Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

Maustaja Oy

Avainasiakaspäällikkö

Hae mukaan

Paikka täytetään osana laajempaa Pohjois-Pohjanmaan Vientivirittämö -kasvuohjelmaa, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa RekryKoulutuksena.

Aavabang-verkkosivut-1920-20220530-35

Maustaja on merkittävä Pohjoismainen ja maailman pohjoisin elintarvikkeiden sopimusvalmistusyhteistyökumppani. Suunnittelemme ja toteutamme jokaisen valmistamamme tuotteen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Maustajalaisuus kumpuaa pohjoisesta aitoudesta ja tavasta arvostaa asiakkaitaan ja kumppaneitaan. Se kertoo myös oman ympäristön ja puhtaan luonnon arvostamisesta. Asiakkaitamme ovat keskusliikkeet, elintarviketeollisuus ja markkinointiyhtiöt. 

Päämarkkinamme ovat tällä hetkellä Ruotsi, Tanska, Norja sekä Baltian maat. Haemme lähitulevaisuudessa kasvua vientimarkkinassamme esimerkiksi Keski-Euroopassa, ja strategiamme mukaisesti haluamme olla alamme halutuin yhteistyökumppani. Etsimme nyt riveihimme myynnistä ja kansainvälisestä kasvusta innostunutta avainasiakaspäällikköä vahvistamaan ja laajentamaan asiakasyhteistyötämme sekä nostamaan uusia tuotteitamme maailmalle. 

Työnkuvaasi kuuluu olennaisesti asiakasrajapinnan erilaiset operatiiviset tehtävät, kuten esimerkiksi nykyisten ja potentiaalisten asiakkuuksien hoito, projektien käynnistäminen, myynti ja sen ennustaminen pidemmällä aikavälillä, tarjousten teko, hinnoittelu sekä yritysesittelyt. Avainasiakaspäällikkönä toivomme sinulta myös markkinointiviestinnän ymmärrystä ja näkemystä liittyen esimerkiksi brändityöhön ja työnantajamielikuvan rakentamiseen. Meitä maustajalaisia on tällä hetkellä 90, ja arjessa menestystämme ohjaa yhteispeli sekä työntekijöiden että asiakkaiden kesken. Erityisesti tulet työskentelemään osana asiakaspäädyn ydintiimiä. Tuotekehitys, hankinta ja tuotanto ovat myös yhteistyökumppaneina.

Aiempi työkokemus myynnistä ja markkinoinnista sekä kansainvälisyydestä on työssäsi eduksi. Myös elintarvikealan tuntemus on hyödyksi. Odotamme sinulta sujuvaa englannin kielen sekä perushyvää suomen kielen taitoa – ja emmepä pahastu, vaikka sinulta taipuisi ruotsi tai ehkä jopa saksa tai ranska! Entä oletko omimmillasi erilaisten verkostojen kanssa toimiessa ja ajoittainen matkustaminen istuu arkeesi? Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vaihtelevan työn mielenkiintoisten asiakkaiden parissa kansainvälisessä, jatkuvasti kehittyvässä ympäristössä, jossa pääset varmasti myös itse kasvamaan ja kehittymään ammatillisesti. Toivommekin sinulta joustavuutta, oma-aloitteisuutta, rohkeaa työotetta sekä halua ja taitoa olla aktiivisesti vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. 

Työyhteisönä olemme tiivis ja lämminhenkinen, autamme toisiamme onnistumaan ja välitämme toisistamme. Työhyvinvointi on toimintaamme keskeisesti ohjaava tekijä – vaikka työ onkin tärkeää, se ei kuitenkaan saa olla liikaa elämää määrittävä seikka. Kaiken keskiössä tulee olla ihminen yksilöllisine tarpeineen ja toiveineen. Tunnustuksena tästä Sitra ja sosiaali- ja terveysministeriö myönsivät meille Työelämäpalkinnon vuonna 2017. 

Mutkattoman työyhteisön lisäksi tarjoamme sinulle kilpailukykyiset henkilöstöedut, hyvät koulutusmahdollisuudet sekä mahdollisuuden etätyöhön. Toimipisteemme sijaitsevat Pyhännällä ja Tampereella. Työn luonteen vuoksi toivoisimme löytävämme uuden työkaverin ensisijaisesti Pirkanmaalta tai Etelä-Suomesta. Odotamme jo hakemustasi – olisitko sinä etsimämme avainasiakaspäällikkö?

Paikka täytetään osana laajempaa Pohjois-Pohjanmaan Vientivirittämö -kasvuohjelmaa, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa RekryKoulutuksena. Lue lisää ohjelmasta täältä ja kurkkaa alta lisää samankaltaisia paikkoja!



Lisätietoja

Työpaikan sijainti: Åkerlundinkatu 11 A, 33100 Tampere
Etätyö: Joustavasti ✔️

Lisätiedot:

Aava & Bang Oy
virittamo@bang.fi
040 5130 206

www.maustaja.fi 

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET



Muita samankaltaisia työpaikkoja

Planora Oy

Viimeinen hakupäivä 26.09.2022

Sisältö- ja digimarkkinoija

Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu

Viimeinen hakupäivä 26.09.2022

Digi- ja sisältömarkkinoija

Transport Kinnunen Oy

Viimeinen hakupäivä 26.09.2022

Sales & Operations Coordinator

Mectalent Oy

Viimeinen hakupäivä 26.09.2022

Sales Manager