Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

 

Snowrace

Kampanja ja some

338347182_549309210405813_6997013386470123362_n

Nokian Raskaat Renkaat & Valtra: Snowrace ja suomalainen kylähulluus

Palataan aluksi vuoteen 2015, jolloin Nokian Raskaat Renkaat sekä Valtra tekivät Juha Kankkusen kanssa ennätyksen maailman nopeimmalla traktorilla. Ennätysvideon lisäksi kuvattiin The Race -mainosfilmi. Tuolloin olimme mukana tekemässä ennätykseen liittyvää kampanjasivua sekä siihen liittyvää digimainontaa. Vuoden 2018 alussa saimme mahdollisuuden lähteä suunnittelemaan The Racelle jatko-osaa, mutta tällä kertaa alusta saakka.

Yhteistyö käynnistyi Markkinointitoimisto Bermudan kanssa. Markkinointitoimisto Bermuda Oy ja Aava & Bang Oy yhdistyivät tammikuussa 2023 ja yhteistyö jatkuu uuden Aava & Bangin kanssa.



Mitä olemme tehneet?

  • Some
  • Kampanja
  • Valokuvaus
  • Sivusto
  • Analytiikka
  • Kärkiviestit
  • Kanavastrategia
  • Mainosvideo

 


Pitkään pohdittiin, mikä olisi sellainen maailmanennätys, jota kukaan ei ole vielä yrittänyt, mutta joka soveltuisi sekä Valtran että Nokian Raskaiden Renkaiden pohjoismaiseen osaamiseen. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Matti Tiitinen, Senior Brand Business Manager, Valtra Inc


“Meillä olis tässä pari muuttujaa”

Projektin lähtökohdat eivät käsikirjoittajien näkökulmasta olleet sieltä helpoimmasta päästä, sillä videoprojektissa oli muutamia valmiiksi määriteltyjä elementtejä:

  • Nokian Raskaat Renkaat toivoi videoon mukaan Marcus ja Niclas Grönholmia GRX Team -sponsoriyhteistyön ansiosta. Kässäriin eivät kuitenkaan kuuluisi ralli/henkilöauton renkaat, koska Nokian Raskaat Renkaathan myy nimensä mukaisesti isoja renkaita.
  • Valtra toivoi kulkuneuvoksi automaattista traktoria – jossa ei siis ole kuskia. Tässä vaiheessa tiimi raapi päätään: mitä Grönholmeilla sitten tehdään?
  • Nokian Raskaat Renkaat ja Valtra ovat kumppaneita 365 SnowHow-konseptissa, joten mukaan haluttiin lunta/lumenaurausta.
  • Lokaatioksi oli määritelty luminen Kemi, jossa Valtralla oli tapahtuma talvella 2018, mutta lopulta ilmeni, että kuvauspaikaksi suunniteltu meren jää olisi ollut paikoittain liian ohutta (=vaarallista).
  • Plan B -kuvauspaikaksi päätettiin Räyskälän lentokenttä, koska kuvaukset täytyi tehdä suljetuissa ja turvallisissa olosuhteissa. Mutta pelkona oli, riittääkö lumi niin etelässä maaliskuun viimeiselle viikolle saakka. Tiukille meni!


Näyttökuva 2023-4-4 kello 11.55.26

“Mikä olisi sellainen maailmanennätys, jota kukaan ei ole vielä yrittänyt”

Workshopeissa saimme kasattua idean, jossa Grönholmit sekä miehittämätön, lunta auraava traktori sulautuivat yhteen käsikirjoitukseen.

Mutta tässä vaiheessa mukaan astui suomalainen kylähulluus. Valtraa alkoi houkutella uuden maailmanennätyksen teko. Tämä vahvistui etenkin, kun Top Gear ilmoitti rikkoneensa aikaisemman Kankkusen ennätyksen – tosin täysin erilaisella traktorilla ja kesäolosuhteissa.

