Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 


Krogerus

Muutoksen ja kasvun tueksi rakennetta sisäiseen viestintään

Krogerus – Muutoksen ja kasvun tueksi rakennetta sisäiseen viestintään


Muutoksen ja kasvun tueksi rakennetta sisäiseen viestintään

Krogerus on yksi Suomen suurimmista liikejuridiikan asianajotoimistoista, joka hoitaa erilaisiin yritysjärjestelyihin, riidanratkaisuun ja viranomaissääntelyyn liittyviä toimeksiantoja. Toimiston erityisosaamista ovat muun muassa energia-, rahoitus-, elintarvike-, terveydenhuolto-, kiinteistö-, teknologia- sekä tietoliikennesektorit. Krogeruksen asiakkaisiin kuuluu johtavia julkisia ja yksityisiä yrityksiä, monikansallisia yhtiöitä, pankkeja ja muita rahoituslaitoksia sekä pääomasijoittajia. Krogerus työllistää yli 200 alansa asiantuntijaa.

Tutustu Krogerukseen



Mitä olemme tehneet?

  • Asiakkaan nykyisten sisäisen viestinnän toimintamallien kirkastaminen ja syventäminen
  • Viestinnän johtamista tukeva työyhteisöviestinnän malli ja vuosikello
  • Johdon ja esihenkilöiden viestintäroolien selkeyttäminen ja tukeminen
  • Kehittämishankkeita koskevan viestinnän sparraus ja suunnittelu

 


Aava & Bangilla oli selkeästi syvällisesti hallussa ymmärrys viestinnän kehittämisen kokonaisuudesta

Aura Bade
markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Krogerus

Kehittämisestä tukea viestinnän johtamiseen

Sisäisen viestinnän kehittämistyön alkaessa Krogeruksella oli jo käytössä monia innovatiivisia työyhteisöviestinnän käytänteitä, jotka saivat kiitosta henkilökunnalta. Siksi kehittämistyön tavoitteena oli pikemminkin kirkastaa ja syventää nykyisiä toimintamalleja ja saada tukea viestinnän johtamiseen kuin kehittää kokonaan uusia käytänteitä. Yritys on kasvanut lyhyessä ajassa paljon ja henkilöstöä on tullut lisää, ja kasvun ja viestinnän johtamisen tueksi haluttiin rakennetta ja selkeä malli.

– Mielestäni Aava & Bangin tärkein rooli kehittämistyössä oli, että meidän näkökulmiamme osattiin haastaa aidosti ja rakentavasti sekä luoda tilaa keskustelulle talon eri tiimien välillä. Koen, että talon sisältä on välillä haastavaa asettua tarkastelemaan omaa työtään ulkopuolelta, ja Aava & Bangin asiantuntijat tarjosivat meille tärkeitä, erilaisia näkökulmia, sanoo Krogeruksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Aura Bade.



Mielestäni Aava & Bangin tärkein rooli kehittämistyössä oli, että meidän näkökulmiamme osattiin haastaa aidosti ja rakentavasti sekä luoda tilaa keskustelulle talon eri tiimien välillä.
Aura Bade
markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Krogerus
 

Vuosikello tukee sekä viestinnän että kulttuuria vahvistavien kohtaamisten suunnittelua

Krogeruksen ja Aava & Bangin sisäisen viestinnän ja kulttuurin kehittämisprosessin keskiöön määriteltiin johdon ja esihenkilöiden viestintäroolien selkeyttäminen ja tukeminen, tiimien välisen yhteistyön edistäminen sekä yhteisöllistä kulttuuria vahvistavien kohtaamisen ja käytäntöjen systematisointi. Kehittämisprosessiin sisältyi myös Krogeruksen kehityshankkeiden viestinnän suunnittelua ja sparrausta.

– Työyhteisöviestinnän vuosikello on se meidän projektimme ydintuotos, joka on auttanut meitä eniten viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa. Vuosikellossa huomioitiin olemassa olevat hyvät viestintäkäytännöt ja -kanavat, ja kehittämishankkeet kiinnitetään samaan vuosikelloon, Bade kertoo.

– Pidimme myös erittäin tärkeänä, että työpajoihin, keskusteluihin ja yhteisen ymmärryksen löytämiseen käytettiin riittävästi aikaa, hän lisää.



