Vientivirittämö – Thomas Landsem

  • 5 kk yritysten ja osaajien sparrausohjelma
  • Yrityskohtainen kansainvälinen kasvumarkkinointivalmennus
  • Uuden osaajan rekrytointi ja perehdytys
  • Kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin koulutus
IMG-20220622-WA0011 (1)-1
 

Vientivirittämö kansainvälisen uran ponnahduslautana

Thomas osallistui Itä-Suomen Vientivirittämöön, josta alkoi mielenkiintoinen matka kansainvälisen myynnin johtajaksi.



 

Mistä kaikki alkoi?

Norjasta kotoisin oleva Thomas Landsem asettui Suomen vaihto-oppilasjakson myötä Mikkeliin asumaan 2014, ja valmistui myöhemmin kansainvälisen liiketoiminnan tradenomiksi Mikkelissä.

Opintojensa jälkeen Thomas työskenteli useita vuosia suoramyynnin parissa ja yleni myyntipäälliköksi. Haaveissa oli kuitenkin löytää ura, jossa pääsisi hyödyntämään laajaa kielitaitoa sekä osaamista myynnin ja kansainvälistymisen saralla. Omalta paikkakunnalta tuntui kuitenkin haasteelliselta löytää omiin toiveisiin sopivaa työpaikkaa.

– Sellaisia työpaikkoja ei oikein ollut. Näytti siltä, että pitäisi muuttaa pääkaupunkiseudulle tai sen läheisyyteen, Thomas kertoo.

Vientivirittämöstä itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen

Thomas löysi ilmoituksen Itä-Suomen Vientivirittämöstä ja sitä kautta kiinnostavasta työpaikasta kv-kentällä mikkeliläisessä yrityksessä Siimetissä. Rekrytointiprosessissa aikana selvisi, että Thomaksen osaaminen kohtasi täysin yrityksen tarpeiden kanssa, ja siitä yhteinen matka alkoi. Hän ryhtyi rakentamaan kumppaniverkostoa Pohjoismaiden markkinoille.

Ohjelman aikana Thomas onnistui avaamaan yhteydet useampaan potentiaaliseen Norjan markkinan edustajaan. Hienosti alkanutta yhteistyötä virittämöyrityksen kanssa päätettiin jatkaa freelance-pohjalta epävarman maailmantilanteen vuoksi. Komponenttipula oli ravistellut alaa rajusti koko kevään ajan.

Tämä ei kuitenkaan Thomasta lannistanut, ja hän ryhtyi suunnittelemaan seuraavia askelmia urallaan. Syntyi ajatus yrittäjyydestä, johon Vientivirittämön opit olivat antaneet varmuutta ja vahvistusta.

Thomas suunnitteli oman yrityksen perustamista, jonka avulla hän pääsisi auttamaan myös muita suomalaisia yrityksiä käynnistämään vientiä, erityisesti Norjan markkinoille. Aava & Bang oli tiiviisti mukana sparraamassa, ja oman kovan tekemisen sekä verkostojensa avulla Thomas pääsi käymään mielenkiintoisia keskusteluja ja neuvotteluja uusista projekteista. 




Sain Vientivirittämön kautta kokeilla useita kuukausia sen alan työtehtäviä, joita olin aina halunnutkin. Se on kasvattanut itseluottamustani ja uskoa siihen, että minä osaan tämän ja pystyn löytämään keinoja onnistumiseen.

Thomas Landsem
Head of International Sales
JoyHaptics


 

Kansainvälisen myynnin johtajaksi

Keskustelujen ja uusien kontaktien kautta Thomas saikin kaksi työtarjousta. Tällä hetkellä hän työskentelee suomalaisperusteisen yrityksen JoyHapticsin kansainvälisen myynnin johtajana. Työpöydällä on pitkään kehitetyn teknologian ja tuotteen kaupallistaminen ja sen vienti kansainvälisille markkinoille. 

