RAKENNETAAN YHDESSÄ MARKKINOINNIN HUIPPUOSAAMISTA.

Markkinoinnin osaaminen ja rekrytoinnit

TAVOITTEENA KESTÄVIÄ MARKKINOINNIN TOIMINTAMALLEJA, KULTTUURIA JA OSAAMISTA

Haluamme olla rakentamassa asiakkaillemme kestäviä markkinoinnin toimintamalleja, kulttuuria ja osaamista, jotka tuottavat kasvua ja menestystä pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää markkinoinnin osaamisen kehittämistä ja mahdollisesti sen uudelleen resursointia esimerkiksi rekrytointien avulla. Uusi markkinoinnin malli ei tuo tuloksia, jos yrityksesi henkilökunta ei tiedä siitä tai sen läpivieminen ei ole esillä johtoryhmässä säännöllisesti.

Tutkimukset osoittavat, että markkinointiosaamiseen satsaaminen on nousussa. Lisäosaamista kaivataan muun muassa tavoitehakuisesta kasvumarkkinoinnista ja sen johtamisesta digitaalisessa maailmassa. Yritys rakentaa tarpeensa mukaista omilla palkkalistoilla olevien markkinointiosaajien tiimiä sitä mukaan kun kassavirta sen mahdollistaa. Tämä edellyttää, että oikeat ihmiset ovat oikeissa paikoissa tekemässä oikeita asioita. Tarvittaessa osaamispääomaa kasvatetaan harkittujen rekrytointien tai avainhenkilöiden osaamisen kehittämisen kautta. Oikeiden ihmisten rekrytointi ja heidän osaamisensa kehittäminen ovat kasvun kannalta usein ratkaisevia tekijöitä.

MIKSI MARKKINOINNIN OSAAMISEEN SATSAAMISEEN KANNATTAA?

1. Tavoitehakuinen kasvumarkkinointi elää ja hengittää systemaattisesta tekemisestä, toimenpiteiden jatkuvasta ja kehittämisestä sekä organisaation ja asiakkaiden osallistamisesta. Muutoksen aallonharjalla pysyminen vaatii kykyä ja halua elinikäiseen oppimiseen.

2. Mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen auttaa sitouttamaan yrityksen markkinoinnin avainhenkilöt. Tutkimuksen mukaan 85 % asiantuntijoista sitoutuu vahvemmin työnantajaan, joka mahdollistaa osaamisen kehittämisen.

3. Markkinoinnin osaamiseen satsaaminen on investointi, joka tuo tuloksia myös pitkällä aikajänteellä. Työntekijöiden osaamisen kehittämiseen panostavat yritykset tekevät 24 % kovempaa tulosta muut.

4. Uudistettu brändikonsepti tai uusi asiakkuuslähtöinen palvelumalli ei tuo toivottuja tuloksia, jos yrityksen henkilökunta ei osaa toimia uuden mallin mukaisesti.

5. Osaamisen kehittäminen osana markkinointiammattilaisten verkostoa tuo innostusta ja synergiaetua omien markkinointitavoitteiden saavuttamiseen.


NÄIN ME SEN TEEMME

Tuloksia tuottava kasvumarkkinointi vaatii oikeita ihmisiä sitä toteuttamaan. Markkinointiosaamisen kehittämisessä lähdemme tyypillisesti liikkeelle jonkun seuraavan tarpeen kautta:

1. Yrityksen markkinointitoimintojen kirkastaminen
Määritämme ja kirkastamme markkinoinnin tavoitteet sekä konkretisoimme tavoitteiden toteuttamiseen vaadittavat resurssit. Autamme rakentamaan markkinoinnin arkea ohjaavan kasvumarkkinointisuunnitelman.

2. Yrityksen avainhenkilöiden markkinointiosaamisen vahvistaminen
Autamme nostamaan yrityksen avainhenkilöiden markkinointiosaamisen uudelle tasolle ja määrittämään yhdessä osaajan kanssa innostavan kehittymis- ja urasuunnitelman.

3. Uuden markkinoinnin osaajan rekrytointi ja perehdyttäminen
Autamme kirkastamaan haettavan tekijän osaajaprofiilin, ohjaamaan rekrytointi- ja perehdytysprosessin tuetusti maaliin sekä määrittämään sitouttavat tavoitteet tulevalle yhteistyölle.

Toimintamallimme nojaa yhdessä tekemiseen, mikä tuo yrityksille kaivattua peilipintaa oman toiminnan peruslähtökohtien kirkastamiseen. Lisätukea osaamisen kehittämiseen saat myös Marketing People -verkostosta.


KIINNOSTUITKO NÄISTÄ PALVELUISTAMME VAI ONKO HAASTEESI TOISENLAINEN? KYSY, NIIN KERROMME LISÄÄ.

Vilja Laaksonen

Liiketoimintajohtaja, valmennusohjelmat

Pete Okkonen

Toimitusjohtaja, partner

Kasvuohjelmat

Kasva kanssamme huipulle erilaisten valmennusten, hankkeiden, verkostojen ja Kasvu Openin avulla.

Markkinointi­virittämö

Markkinointivirittämön avulla rekrytoit yritykseesi uuden markkinointiosaajan tai rakennat itsellesi uuden työpaikan markkinoinnin kentälle.

Puhujakeikat

Meiltä innostavat ja inspiroivat puhujat erilaisiin tapahtumiin ja yrityskohtaisiin valmennuksiin.