Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

 

Finla Työterveys

Verkkosivu-uudistus ja kokonaisvaltainen markkinoinnin kumppanuus

 

Finla_Nettisivut_20199322_768x548-1.jpg

Finla Työterveys Oy on suomalainen, asiakasyritystensä omistama työterveysyritys. Jo vuoden 2017 lopusta saakka Aava & Bang on auttanut Finlaa parantamaan tunnettuuttaan ja nostamaan erikoisosaamistaan työterveysalalla esille. Finlan vahvuuksiin kuuluu kyky oppia tuntemaan asiakkaiden työolosuhteet ja tunnistaa eri toimialojen ja ammattien luomat työterveysriskit sekä toimia ennalta ehkäisevästi näitä riskejä vastaan.

Yhteistyö on pitänyt sisällään verkkosivuston rakentamisen, tunnettuus- ja lanseerauskampanjoita, videotuotantoja, jatkuvaa digitaalista markkinointia, printti- ja ulkomainontaa sekä sisällöntuotantoa muun muassa webinaarien, oppaiden ja messumateriaalien saralla.  

Yhteistyö alkoi Markkinointitoimisto Bermudan kanssa ja jatkuu uuden Aava & Bangin kanssa yhtiöiden yhdistyttyä tammikuussa 2023. 



Mitä olemme tehneet?

  • Lehti-ilmoitus
  • Rekry-ilmoitus
  • Hakukoneoptimointi
  • Sivustouudistus
  • Kärkiviestit
  • Kohderyhmämäärittelyt
  • Some
  • Yritysesittely
  • Esite
  • Sisältö- ja digimarkkinoinnin kuukausipalvelu, jatkuva markkinoinnin kumppanuus
  • Markkinoinnin osaajan rekrytointi

Pienin askelin kohti yhteistyötä

Finla Työterveys Oy etsi uutta mainostoimistokumppania teettämällä harjoitustyönä uuden esitteen yhdelle erikoispalveluistaan, lyhyt psykoterapialle syksyllä 2017. Aava & Bangin luonnos voitti Finlan puolelleen ja yhteystyö alkoi pian kilpailutuksen jälkeen. Esitteessä erityisesti huomiota herätti sen luovat ratkaisut ja pitkälle viety konsepti.

 

Finla_Psykoterapiaesite_768x548-1.jpg

Finla_Psykoterapiaesite_02_768x548-2.jpg

 




Yhteistyö Aava & Bangin kanssa on ollut mutkatonta, joustavaa ja nopeasti reagoivaa.

Sanna Heiskanen, johdon assistentti, viestintäkoordinaattori, Finla


Viestin ydin ja laadukkaat brändikuvat

Ensimmäisenä virallisena projektina aloitimme Finlan kanssa kärkiviestin suunnittelun. Suunnittelun tuloksena syntyi terävöitettyjä kärkiviestejä, joita alettiin hyödyntämään Finlan kotisivuilla, mainoksissa, rekrytointi-ilmoituksissa, sekä yleisessä yrityksen viestinnässä.

Jokainen yritys tarvitsee myös hyvän viestin rinnalle kuvat. Finlan kuvallista viestinnän tueksi toteutimme valokuvaussuunnitelman sekä ohjeistuksen valokuvaajaa varten. Suunnitelman avulla Finlan toimitiloista kuvattiin uudet valokuvat ja uutta brändikuvamateriaalia käytetään parhaillaan muunmuassa Finlan sivustolla ja mainosmateriaaleissa.

 




Aava & Bangin asiantuntijat osaavat hommansa ja helpottavat arkeani, voin luottaa siihen että asiat tehdään ”meidän näköisesti” ja saan parhaat neuvot ja ohjeet kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Sanna Heiskanen, johdon assistentti, viestintäkoordinaattori, Finla


Pieni muutos sivustolla, suuri muutos hallinnassa

Finlan verkkosivusto uudistettiin vuoden 2018-2019 vaihteessa. Sivustouudistuksen tavoitteena oli parantaa sivuston hallintapuolta, jotta asiakaan olisi mahdollisimman helppo ylläpitää sivustoa jatkossa. Uudistus oli tärkeä tehdä myös siitä syystä, että vanha sivusto oli osittain tekniseltä pohjaratkaisultaan vanhentunut. Samalla katsoimme sivuston SEO-asiat kuntoon ja jatkamme sivuston hakukoneoptimointia edelleen yhdessä Finlan sisällöntuottajien kanssa.

 

Finla_Nettisivut_20199322_768x548-1.jpg

 

Tulevaisuuden näkymät

Finlalla on asiakkaana useita merkittäviä ja tunnettuja yrityksiä, joten yhtenä yhteisenä tärkeimmistä tavoitteista kevään 2019 osalta pidimme Finlan referenssitarinoiden tuomista kotisivuille nykyisten asiakkaiden osalta. Toteutamme haastattelut ja valokuvaamme asiakasyritysten päättäjiä, jotta Finlalla jää aikaa siihen kaikkein tärkeimpään – hyvinvoinnistamme huolehtimiseen.




Verkkosivuston ylläpito on helpottunut huomattavasti!

Sanna Heiskanen, johdon assistentti, viestintäkoordinaattori, Finla


Näyttökuva 2023-12-5 kello 12.26.03

Tutustu asiakkaaseen

Käy tutustumassa Finlan toimintaan heidän nettisivuillaan.

Tutustu Finlaan



 

Vaikuttavat verkkosivut sujuvana projektina

Teknisesti ja sisällöllisesti onnistuneet verkkosivut luovat parhaan pohjan markkinoinnissa ja myynnissä onnistumiselle. Rakennamme juuri organisaatiosi tarpeita palvelevat verkkosivut, jotka toimivat joka tasolla ja vakuuttavat asiakkaasi.

Lue lisää palvelusta

Timo Koponen

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.