Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 


Arkkitehtipalvelu

Perusteelliset pohjatyöt ja tiivis yhteistyö siivitti onnistuneeseen brändiuudistukseen

arkkitehtipalvelu-tanssitiloissa-1920-20210628-5


Perusteelliset pohjatyöt ja tiivis yhteistyö siivitti onnistuneeseen brändiuudistukseen

Arkkitehtipalvelu on yksi Suomen suurimmista arkkitehtitoimistoista ja toimii kuudella paikkakunnalla yhteensä 130 työntekijän voimin. Arkkitehtipalvelu tarjoaa päätuotteenaan rakennusten, esimerkiksi asuntojen, oppimisympäristöjen ja toimitilojen, pää- ja arkkitehtisuunnittelua. Yritys kuvaa itseään isoksi arkkitehtitoimistoksi pienen toimiston sydämellä ja uskoo siihen, että panostamalla ihmisen hyvinvointiin syntyy motivaatio ja aito halu sitoutua yhteiseen tekemiseen. Arkkitehtipalvelun tavoitteena onkin luoda yhdessä onnistumisen tiloja. Lue, kuinka Arkkitehtipalvelun vahva arvopohja saatiin tuotua brändiuudistuksen kautta esiin Aava & Bangin avulla!

Käy tutustumassa Arkkitehtipalveluun



Mitä olemme tehneet?

  • Brändiuudistus
  • Verkkosivu-uudistus
  • Uuden tuotteen viestintäkonsepti ja markkinointisuunnitelma
  • Sisältömarkkinointi kk-palveluna
  • Sisältö- ja digimarkkinointisuunnitelma
  • Rekryviestinnän konsepti ja rekrysivuston suunnittelu
  • Videotuotannot
 

Kasvun myötä tarve saada vahva arvopohja näkyväksi myös brändin kautta

Arkkitehtipalvelu halusi päivittää brändiään ja kirkastaa itselleen ja ulospäin sitä, mihin heillä sitoudutaan. Tavoitteena ei ollut saada aikaan vain ulkoista muutosta, vaan myös sanoittaa sitä, mitä Arkkitehtipalvelu on. Syksyllä 2020 käynnistyi brändiuudistus, jossa saimme Aava & Bangilla toimia Arkkitehtipalvelun kumppanina.

“Olemme yrityksenä kasvaneet, päässeet uusille alueille ja kehittyneet valtavasti. Siksi koimme, että sitä, mille näytämme ulospäin pitäisi muokata vastaamaan todellisuutta ja nykyhetkeä. Aika-ajoin brändi kuitenkin vaatii kirkastamista. Meillä oli tavoitteena, että ulkoiset asiat tuntuvat omalta meidänkin mielestämme ja että meistä tulee sellainen olo, mitä haluammekin olla”, kertoo Arkkitehtipalvelun toimitusjohtaja Juha Pakarinen projektin lähtökohdista.




Olemme yrityksenä kasvaneet, päässeet uusille alueille ja kehittyneet valtavasti. Siksi koimme, että sitä, mille näytämme ulospäin pitäisi muokata vastaamaan todellisuutta ja nykyhetkeä.

Juha Pakarinen
toimitusjohtaja
Arkkitehtipalvelu

Näin brändiuudistus eteni

2020

1.

Viestinnällinen konsepti. Brändiuudistus lähti liikkeelle viestintäkonseptin työstämisestä. Tässä vaiheessa Arkkitehtipalvelun kilpailuedut kiteytettiin, tarinallistetttiin Arkkitehtipalvelun olemuksen ydin ja tarkennettiin kuinka kilpailueduista viestitään. Tärkeänä osana tähän vaiheeseen kuului myös vision ja mission määrittäminen.

2.

Visuaalinen konsepti. Visuaalinen konsepti luotiin tukemaan viestinnällisen konseptin pääviestejä. Arkkitehtipalvelulle rakennettiin oma brand book ja uusi logo. “Erityisesti logoa hieroimme melko pitkään”, Juha kertoo.

2.

3.

Verkkosivut. Brändiuudistuksen yhteydessä Aava & Bang toteutti Arkkitehtipalvelun verkkosivu-uudistuksen. Arkkitehtipalvelulle uusissa sivuissa tärkeää olivat etenkin visuaalisuus, nykyaikaisuus ja helppokäyttöisyys. Käy kurkkaamassa Arkkitehtipalvelun verkkosivut täältä.

4.

