Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

 

Magister Solutions

Sisältö- ja digimarkkinoinnin kuukausipalvelu on vahvistanut Magisterin asiantuntija- ja työnantajamielikuvaa sekä kasvattanut näkyvyyttä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tulokset ovat olleet kautta linjan nousujohteisia sekä mainonnan että orgaanisen näkyvyyden kannalta.

 

Magister-referenssi

Tähtäimessä markkinoinnin jatkuvuus ja parempi näkyvyys

Magister Solutions Oy on jyväskyläläinen tietoliikenneverkkojen simulointiin erikoistunut yritys. Työssään Magister on langattoman teknologian kehityksen terävimmässä kärjessä ratkaisten tulevaisuuden haasteita yhdessä johtavien matkaviestin- ja satelliittiorganisaatioiden kanssa.  

Ehkä juuri siitä johtuen, että työ itsessään vaatii niin intensiivistä uppoutumista, markkinointi oli vuosien ajan jäänyt sivurooliin ennen yhteistyön aloittamista Aava & Bangin kanssa loppuvuodesta 2020. 

“Vaikka olimme toimineet melkein 20 vuotta, markkinointipanostuksemme olivat aina olleet hyvinkin olemattomat. Nettisivut meillä oli, mutta some- tai digimarkkinointia emme olleet tehneet. Markkinointimme oli vain harvakseltaan tuotettuja flyereita – ei kovinkaan säännönmukaista”, kuvailee Magisterin toimitusjohtaja Jani Puttonen. 

Lähtökohtana alkavalle yhteistyölle oli halu tehdä jatkuvaa markkinointia, kasvattaa tunnettuutta maailmanlaajuisesti ja viestiä vahvasta asiantuntijuudesta. Magister oli myös juuri kehittämässä ensimmäistä tuotteistettua palveluaan, Magister SimLabia, jonka myyntiin kaivattiin näkyvyyttä.


 Halusimme lähteä tekemään säännöllistä markkinointia osaamisestamme ja projekteistamme. Alkuperäinen ajatus oli näkyvyyden kasvattaminen ja asiantuntijaksi profiloituminen maailmalla. Meillä itsellämme ei ollut aikaa eikä palavaa kiinnostusta markkinoinnin tekemiseen.

Jani Puttonen, toimitusjohtaja, Magister Solutions


Tulokset nousuun joka osa-alueella

Yhteistyö aloitettiin brändin kirkastuksella: Magisterin visio, tarina, ydinviestit, visuaalinen tyyli sekä kuvamaailma määriteltiin yhteisten työpajojen kautta. Tästä syntyi markkinoinnin konsepti, joka määritteli, millä lähestymiskulmalla, tarinalla ja tavoilla Magister viestii ja miten se ilmentyy käytännössä. Lisäksi määriteltiin asiakasarkkityypit ja heidän ostopolkunsa, joista johdettiin Magisterin sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnitelma hakusana-analyysin kera. 

Yhteistyön sisältöön kuuluu sisältö- ja digimarkkinointia kuukausittain. Digimarkkinoinnin keinoina käytössä ovat Google Ads, Display, remarketing sekä kampanjointi LinkedInissä. Sisällöntuotannon keinoina puolestaan ovat asiantuntija-artikkelit blogiin, referenssit, työntekijäesittelyt  sekä LinkedIn-postaukset.

“Kuukausipalvelun rakenne on ollut alusta lähtien sama. Tekstit ovat aina liittyneet Magisterin kompetenssin nostamiseen, tulosten esittelyyn, näkyvyyden parantamiseen ja esimerkiksi konferensseihin osallistumiseen. Sisältö on ollut aika teknistä, ja sitä olemme halunneetkin. Lisäksi olemme tehneet yhdessä pieniä sivuprojekteja lisätyönä – esimerkiksi SimLabin myyntiin liittyviä”, Puttonen kertoo. 

Tärkeimmiksi yhteisiksi onnistumisiksi Puttonen nostaa kaksi asiaa, joissa markkinoinnilla on ollut tärkeä rooli:

“SimLabin ensimmäinen kaupallinen versio saatiin myyntiin kesäkuussa 2022 ja siihen liittyi markkinoinnillista panostusta. Sitä varten luotiin oma ympäristö, jota markkinoitiin Azure Marketplacessa. Toinen huipennus oli Mobile World Congress keväällä 2023. Aava & Bang oli markkinointipartnerina mukana nostamassa sitä ja siihen liittyvää Dynasat-projektia somemarkkinoinnissa pidemmällä ajalla.”