Eivätkätyöt vielä siihen lopu – Thomas on myös sivutoimisesti mukana kehittämässä Etelä-Savossa toimivan KasvuEsedun koulutuspalveluiden myyntiä. Matka Vientivirittämössä ja sen jälkeen on ollut monivaiheinen ja poikinut useita erilaisia mahdollisuuksia.  

Thomas kokee, että Vientivirittämö on loogisesti rakennettu kokonaisuus, jonka hyödylliset valmennukset ja materiaalit toimivat nykypäivänäkin hänen työnsä tukena. Thomas muistelee lämpimästi myös ohjelman osaajaporukkaa, jonka kesken syntyi kannustava ja toiset huomioon ottava ilmapiiri ja yhteisö. 




Uskon, että valmennuksen sisällöt ja materiaalit auttavat minua nykyisessä työssäni. Erityisesti digitaalisessa markkinoinnissa ja siinä, miten saamme asiakkaamme ohjattua ja ostamaan verkosta.

Thomas Landsem
Head of International Sales
JoyHaptics


 

RekryKoulutus on matalan kynnyksen rekrytointiväylä

Thomas kehottaa työnhakijoita tarttumaan rohkeasti RekryKoulutuksen tarjoamiin uramahdollisuuksiin. Valmennusjakson aikana saatava tuki tuo turvaa ja auttaa uudella polulla etenemisessä.

– Jos työpaikka ja työtehtävä, johon Vientivirittämössä pääsin olisi alunperiin tullut vastaan perinteisenä rekrytointi-ilmoituksena, en välttämättä olisi edes hakenut. Minulla ei ollut siinä vaiheessa itsevarmuutta siitä, että pystyisin hoitamaan sellaista työtä, vaikka myyntikokemusta minulta löytyikin. Mutta koska kyseessä oli RekryKoulutus, tiesin, että takana on tahoja, jotka tukevat minua. Minulla oli aina mahdollisuus kysyä Aava & Bangin väeltä apua. Se loi turvallisuuden tunteen, että voisin lähteä kokeilemaan tätä hommaa.

Thomas kannustaa myös yrityksiä hyödyntämään RekryKoulutusta kansainvälisen markkinoinnin tai myynnin osaajan rekrytoimiseen.




Yrityksillä voi olla pelko siitä, miten esimerkiksi vienti lähtee käyntiin. RekryKoulutus on erittäin hyvä ja matalan kynnyksen tapa käynnistää uusia projekteja, joita varten tarvitaan lisää käsiä ja uutta osaamista.

Thomas Landsem
Head of International Sales
JoyHaptics


 

Sujuvaa yhteistyötä Aava & Bangin ja TE-toimiston kanssa

- Kun suunnitelmat matkan varrella muuttuivat, kävimme keskusteluja eri vaihtoehdoista. Sain hyviä neuvoja, tukea sekä ohjeita, kuinka edetä jatkossa, Thomas kertoo yhteistyöstään TE-toimiston kanssa.

Lämpimiä terveisiä riittää myös koko Aava & Bangin tiimille. 

- Teillä on huikea meininki ja energia. Sen olen saanut huomata, että teistä jokainen tekee tätä hommaa sydämellä. Ja kun tekee jotain asiaa sydämellä, se kantaa hedelmää.

Meistäkin on ollut upeaa seurata Thomaksen urapolun kehittymistä. Ilo ja kunnia, että olemme saaneet olla matkassa mukana! 



 

Mukaan Virittämöön?

Miltä kuulostaisi työpaikka markkinoinnin kentältä tositarkoituksella? Vai oletko kenties yrittäjä, joka tarvitsee lisää markkinoinnin, viennin tai myynnin osaamista yrityksen kasvun vauhdittamiseen?

Meillä on haku auki Virittämö -kasvuohjelmiin eri puolella Suomea. Kurkkaa lisätietoja klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Lue lisää ja hae mukaan

aavabang-henkilosto-500kt-20211015-33

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.