Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

Houkuttelevan ja sisältä vahvan työnantajamielikuvan rakentaminen

Lataa maksuton oppaamme

Miten rakentuu houkutteleva ja sisältä vahva työnantajamielikuva?

Työnantajamielikuva eli työnantajabrändi on mielikuva, joka organisaatiosta työnantajana syntyy. Vaikka mielikuva on aina subjektiivinen, organisaatio voi ja sen ehdottomasti kannattaa vaikuttaa siihen aktiivisesti. 

Työnantajamielikuva ei nimittäin ole erillinen, lisäarvoa tuottava asia, vaan välttämättömyys kasvua haettaessa. Osaajapula alkaa yhä useammalla alalla olla todellisuutta, ja moni yritys on jo nostanut työnantajakokemuksen yhdeksi strategiansa keskeisimmistä tekijöistä. Vain houkutteleva työnantajamielikuva varmistaa, että yritys saa osaajat, joita sen tulevaisuus vaatii. 

Kestävä kasvu rakennetaan sisältä ulospäin, jolloin hyvä työntekijäkokemus ja positiivinen yrityskulttuuri toimivat erittäin tärkeänä pohjana. Tästä oppaasta saat tietoa siitä, miten työnantajamielikuvaa voi rakentaa systemaattisesti eri osa-alueiden kautta. Teoriapohjana oppaalle toimii Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus 2023.

Ensimmäisessä osiossa keskitymme perusteisiin: mistä kaikesta työnantajamielikuva muodostuu ja kuinka sitä voi johtaa. Toinen osio vie lähemmäs käytäntöä tarjoamalla viestinnällisiä keinoja ja arjen vinkkejä yhtenäisen työnantajaviestinnän mallin luomiseen sekä konkreettiseen markkinoinnin tekemiseen.

Oppaassa vastaamme mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Mikä on työnantajamielikuva ja miksi siihen kannattaa panostaa?
  • Miten rakentaa työnantajamielikuvaa?
  • Millainen prosessi työnantajamielikuvan rakentaminen on?
  • Mikä on sisäisen viestinnän rooli työnantajamielikuvan rakentamisessa?
  • Miten työnantajamielikuvaa rakennetaan markkinoinnin keinoin?
  • Miten kasvattaa työntekijä- ja työnhakijaymmärrystä?
  • Mikä on toimivan työnantajaviestinnän viestihierarkia?

Lataa opas täyttämällä oheinen lomake. Opas on täysin maksuton eikä sen lataaminen sido sinua mihinkään. Antoisia lukuhetkiä!

Opas: Houkuttelevan ja sisältä vahvan työnantajamielikuvan rakentaminen