“Pitkään pohdittiin, mikä olisi sellainen maailmanennätys, jota kukaan ei ole vielä yrittänyt, mutta joka soveltuisi sekä Valtran että Nokian Raskaiden Renkaiden pohjoismaiseen osaamiseen. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Meidän teknikot ja AGCO Powerin ohjelmoijat kyllä suostuvat mihin tahansa, kunhan vähän yllyttää.”

– Matti Tiitinen, Senior Brand Business Manager, Valtra Inc:


Lopputuloksena päätimme filmata miehittämättömän traktorin lumenaurauksen nopeusennätyksen – mutta samalla muokkasimme Grönholm-videon käsikirjoitusta, jotta se olisi yhteneväinen uuden ennätysidean kanssa. Päädyimme siis tekemään kaksi videota – käsikirjoitettu video sekä dokumentaarinen video ennätyksen teosta:



Katselukerrat YouTubessa kampanjan aikana: 121 202



Katselukerrat YouTubessa kampanjan aikana: 391 663



The Snowrace

Kankkusen tähdittämän The Race-kampanjan jatko-osaksi nimettiin “The Snowrace”, jolle suunnittelimme myös kampanjasivun. Sivulla on mahdollisuus osallistua Lapin matkan sekä Grönholmin isännöimän rallielämyksen arvontaan. Sivulla myös esitellään Valtra T254 Versu -ennätystraktori sekä Nokian Hakkapeliitta TRI-rengas, jolla myös ensimmäinen ennätys tehtiin.



Näyttökuva 2023-4-4 kello 12.04.43

Sivustovierailijoiden määrä kampanjan aikana: 42 567
Arvontaosallistujien määrä sivustolla: 2135



Oliko tässä nyt sitten mitään järkeä?

Näin jälkiviisaana voimme olla kiitollisia Valtran yllytyksestä ja siitä, että heidän teknologianeronsa taistelivat kuvauspäivänä automatisoidun traktorin kanssa – silläkin uhalla, että traktori lähes kaatui auran osuessa kovaan lumipenkkaan (tästä todiste myös videolla). Ennätyksen ansioista kampanja ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, ja kummatkin yritykset saivat paljon medianäkyvyyttä.

Ansaitun medianäkyvyyden arvo ylitti moninkertaisesti kampanjan kustannukset. Lähde: Meltwater


“Sekä Nokian Raskaat Renkaat että Valtra ovat innovatiivisia edelläkävijöitä omilla bisnesalueillaan. Tämän tempauksen tarkoituksena ei ollut tehdä pelkkä hauska somevideo, vaan myös viestiä maailmalle sitä osaamista, mitä Suomesta löytyy.”

- Toni Silfverberg – Head of Sales and Marketing, Nokian Heavy Tyres



Tiimityöllä maaliin

Aava & Bangin luova johtaja Tommi Sani kuvailee yhteistyötä:

“Asetelma on aina jännittävä, kun pääsee rakentamaan kahdelle eri brändille yhteistä tarinaa. Erityisen positiivisena jäi mieleen molempien asiakkaiden vahva sitoutuminen ja innostus yhteiseen projektiin. Eikä unohtunut ole myöskään paikalla olleiden insinöörien ja tuotepäälliköiden silmien kiiluminen, kun kuskiton traktori syöksyi raivolla eteenpäin ja lumi lensi kaaressa.

Vaikka kuvauspäivien suunnitelmat varasuunnitelmineen oli hyvin tehty, olimme onneksi etukäteen henkisesti varautuneet odottamattomiin muuttujiin, jotka tietenkin laukesivat aina silloin kun ei pitänyt. Milloin traktori meinasi kaatua, milloin nopeusmittauslaitteet jäivät auran alle, milloin sakea lumipyry yllätti, milloin purjelentokone ilmestyi odottamatta kuviin jne.”



Näyttökuva 2023-4-4 kello 12.10.39

Tuotantotiimiin kiinnitimme talentteja useammasta eri tuotantoyhtiöstä, joiden kanssa olemme vuosien varrella tehneet kymmeniä ellei satoja videoprojekteja. Kuvauspäivät päättyivät sekä halauksiin että merimiespainiin, ja muistoksi jäi kourallinen sotatarinoita.



Timo Koponen

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.