Rekrytointikonsepti. Samaan aikaan verkkosivu-uudistuksen kanssa uudistettiin myös Arkkitehtipalvelun rekrytointikonseptia. Koska Arkkitehtipalvelu on kasvanut huimasti, vaatii kasvu myös tekijöitä. Tärkeänä tavoitteena oli saada jalkautettua brändi myös rekrytointiviestinnän konseptiin. Tarkensimme yhdessä, miten yksittäisestä työpaikasta kerrotaan konseptin mukaan.

4.

5.

Kiikari™ -sovelluksen viestintä- ja markkinointikonsepti. Arkkitehtipalvelu lanseerasi Kiikari™ -sovelluksen ympäristön ja asuinkohteiden havainnointiin. Aava & Bang toimi Arkkitehtipalvelun kumppanina palvelun viestintä- ja markkinointikonseptin työstövaiheessa.

6.

Sisällöntuotanto kuukausipalveluna. Aava & Bang toimii Arkkitehtipalvelun sisältömarkkinoinnin kumppanina ja tuottaa yrityksen markkinointitarpeisiin esimerkiksi sosiaalisen median sisältöjä ja blogitekstejä.

6.

2022


Meillä oli toiveissa saada projektiin mukaan luottokaveri, jolta voisi pienellä kynnyksellä kysyä apua.

Juha Pakarinen
toimitusjohtaja
Arkkitehtipalvelu
Arkkitehtipalvelu: brändi
 

Projektiin haluttiin saada luotettava ja monipuolista osaamista omaava kumppani

Arkkitehtipalvelulla oli ajatuksena, että projektiin valittava brändikumppani voisi olla jatkossa monessa muussakin viestinnässä tukipilarina ja lisäresurssina, kun omat kädet eivät riitä. Brändikumppaniksi haluttiin siis valita toimija, jonka kanssa yhteistyö voisi olla pidempiaikaista. “Halusimme kumppanin, joka hoitaisi viestintää ja osaisi sanoittaa sen, mitä me olemme. Meillä oli toiveissa saada projektiin mukaan luottokaveri, jolta voisi pienellä kynnyksellä kysyä apua ”, Juha kertoo ja jatkaa: “Meille oli tärkeää, että kumppani tuntee meidät, sillä se helpottaa yhteistyötä jatkossa. Kun opitaan puolin ja toisin tuntemaan, niin aina se yhteistyö menee paremmin.”

Arkkitehtipalvelun viestintäkoordinaattori Hanna Hietikko kiittelee myös Aava & Bangin monipuolista osaamista: “Aava & Bangin kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä, sillä markkinoinnin ja viestinnän osaamista löytyy laidasta laitaan. Olemme saaneet apuja niin digimarkkinointiin, kuvausprojekteihin kuin tiedotteidenkin kirjoittamiseen. Vielä ei ole tullut sellaista asiaa vastaan, mihin teillä ei olisi ollut tarjota tekijää. Välillä tarpeita on tullut eteen myös nopealla aikataululla, ja projektipäällikkömme Anniina on aina pyrkinyt täyttämään näitäkin toiveita mahdollisuuksien mukaan.”




Aava & Bangin kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä, sillä markkinoinnin ja viestinnän osaamista löytyy laidasta laitaan. Olemme saaneet apuja niin digimarkkinointiin, kuvausprojekteihin kuin tiedotteidenkin kirjoittamiseen. Vielä ei ole tullut sellaista asiaa vastaan, mihin teillä ei olisi ollut tarjota tekijää.

Hanna Hietikko
viestintäkoordinaattori
Arkkitehtipalvelu


arkkitehtipalvelu-tanssitiloissa-1920-20210628-2 (2)
 

Brändityö voi ottaa aikansa

Arkkitehtipalvelu toimii vahvalla arvopohjalla ja sen esilletuominen oli ensiarvoisen tärkeää. Vaikka brändin sanoittaminen oli antoisaa, vaati brändityö Juhan ja Hannan sanoin välillä hieman synnyttämisen tuskaakin. “Esimerkiksi logon kohdalla kesti aikaa ennen kuin löytyi se, jonka kohdalla ajattelimme, että tämä on meidän näköinen, mutta lopputulokseen olemme tyytyväisiä.”