Työyhteisöviestinnän vuosikello on se meidän projektimme ydintuotos, joka on auttanut meitä eniten viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa.
Aura Bade
markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Krogerus

Suurin työ uusien toimintamallien arkeen juurtumiseksi tehdään yhdessä talon sisällä

Krogeruksella on tehty suunnitelma sekä jo seurantaa, miten vuosikellon hyödyntäminen ja sisäisen viestinnän mallin juurruttaminen arjessa on lähtenyt käyntiin. Bade ajattelee, että tärkein ja suurin työ viestinnän toimintamallien juurruttamisen onnistumiseksi täytyy tehdä talon sisällä ja nyt, kun esimerkiksi esihenkilöt ja heidän valmiudet on valjastettu.

–Aava & Bangilla on selkeästi syvällisesti hallussa ymmärrys viestinnän kehittämisen kokonaisuudesta. Yhteistyö asiantuntijoiden kanssa oli sujuvaa, ja esimerkiksi kolmen tunnin työpajojen vetäminen ja osallistujien aktivointi keskellä työpäivää ei aina ole helppoa. Aava & Bangin asiantuntijat hoitivat senkin innostavasti ja luontevasti. Meille asiakkaana asiantuntijoiden tekemisen tapa antaa aidon vaikutelman, ja aitous loistaa läpi nimenomaan ihmisten kautta, päättää Bade.




Yhteistyö asiantuntijoiden kanssa oli sujuvaa, ja esimerkiksi kolmen tunnin työpajojen vetäminen ja osallistujien aktivointi keskellä työpäivää ei aina ole helppoa. Aava & Bangin asiantuntijat hoitivat senkin innostavasti ja luontevasti. Meille asiakkaana asiantuntijoiden tekemisen tapa antaa aidon vaikutelman, ja aitous loistaa läpi nimenomaan ihmisten kautta.

Aura Bade
markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Krogerus
Krogerus logo

Tutustu asiakkaaseen

Käy tutustumassa Krogeruksen toimintaan heidän verkkosivuillaan.

Tutustu Krogerukseen



 

Mitä teimme?

  • Asiakkaan nykyisten sisäisen viestinnän toimintamallien kirkastaminen ja syventäminen
  • Viestinnän johtamista tukeva työyhteisöviestinnän malli ja vuosikello
  • Johdon ja esihenkilöiden viestintäroolien selkeyttäminen ja tukeminen
  • Kehittämishankkeita koskevan viestinnän sparraus ja suunnittelu
 

Miten teimme?

  • Taustakartoitus asiakkaan sisäisen viestinnän nykytilasta
  • Kohdennetut ja asiakkaan toiveiden mukaan räätälöidyt työpajat
  • Riittävän ajan ja tilan mahdollistaminen keskustelulle
 

Sisäisen viestinnän ja kulttuurin kehittäminen palveluna

Me Aava & Bangilla uskomme, että kaikista tärkein markkinointi tehdään yrityksen sisällä, ja haluamme rakentaa yrityksiä, johon sekä henkilöstö että asiakkaat sitoutuvat: laadukas työntekijäkokemus vahvistaa työnantajakuvaa ja näkyy ulospäin. Sisäisen viestinnän ja kulttuurin kehittämisen avulla rakennamme asiakasyritystemme tarpeisiin sopivan viestinnän mallin ja varmistamme uuden konseptin juurruttamisen arkeen. Kirkastamme yritysten vahvuustekijöitä, arvoja ja tekemisen ydintä sparraavalla otteella. Aloittaen sisäisen viestinnän kehittämisen johtotasolta varmistumme siitä, että muutos saa johdon tuen ja esimerkin, joka viestitään oikein myös muulle henkilöstölle.

Lue lisää palvelusta

Pete Okkonen

Pete Okkonen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 50 346 7002
pete.okkonen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

 

Tutustu myös näihin



3 min read

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Viestintä voi onnistua muutenkin kuin sattumalta, mutta se vaatii sekä suunnitelmallisuutta ja johtamista....

2 min read

Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

S-ryhmä on suurin yksityinen työnantaja Suomessa – meillä on yli 40 000 työntekijää, 19 osuuskauppaa ja noin 2000...

2 min read

Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Uskon siihen, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Kun yrityksen kehitystä tai omaa työuraa peilaa taaksepäin,...