Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

 

Finla Työterveys

Vaikuttava avajaiskampanja – kaikki visuaalisesta ilmeestä kampanjasivuun

Munkkisaari_Kutsu_768x516px.jpg

Finla avasi ovensa Helsingin Munkkisaaressa helmikuussa 2020. Tapahtuman konkreettinen valmistelu alkoi kuitenkin jo neljä kuukautta aiemmin. 10. lokakuuta 2019 Finla ja Aava & Bang asettivat yhteiseksi tavoitteekseen kertoa uuden työterveysaseman avajaisista pikimmiten sekä nykyisille että tuleville asiakkaille.

Vaikka sataprosenttisesti suomalainen Finla on suuriin kansainvälisiin kilpailijoihinsa nähden haastajan asemassa, sillä on kuitenkin Suomessa jo toistakymmentä työterveysasemaa. Uuden aseman avaaminen varsinkin pääkaupunkiseudulle on aina merkittävä askel eteenpäin, joten Finla ja Aava & Bang muodostivat tiimin avajaismarkkinointiin. Viestittäviä asioita oli käytännössä kaksi: Munkkisaaresta jatkossa löytyvä aidosti erilainen työterveyspalvelu sekä Finlan järjestämä mielenkiintoinen avajaistapahtuma.



Mitä teimme?

  • Visuaalinen ilme
  • Kohderyhmämäärittely
  • Some
  • Kampanja
  • Valokuvaus
  • Animaatiot
  • Bannerit
  • Luova idea
  • Kampanjasivu

Yhteistyö käynnistyi vuonna 2017 Markkinointitoimisto Bermudan kanssa. Markkinointitoimisto Bermuda Oy ja Aava & Bang Oy yhdistyivät tammikuussa 2023 ja yhteistyö jatkuu uuden Aava & Bangin kanssa.

Markkinointikampanja jakautui kolmeen osaan: idean ja konseptin määrittelyyn, keinojen ja materiaalien suunnitteluun sekä markkinoinnin toteutustapojen hahmotteluun eri kanavissa. Tarvittiin siis houkutteleva arvopohjainen konsepti, jonka pohjalta voitiin tuottaa oivaltavat sisällöt kampanjointia varten. Vaikka yhteistyömme Finlan kanssa on syventynyt vuosien aikana, yhteiset suunnittelusessiot osoittautuivat hyödyllisiksi. Ne nostivat esiin erottavia rakennuspalikoita kampanjaidean rungoksi. Ajatuksen ytimen muodostivat Finlan läsnäolo ja välittäminen sekä suomalaisen työn ymmärrys – aito halu pitää asiakkaidensa työntekijät töissä.

Näin me sen tahdoimme sanoa. Helsinkiin rantautuu liikkeellä oleva ilmiö, joka on vastaus työelämässä tapahtuvaan jatkuvaan muutokseen. Tämän kansankielisen tokaisun takana ja kasvoina seisoivat Finlan työterveysasiantuntijat, jotka toivottivat alueen yritykset ja työntekijät tervetulleeksi avajaisiin.



Erottuva kampanjakokonaisuus

Kampanjan kerrontakeinoina olivat mm. sairaslomatodistusta muistuttavat kutsukirjeet, personoidut sähköpostikirjeet sekä WhatsApp-keskusteluja ja leffateasereitä muistuttavat online-mainokset, jotka kohdennettiin tarkasti Facebookiin ja LinkedIniin. Kokonaisuuden maalina oli Finlan verkkosivuille luotu kampanjasivu. Kampanjakonseptin ja tapahtumasisällön lisäksi sinne koostettiin asiakastarinoita, tulevat webinaarit sekä syitä valita Finla työterveyskumppanikseen.



Vuoden vaihtuessa kampanja julkaistiin maailmalle. Ilmoittautuneiden määrä avajaisiin oli kaikille positiivinen yllätys. Asiakkaiden kiinnostuksen lisäksi myös Finlan oma väki koki konseptin omakseen ja yrityksen sisäistä tiimihenkeä nostattavaksi. Kampanja nosti jalustalle Finlan asiantuntijat ja teki heistä työterveyden uusia sankareita. Ja aivan ansaitusti; ovathan he yhdessä luomassa jotain uutta.

Avajaiset olivat onnistuneet ja tunnelma oli hyvä. Myös online-luvut kertovat, että onnistuimme saamaan viestin perille. Tästä on hyvä jatkaa. Kuin huomaamatta myös konsepti jatkaa elämäänsä ja kasvaa eteenpäin. Sitä on edelleen liikkeellä – nimittäin erilaista työterveyttä.

Munkkisaari_Kutsu_768x516px.jpg

 



Näyttökuva 2023-12-5 kello 12.26.03

Tutustu asiakkaaseen

Käy tutustumassa Finlaan verkkosivuilla.



 

Vaikuttavat sisällöt 

Viestinnän ja sisältömarkkinoinnin asiantuntijamme ovat apunasi, kun kaipaat vaikuttavia sisältöjä, jotka synnyttävät tuloksia ja tunteita. Meiltä saat kaiken, mitä vaikuttava viestintä ja toimivat markkinointikampanjat vaativat – oli kyseessä sitten graafiset materiaalit, copywriting, tiedotteet, tapahtumat, vastuullisuusraportit, mediasuhteet, webinaarit tai digimarkkinoinnin kokonaisuus.

Lue lisää palvelusta

Timo Koponen

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.