 

Arkkitehtipalvelun tärkeimmät vinkit brändiuudistukseen lähteville

Prosessin tärkeimpiä oivalluksia ja vinkkejä kysyttäessä Juha ja Hanna pohtivat etenkin sitä, että brändityö voi ottaa aikansa ja on tärkeää, että brändi tuntuu omalta. Esiin tärkeimpinä vinkkeinä nouseekin seuraavat:

  • Pohjan valaminen. Brändin uudistaminen lähtee sisältäpäin. Ulkoapäin ei voida määritellä sitä, että me olemme tällaisia, jos meistä ei itsestämme tunnu siltä. Brändi on siis tärkeä juurruttaa ensin sisäisesti.
  • Aikaa omalle pohdinnalle. Brändityö on iso kokonaisuus ja siksi pohdinnoille on hyvä varata aikaa. Ei voi olettaa, että brändikumppanikaan on ajatustenlukija ja tietää keitä me olemme, vaan brändin miettimiseen on myös itse panostettava.
  • Omien ajatusten selkeäksi tekeminen. Brändiuudistusta tehdessä kannattaa olla valmis miettimään ja tuomaan esiin omia ajatuksiaan siitä, että meneehän kaikki oikein. Pitää pystyä tekemään ohjausliikkeitä, jos tuntuu, että jotain pitää muuttaa, lisätä tai muokata tulokulmaa. Prosessin aikana kannattaa olla avoin, sillä sen aikana oppii uutta.
  • Henkilöstön osallistaminen. Henkilöstöä kannattaa pitää mukana ja osallistaa työhön mahdollisuuksien mukaan. Meillä henkilöstöä kiinnosti aidosti se, miten prosessi etenee.
 

Arkkitehtipalvelun vinkit onnistuneen brändiuudistuksen tärkeimmistä vaiheista 

Onnistuneen brändiuudistuksen tärkeimpiä vaiheita kysyttäessä, nostaa Arkkitehtipalvelu esiin etenkin sisäisen tekemisen ja yhteistyön merkityksen. Onnistumisen kannalta tärkeimpinä vaiheina he nostavat esiin seuraavat:

  • Alku. Pohjatyöt tehtiin yhteistyössä huolella. Kirkastimme myös itsellemme, mitä olemme, jotta brändi on aidosti meidän näköinen juttu, eikä vain haavetila. Ensimmäiset brändityöpajat virittivät hyvin aiheeseen.
  • Tuotokset ja konkretia. Saimme viestittyä ja juurrutettua brändityön hyvin sisäisesti. Kaikki tulivat kuulluksi ja se mille näytämme, näyttää hyvältä ja meiltä. Brändimme ei tullut vain ylhäältä tiputettuna. Konkreettisena esimerkkinä esimerkiksi verkkosivut, joita meillä odotettiin paljon. Julkaisu oli iso etappi.
  • Yhteinen tekeminen. Saimme kirkastettua brändimme yhdessä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
 

Yhteistyömme jatkuu sisältömarkkinoinnin kumppanuutena

Aava & Bang jatkaa Arkkitehtipalvelun sisältömarkkinoinnin kumppanina ja uusiakin yhteisiä projekteja on tiedossa.

Mutta entäs se tärkein, Arkkitehtipalvelu, mikä on fiilis uudesta brändistä?

“Hyvä! Olemme saaneet sisäisesti ja ulkoisesti hyvää palautetta. Voi sanoa, että näyttää siltä, miltä meistä tuntuu. Ei ole päälleliimattu, vaan oikeanlainen ja olemme siitä ylpeitä!”, Juha iloitsee.



arkkitehtipalvelu-logo-rgb-vaaka (1)

Tutustu työnjälkeen

Käy tutustumassa Arkkitehtipalvelun uuteen ilmeeseen ja verkkosivuihin. 

Tutustu Arkkitehtipalveluun



Fiilis uudesta brändistä on hyvä! Olemme saaneet sisäisesti ja ulkoisesti hyvää palautetta. Voi sanoa, että näyttää siltä, miltä meistä tuntuu. Ei ole päälleliimattu, vaan oikeanlainen ja olemme siitä ylpeitä.

 

Juha Pakarinen, toimitusjohtaja, Arkkitehtipalvelu


aavabang-henkilosto-500kt-20211015-33

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Olemme sinuun yhteydessä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

 

Tutustu myös näihin



3 min read

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Viestintä voi onnistua muutenkin kuin sattumalta, mutta se vaatii sekä suunnitelmallisuutta ja johtamista....

2 min read

Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

S-ryhmä on suurin yksityinen työnantaja Suomessa – meillä on yli 40 000 työntekijää, 19 osuuskauppaa ja noin 2000...

2 min read

Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Uskon siihen, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Kun yrityksen kehitystä tai omaa työuraa peilaa taaksepäin,...