihmiset klikkaamaan sivustolle. Laskeutumissivun osalta voidaan puolestaan tarkastella sitä, onko sivu sisällöllisesti kiinnostava ja teknisesti toimiva, jotta henkilö jäisi sille ja mahdollisesti jatkaisi myös laskeutumissivulta eteenpäin.

Milloin UTM-parametrejä tulisi käyttää?

UTM-parametrit kannattaa lisätä aina, kun olet linkittämässä toisesta kanavasta, esimerkiksi uutiskirjeestä tai sosiaalisen median kanavasta omalle sivustollesi – oli kyseessä sitten orgaaninen julkaisu tai maksettu mainos. Analytiikkatyökalussa, kuten Google Analyticsissä voidaan tällöin seurata, mitä ihmiset ovat sivustolla tehneet ja kuinka kauan he ovat siellä viihtyneet. Jos parametrejä ei lisätä linkkeihin, Analytics kertoo tiedon liikenteen lähteestä, mutta ei esimerkiksi sitä, mikä julkaisu on ollut kyseessä tai onko klikkaus tullut maksetusta mainonnasta.

Tarkista ainakin nämä sisällöt UTM-parametrien osalta: 
  • Uutiskirjeet
  • Yhteistyöjulkaisut, tapahtumat ja artikkelit, joista sivustollenne ohjataan
  • Sosiaalisen median, kuten Facebookin, TikTokin, Instagramin ja LinkedIn:n kampanjat
  • Sosiaalisen median, kuten Facebookin, TikTokin, Instagramin ja LinkedIn:n orgaaniset sisällöt
  • Rekryilmoitukset ja rekrytointikampanjat, joista ohjataan sivustollenne 

Mitä tietoja UTM-parametreillä voi kerätä?

Tyypillisiä URL-osoitteeseen lisättäviä tietoja ovat liikenteen lähde, tulotapa sekä kampanjan nimi. UTM-parametrit näkyvät sivuston osoitteen jälkeen kysymysmerkillä erotettuna. Eri parametrit erotetaan toisistaan &-merkillä.

Valmis linkki voi siis näyttää esimerkiksi tältä: https://bang.fi/palvelumme/digi?utm_source=instagram&utm_medium=social&utm_campaign=2022-10-digipalveluiden-nosto

Ohjeet UTM-parametrien lisäämiseen

UTM-parametrien luomisessa kannattaa hyödyntää esimerkiksi Googlen Campaign URL Builder -sivustoa. Syötettyäsi lomakkeeseen tarvittavat tiedot, saat kopioitua sivun lopusta valmiin linkin julkaisuusi.

Täytä lomakkeeseen vähintään seuraavat tiedot:
  • Website URL: Sivu, jolle linkki ohjataan.
  • Campaign Source (utm_source): Liikenteen lähde eli mihin aiot lisätä linkin. Lähteenä voi olla esimerkiksi Facebook, LinkedIn tai Mailchimp. Huom! Jos siis aiot tehdä linkkijulkaisun sekä Facebookiin että LinkedIniin, sinun tulee tehdä kaksi erillistä linkkiä lomakkeen avulla!
  • Campaign Medium (utm_medium): Liikenteen tulotapa, joka kertoo, millainen linkin klikkaus on kyseessä. Tulotapa voi olla esim. cpc, banner, email tai social (=orgaaninen sosiaalisen median julkaisu).
  • Campaign Name (utm_campaign): Kampanjan tai julkaisun nimi. Nimeä kampanja niin, että pystyt myös myöhemmin tunnistamaan, mikä julkaisu on ollut kyseessä. Esim. 2022-09-bloginosto-adhd-tyoelamassa
Seuraavat tiedot voit lisätä halutessasi
  • Campaign ID (utm_id): Yksilöivä numeraalinen tieto, jota käytetään etenkin mainonnassa.
  • Campaign Term (utm_term): Kampanjan avainsanat. Tätä kohtaa käytetään lähinnä Google Ads -mainonnassa.
  • Campaign Content (utm_content): Julkaisun sisältö tai muu yksilöivä tekijä. Jos esimerkiksi teet sekä video- että kuvajulkaisun, jotka ohjaavat samalle sivulle, utm_content -kohdan avulla voit määrittää eri linkkityypit toisistaan.

Missä tiedot näkyvät Google Analyticsissä? 

Vanhassa Universal Analyticsissä löydät tiedot kohdasta Acquisition (Hankinta) 👉 Campaigns (Kampanjat).

Mikäli olet siirtynyt käyttämään uutta Google Analytics 4 -seurantaa, löydät tiedot kohdasta Reports (Raportit) 👉 Acquisition (Hankinta) 👉 Traffic acquisition (Liikenteen hankinta) 👉 vaihda taulukkoon lähteeksi istuntoon liittyvä kampanja.

Kirjoittaja: Sanna Pyylampi

Katso kaikki blogikirjoitukset

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

Hei B2B-markkinoija! Pureudun tässä blogissa tunteisiin, luovuuteen ja B2B-markkinoinnin tehokkuuteen. Lähdetään kuitenkin ensin liikenteeseen sillä,...

Read More
Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Sivustoprojekti on vihdoin valmis! Uudet verkkosivut on julkaistu, niiden rakenne on viimeisen päälle asiakaskeskeinen, ostopolut on suunniteltu ja...

Read More
Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Viime blogissa punnitsin, kannattaako messuille osallistua, jos saman rahan voi käyttää esimerkiksi digimarkkinointiin. Jos messuille osallistutaan,...

Read More