Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

Mistä markkinointi kannattaa aloittaa?

Featured Image

Oletteko aloittamassa markkinoinnin toimenpiteitä? Vai teettekö kenties jo yhtä sun toista, mutta tuloksia ei tunnu syntyvän odotetulla tavalla? Toimiva markkinointi on selkeää, johdonmukaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Se vaatii pohjatyötä ja asioiden miettimistä kunnolla.

Markkinointi alkaa vision, tavoitteiden, kohderyhmien ja kilpailutilanteen selvittämisestä.  Ennen markkinointitoimenpiteiden suorittamista kannattaa varmistaa, että ainakin nämä perusasiat ovat kunnossa.

Visio

Visio voi joskus tuntua höttöiseltä sanahelinältä. Ajatuksella ja huolellisesti muotoiltuna se kuitenkin toimii hyvänä työkaluna ei ainoastaan markkinoinnissa, mutta myös johtamisessa. Parhaimmillaan visio toimii motivoivana johtotähtenä, jota kohti pyrkiä, ja joka ohjaa myös silloin kun muuten ollaan vähän eksyksissä.

Hyvä visio kiteyttää sen tavoitetilan, mihin yritys pyrkii. Se linkittää yrityksen johonkin itseään suurempaan ja parhaimmillaan sisältää myös yrityksen arvot. Visio saa, ja pitääkin olla tarpeeksi kunnianhimoinen. Liian helposti saavutettava visio ei motivoi ketään. Myöskään taloudellisia tuloksia maksimoiva visio harvemmin innostaa koko yritystä mukaan. Vision onkin tärkeä olla sellainen, johon koko henkilöstö voi sitoutua, ja jonka he voivat kokea omaksi ja tärkeäksi.

Tavoitteet

Korkealentoisemman vision saavuttamiseksi tarvitaan konkreettisia tavoitteita. Ne on selkeintä pilkkoa pienempiin osiin ja laittaa järjestykseen. Jari Sarasvuon sanoin: Matkaa ei voida jatkaa sieltä, missä ei olla vielä. Mitä haasteita siis täytyy ratkaista lyhyellä ja mitä pitkällä aikavälillä? Mitkä asiat tällä hetkellä estävät tavoitteiden toteutumista? Tavoitteiden avulla siis konkretisoidaan se, mihin ollaan menossa ja miten sinne päästään. Tavoitteille on hyvä määrittää myös mittarit, jotta voidaan helposti seurata ja mitata niiden onnistumista. Lyhytnäköinen toiminta johtaa helposti tulipalojen sammutteluun ja kestämättömien hätäratkaisujen keksimiseen. Siksi suunnitelmallisuus on tärkeää.

Kohderyhmät

Jotta voitaisiin määritellä, miten asioita kannattaa tehdä, täytyy ymmärtää kenelle niitä tehdään. Yllättävän usein tulee vastaan tilanne, ettei yritys ole miettinyt, keitä heidän asiakkaansa oikein ovat. Millainen on tyypillinen asiakas? Millaisia asioita hän arvostaa? Entä millaisista asioista hän suuttuu? Millaisia medioita hän käyttää? Mitä paremmin yritys ymmärtää kohderyhmäänsä sen parempi. Ymmärryksen tärkeys korostuu erityisesti viestinnässä. Ei auta vaikka yrityksen tuotteet tai palvelut olisivat kuinka hyviä, jos viesti siitä ei tavoita asiakasta. Viestinnän täytyy tavoittaa kuulijansa oikeissa kanavissa, oikeaan aikaan, ja olla myös sisällöllisesti vastaanottajaa kiinnostavaa, eikä tällaista viestintää saavuteta ymmärtämättä kohderyhmää.

Kilpailutilanne

Sen lisäksi, että täytyy ymmärtää asiakasta, pitää ymmärtää myös muuta pelikenttää. Kilpailijoita ovat saman tuotteen tai palvelun tarjoajien lisäksi yritykset, jotka auttavat ratkaisemaan saman ongelman kuin sinun tuotteesi ratkaisee. Esimerkiksi taksien kanssa kilpailee muiden taksien lisäksi mm. julkinen liikenne, yksityisautoilu ja pyöräily.
Kilpailu asiakkaiden huomiosta ja rahoista on yhä kovempaa, eikä siinä enää pärjää jos ei erotu massasta. Yrityksen täytyy ymmärtää mikä heitä yhdistää kilpailijoihin ja mikä erottaa heidät muista. Kilpailuedun luomiseen ei riitä, että yrityksellä on muista erottavia tekijöitä, vaan erottavien ominaisuuksien täytyy olla myös sellaisia, joita asiakkaat arvostavat ja pitävät tärkeinä.


Artikkelin on kirjoittanut Linda Holma.

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More