Näin Magisterin tulokset kehittyivät vuodessa:

 
Magisterin blogin orgaaninen kasvu:
2021 vs. 2022:    +210 %
 
Magister.fi-sivuston orgaaninen kasvu:
2021 vs. 2022:    +49 %
 
LinkedInin tavoittavuus ja orgaaninen kasvu:
2021 vs. 2022:    +57 %
 
LinkedInin seuraajamäärän kasvu:
2021 vs. 2022:    +61 %


Mainonnan ja verkkosivuliikenteen kasvu v. 2021–2022:

Hakusanamainonta:
Näyttökerrat +17,68 %
Klikkaukset +13,84 %
Konversiot: +356,25 %
Konversio%: +300,78 %
Hinta/konversio: -77,10 %
Budjetti: +4,47 %

Verkkosivuston data:
Orgaaninen liikenne +49,20 %
Suora liikenne +15,04 %
Konversiot +225,49 %


 Aluksi asetetut tavoitteet, näkyvyys ja asiantuntijuuden esilletuonti, ovat täyttyneet. Aktiivisuutemme somessa on huomattu kumppaniemme keskuudessa.

Jani Puttonen, toimitusjohtaja, Magister Solutions


Viestinnän sekä digimarkkinoinnin osaamista, positiivisuutta ja johdonmukaista projektinhallintaa

Puttonen näkee yhteistyön tuovan lisäarvoa monella tasolla. 

“Me itse tuotamme aika paljon teknistä kontenttia. Osaisimme varmaan tuottaa tekstiä, mutta meillä on turhan tekninen lähestymistapa kaikkeen, mitä teemme. Aava & Bangilta saamme myyvemmän otteen teksteihin.” 

“Lisäksi meitä tökitään kepillä, että nyt tehdään. Näin tekemiseen löytyy tarvittava aika ja pyörät saadaan pidettyä pyörimässä.” 

“Kolmas tärkeä etu on Aava & Bangin asiantuntijuus LinkedIn- ja Google-mainonnassa. Niistä meillä ei ole osaamista, emmekä olleet aiemmin hyödyntäneet niitä ollenkaan.” 

“Aava & Bangilla on myös positiivinen ja kannustava ilmapiiri, joka näkyy meillekin päin. Tällaisessa yhteistyössä kokemus aina henkilöityy, ja saman kontaktihenkilön säilyminen on meille erityisen tärkeää alamme teknisyyden takia. Se vaatii aina alkuun opetusprosessin, jotta tekeminen alkaa sujua joustavasti. Kun on saatu yhteistyö hyvin käyntiin, ei ole hinkua lähteä vaihtamaan.”

“Markkinointipanostuksemme ovat tällä hetkellä sillä tasolla, johon pystymme. Jos jatkossa saamme luotua lisää kaupallisia tuotteita, voi tulla taas lisätarpeita markkinointiin. Se on seuraava koetinkivi, jota lähdemme testaamaan.”




 Aava & Bangilta saamme myyvemmän otteen teksteihin, asiantuntijuuden LinkedIn- ja Google-mainontaan ja ylipäänsä pidettyä markkinoinnin pyörät pyörimässä.

Jani Puttonen, toimitusjohtaja, Magister


magister_logo_white

Tutustu asiakkaaseen

Käy tutustumassa Magisterin toimintaan heidän nettisivuillaan.

Tutustu Magisteriin



 

Sisältö- ja digimarkkinointi kuukausipalveluna

Sisältö- ja digimarkkinoinnin kuukausipalvelun keskiössä ovat systemaattisuus, vaikuttavuus ja asiakaslähtöisyys. Markkinointia suunnitellaan yhdessä tavoitteiden sekä tarpeiden pohjalta ja sen tuottavuutta seurataan jatkuvasti. Voimme joko tuoda lisäresursseja tiimiisi tai voit ulkoistaa Aava & Bangin tiimille koko markkinointisi – juuri niin kuin teille on järkevintä.

Lue lisää palvelusta

Timo Koponen

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.