Fortum
Teollisuuden digimurroksen vauhdittajat
Koronakriisi on epäilemättä vauhdittanut digiloikkaa pakottamalla niin konttorirotat kuin koululaisetkin etätöihin, mutta kehittyneet virtuaalisuuden ja etäläsnäolon ratkaisut tekevät tuloaan myös teollisuuteen kriiseistä huolimatta. Eräs edistyneimmistä alan toimijoista on laitoksia virtualisoiva eSite, joka sai verkkosivunsa ja nipun muita markkinoinnin työkaluja uuteen uskoon juuri sopivasti pandemian alla – yhteistyössä Aava & Bangin kanssa.
Fortum on monella alalla toimiva ja eteenpäin katsova yritys, jonka toimintatapaan kuuluvat rohkea konseptikehitys ja sisäiset startupit, jollainen myös Fortumin Power and Heat Oy:n kuuluva eSite on: suuren yrityksen huipputekninen pilotti. eSiten idea on luoda esimerkiksi teollisuuslaitoksesta digitaalinen VR-malli, jota voi hyödyntää ylläpidossa, huollossa, koulutuksessa ja toiminnan kehittämisessä – muun muassa. Nyt, etäläsnäolon noustua arvoon arvaamattomaan, eSite on valmiina esittelemään palveluaan entistä useammalle. Sovellusalueita on lukuisia.
Mitä olemme tehneet?
- Sivustouudistus
- Kärkiviestit
- Kohderyhmämäärittelyt
- Käyntikortit
- Esite
Yhteistyö toteutettiin Markkinointitoimisto Bermudan kanssa. Markkinointitoimisto Bermuda Oy ja Aava & Bang Oy yhdistyivät tammikuussa 2023.
“
Aava & Bang veti prosessia ammattilaisten ottein, sopivasti painetta ja ohjausta – ja toisaalta sopivalla tavalla pidettiin kädestä. Kympin arvoinen suoritus.
Miko Olkkonen, Head of eSite
Oikea tarina oikealle yleisölle
Teknologiastartupille on tärkeää, että potentiaaliset asiakkaat oivaltavat helposti palvelun idean ja hyödyt teknologian takana. Yhteistyö Aava & Bangin kanssa onkin lähtenyt liikkeelle kärkiviestin kiteyttämisestä ja verkkosivuston uudistamisesta uuden viestin mukaiseksi
Asiakasymmärrys ja hyvä näkemys kohderyhmistä on lähtökohtana kaikelle suunnittelulle, eikä sen syventäminen ja päivittäminen pääty koskaan. Tässäkin määritettiin ensin oleellisimmat asiakasprofiilit ja niiden myötä priorisoitiin markkinoinnin alkuvaiheen taktiikkaa ja perussivuston sisältöjä.
Keinot tilanteen ja resurssien mukaan
Start-upeilla, kuten ei tällaisella sisäisen hautomon yritysversolla, ei ole varsinkaan alussa määrättömiä budjetteja ja resursseja. Tällöin markkinoinnin ja myynnin panokset on asetettava tarkoin harkiten.
”Yrityksen pitää aina tietää, keitä se pyrkii puhuttelemaan ja tehdä joskus vaikeitakin valintoja kärkeä haettaessa ja keinoja valittaessa", sanoo Aava & Bangin brändi- ja viestintästrategi Mika Kihlakaski. ”Usein startup-yritykset ovat niin syvällä itse tuotteensa kehittämisessä, että ulkopuolinen näkökulma voi osoittautua tässä korvaamattomaksi etsittäessä metsää puilta.”
“
Hyvä sparri- ja tukikumppani on kullanarvoinen, mutta osa asioista on kyettävä hoitaa myös itse, tähän Aava & Bang on antanut meille hyvät valmiudet.
Jere Luukkanen, eSiten myynnistä ja designista vastaava
Markkinoinnin perusta
eSitelle oli alusta asti oleellista että markkinointiin pitää kehittää myös omaa kyvykkyyttä. Kun yhteistyöllä on kirkastettu hyvä näkemys potentiaalisen asiakaskunnan haasteista ja epäilyksistä, kiteytetty kärkiviesti ja tärkeimmät argumentit, luotu pohja online-presensensille ja myynnille riittävät työkalut, pitää myyntiä tukea markkinoinnin ketteryyttä kehittämällä myös omin voimin hoidettavaksi.
Tutustu asiakkaaseen
Käy tutustumassa Fortum eSiten toimintaan tarkemmin heidän verkkosivuillaan.
Vaikuttavat verkkosivut sujuvana projektina
Teknisesti ja sisällöllisesti onnistuneet verkkosivut luovat parhaan pohjan markkinoinnissa ja myynnissä onnistumiselle. Rakennamme juuri organisaatiosi tarpeita palvelevat verkkosivut, jotka toimivat joka tasolla ja vakuuttavat asiakkaasi.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.