Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

 

Porvoon kaupunki

IMAGO-valmennus sisältä vahvan työnantajamielikuvan tukena

 

Porvoon-kaupunki-referenssi-hero

Porvoon kaupungilla panostetaan työnantajamielikuvaan

Porvoon kaupungilla tehdään vuosittain satoja rekrytointeja. Kaupunki on tunnistanut työnantajamielikuvan tärkeyden, ja se on vahvasti mukana myös kaupungin henkilöstöohjelmassa, joka on valmisteltu henkilöstön edustajien, toimialojen ja henkilöstöyksikön yhteistyönä. Osallistamisen kautta kiteytettiin, että Porvoon kaupungin tavoitteena on olla paras työpaikka työntekijöilleen.

Osana kaupungin työnantajamielikuvan kehittämistyötä rekrytointiasiantuntija Annika Palmgren osallistui IMAGO-valmennukseen saadakseen uusia näkökulmia ja työkaluja työhönsä.

– IMAGO-valmennus herätti kiinnostukseni, koska teemat ovat lähellä omaa työarkeani. Pääsisin myös varmistamaan, ollaanko näiden asioiden kanssa oikealla polulla vai täytyisikö kurssia korjata, Annika muistelee ajatuksiaan ennen valmennukseen lähtemistä. 




Kaiken kaikkiaan valmennus on tukenut hyvin työantajamielikuvan kehittämistä – olemme oikealla polulla.

– Annika Palmgren, rekrytointiasiantuntija, Porvoon kaupunki


IMAGO-valmennuksesta tukea perehdytykseen ja hakijakokemuksen kehittämiseen

IMAGO on maksuton valmennuskokonaisuus, jossa pureudutaan sisältä vahvan työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin perusteisiin, monimuotoiseen rekrytointiin, veto- ja pitovoimaiseen osaajamarkkinointiin sekä onnistuneeseen rekrytointi- ja perehdyttämisprosessiin. IMAGO-valmennuksen kautta saadut opit ovat tukeneet Porvoon kaupunkia erityisesti perehdytysprosessin sekä hakijakokemuksen kehittämisessä.

– Valmennus ja valmennusmateriaalit auttoivat perehdytysjärjestelmän suunnittelussa ja käyttöönotossa. Osasimme ottaa huomioon työntekijän näkökulmasta tärkeitä seikkoja, kuten tapahtumat ennen työn aloittamista ja ensimmäisten viikkojen aikana. Olemme myös tekemässä tutkimusta työnhakijakokemuksesta, jotta saamme lisää tietoa kehittämisen tueksi. Kaiken kaikkiaan valmennus on tukenut hyvin työantajamielikuvan kehittämistä – olemme oikealla polulla, Annika summaa.

Porvoon kaupungilla on panostettu uusien oppien jakamiseen myös sisäisesti. Työnantajamielikuvaa, pito- ja vetovoiman merkitystä sekä hakijaviestinnän tärkeyttä on nostettu esiin esimerkiksi kaupungin säännöllisissä lähijohtajainfoissa. Valmennus on tarjonnut tilaisuuden pysähtyä tärkeiden teemojen äärelle ja avannut tiimille uusia näkökulmia.

Yksi IMAGO-valmennuksen läpileikkaavista teemoista on monimuotoisuus. Osaajakilpailun kiristyessä, Suomen väestönkasvun hidastuessa ja yhteiskunnan monimuotoistuessa yrityksiltä vaaditaan entistä kattavampaa osaamista ammattitaitoisen työvoiman saamiseksi ja pitämiseksi.

– Valmennuksessa oivalsin myös sen, miten laaja käsite monimuotoisuus on. Kyse ei ole pelkästään iästä tai ihonväristä, vaan se kattaa alleen paljon muutakin, kuten neurodiversiteettiin sekä työsuhdemuotoihin liittyvän yhdenvertaisuuden, Annika kertoo. 




Valmennuskokonaisuus oli todella hyvin rakennettu! Valmentajat olivat asiantuntevia ja innostavia. Voisin suositella IMAGO-valmennusta kenelle tahansa!

– Annika Palmgren, rekrytointiasiantuntija, Porvoon kaupunki


Vertaistukea ja avointa keskustelua

Valmennuspäivissä keynote-puheenvuorojen lisäksi tärkeässä roolissa ovat myös ryhmäkeskustelut ja erilaiset tehtävät. Parhaimmillaan yhteisistä keskusteluista syntyy uusia oivalluksia, vertaistukea sekä verkostoja. 

– Keskusteluissa huomasi sen, että vaikka osallistujia oli eri aloilta, painiskellaan todellisuudessa hyvin samankaltaisten asioiden äärellä. Tällaisissa hetkissä havaitsee, ettei ole yksin. On myös itsestään kiinni, kuinka avoimesti kertoo esimerkiksi haasteista tai onnistumisista.

Annika antaa positiivista palautetta valmentajista ja kannustaa myös muita teemojen parissa työskenteleviä osallistumaan IMAGO-valmennukseen.

– Valmennuskokonaisuus oli todella hyvin rakennettu! Valmentajat olivat asiantuntevia ja innostavia. Voisin suositella IMAGO-valmennusta kenelle tahansa! Valmennus antoi vahvistusta siihen, että olemme oikeilla raiteilla. Tämän päälle on hyvä rakentaa.



Porvoo-Borgå_Rekry-infra2

Hyvinvoivat työntekijät vahvistavat pitovoimaa

– Meillä on iso organisaatio ja tuhansia työntekijöitä. Pyrimme vahvistamaan pitovoimaa ja viestimään vahvuuksistamme myös ulospäin. Parhaimmillaan Hyvinvoivat työntekijät toimivat parhaimpana käyntikorttina – ei sellaisessa paikassa haluta pysyä, jossa voidaan huonosti, Annika toteaa. 

Haluaisitko sinäkin vahvistaa osaamistasi työnantajabrändin, monimuotoisen rekrytointiosaamisen, yrityskulttuurin sekä työnantajamielikuvan kehittämisestä? Ilmoittaudu maksuttomiin IMAGO-valmennuksiin täältä



IMAGO-logo

IMAGO on valtakunnallinen hanke, jota koordinoi Pirkanmaan TE-toimisto. IMAGO on osa Talent Boost -toimenpideohjelmaa ja saa rahoituksensa Pohjois-Savon ELY-keskuksen hallinnoimasta kansainvälisyysmäärärahasta.

Lue lisää IMAGOsta



 

Koulutukset ja valmennukset

Haluatteko vahvistaa tiimin osaamista myynnissä, markkinoinnissa, viestinnässä, johtamisessa tai rekrytoinneissa? Me Aava & Bangilla toteutamme räätälöityjä valmennuksia, pidämme inspiroivia puheenvuoroja ja fasilitoimme työpajoja, jotta tiimisi voi kehittyä ja kasvaa. Tutustu valmennuksiimme tarkemmin ja pyydä tarjous!

Lue lisää palvelusta

Päivi Nieminen

Päivi Nieminen

Asiakkuusjohtaja

Soita +358 40 170 1130
paivi.nieminen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.