Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 


Keskimaa

Vahvoilla arvoilla ja erottuvalla työnantajamarkkinoinnilla luotiin vakuuttava työnantajabrändi

Ihmisen kokoista työelämää Keskimaalla

Osuuskauppa Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja, työllistäen yli 2000 henkeä. Keskimaan liiketoimintaan kuuluu market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa. Lue, kuinka Keskimaan vahvat arvot herätettiin eloon ja kuinka rakennettiin erottuva työnantajamarkkinoinnin konsepti, joka yhdistää sisältä vahvan työnantajabrändin kulmakivet: keskimaalaisten kokemat aidot vahvuudet sekä työnhakijakentässä houkuttelevuutta vahvistavan rekrytointiviestinnän. 

Yhteistyö on saanut tunnustusta myös ulkoisesti, sillä yhteistyömme Keskimaan työnantajabrändin rakentamiseksi voitti vuoden 2022 Finnish Comms Awardsissa ulkoisen yritys- ja yhteisöviestinnän kategoriassa. 



Mitä olemme tehneet?

  • Arvojen käyttöönottamisen suunnitelma
  • Arvojen visuaalinen ilme
  • Työnantajamarkkinoinnin viestintä- ja kuvakonsepti
  • Työnantajamielikuvan rakentamisen toiminnallinen konsepti
  • Työnantajamielikuvan sisältösuunnitelma
  • Henkilöstötutkimus
  • Työnantajamielikuvan sisäisen juurrutuksen työpajat

Työmarkkinoiden myllerrys johti työnantajabrändin kehittämiseen 

Suomen työmarkkina on suuressa myllerryksessä, eikä Keskimaakaan ole välttynyt megatrendien, kuten kaupungistumisen ja työn tekemisen murroksen mukanaan tuomilta seurauksilta. Hajaseutualueilla ja myös tietyillä toimialoilla on ollut jo vuosia pulaa työntekijöistä ja pandemia omalta osaltaan kiihdytti murrosta vielä entisestään.

Keskimaalla haluttiin lähteä ratkaisemaan asiaa pitkäjänteisesti ja systemaattisesti ja myös strategian yhdeksi kulmakiveksi nousi entistä paremman työpaikan luominen. Sisältä vahvaa työnantajabrändiä Keskimaa rakensi ensin kirkastamalla yhteisiä arvoja ja juurruttamalla arvot arkeen sekä lopuksi luomalla erottuvan työnantajamarkkinoinnin konseptin.



Keskimaa arvot

Vahvaa arvopohjaa rakennetaan sisältä ulospäin

Keskimaalla rakennettiin omaa dna:ta koko organisaation tasolla uudistamalla ja sanoittamalla ensin Keskimaan arvot. Jotta arvot saadaan juurrutettua aidosti koko henkilöstön arkeen, lähti Keskimaa luomaan arvojen käyttöönottamisen suunnitelmaa Aava & Bangin avulla alkuvuodesta 2021.

Jotta pystyimme lunastamaan arvomme: sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä, niiden piti olla työntekijöillemme totta. Meidän piti elää arvomme todeksi”, kertoo Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Arvojen käyttöönottamisella luotiin yhteistä tapaa toimia sekä tunnekokemusta Keskimaasta yrityksenä. Aava & Bang loi arvojen käyttöönottamisen suunnitelman, visuaalisen ilmeen sekä viestintä- ja toimintasuunnitelman siitä, miten arvot lanseerataan ja näkyisivät jatkossa arjessa niin yksilö-, toimipaikka- kuin organisaatiotasolla.

Arvojen käyttöönotto sujui paremmin kuin olisimme osanneet edes toivoa. Henkilökunta koki arvot omakseen ja ottivat ne osaksi arkea. Ihmiset kokevat ylpeyttä arvoistamme, ylpeyttä Keskimaasta ”, kuvaa Kaisamaria Thusberg.



 


Jotta pystyimme lunastamaan arvomme: sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä, niiden piti olla työntekijöillemme totta. Meidän piti elää arvomme todeksi

Kaisamaria Thusberg
Henkilöstöjohtaja
Keskimaa


Aava_Bang_kuosi_10-1

Arvojen pohjalta luotiin erottuvaa työnantajamarkkinointia

Työvoiman veto- ja pitovoiman varmistaminen on Keskimaan liiketoiminnan kannalta elintärkeää. Keski-Suomen suurimpana yksityisenä työnantajana Keskimaalla on myös iso vastuu palveluiden turvaamisesta alueellaan. Keskimaa halusi uudistaa työnantajabrändiään ja muuttaa tapaa, jolla potentiaaliset työntekijät näkevät Osuuskauppa Keskimaan ja miten siitä puhutaan työnantajana. Keskimaa halusi myös olla aktiivisesti luomassa tulevaisuuden työelämää ja herättää keskustelua “ihmisen kokoisesta työelämästä” valtakunnallisesti.

Vuoden 2022 alussa Aava & Bang lähti luomaan Keskimaalle erottuvaa työnantajamarkkinoinnin konseptia ja työnantajamarkkinoinnin tyyliä, josta keskimaalaiset voisivat olla ylpeitä. Koska Keskimaan tunnettuus oli jo valmiiksi hyvä, haluttiin tuoda esiin, millainen Keskimaa on ihmisen kokoisena työpaikkana. Tämän ajatuksen ympärille loimme työnantajamarkkinoinnin konseptin ja sisältösuunnitelman, jotka jalkautettiin kolmella eri tasolla: rekrytointimarkkinoinnin viestit ja mallit, ulkoinen työnantajamielikuva sekä sisäinen työnantajamielikuva ja työntekijäkokemus. 

Oli tärkeää luoda aito, keskimaalaisia puhutteleva konsepti, joka tuntuu ja näyttää Keskimaalta. Mikään ei saanut tuntua päälleliimatulta ja viestien piti olla sellaisia, että Keskimaa voisi ne yrityksenä allekirjoittaa. Oli myös tärkeää tavoittaa Keskimaan ääni. Tämän varmistamiseksi Aava & Bang oli mukana juurruttamassa ja testaamassa konseptia eri työntekijätasoilla ennen sen sisäistä lanseerausta kesäkuussa 2022. Toteutimme aluksi sisäisen viestinnän pikatestin, jonka avulla tutkittiin työnantajamielikuvan rakentamisen vahvuudet sekä vahvistettavat asiat Keskimaan sisäisessä viestinnässä.Tavoitteena oli kehittää Keskimaan arvopohjaa ja tavoitekulttuuria tukeva sisäisen viestinnän malli, joka tukee uuden työnantajaviestintäkonseptin juurruttamista. Uuden konseptin juurtuminen arkeen varmistettiin osallistavien työpajojen ja esihenkilövalmennuksen avulla. 

“Aava & Bang tulkkasi haaveemme ja unelmamme todeksi. Meitä autettiin näkemään mitä kaikkea voisimmekaan olla. Toitte projektiin mukaan rohkeutta ja luovuutta. Oli valtavan tärkeää, että saimme meidän näköisen visuaalisen ja kuvallisen konseptin sekä viestit, joilla kertoa tarinaa”, kertoo Kaisamaria Thusberg.




Aava & Bang tulkkasi haaveemme ja unelmamme todeksi. Meitä autettiin näkemään mitä kaikkea voisimmekaan olla. Toitte projektiin mukaan rohkeutta ja luovuutta. Oli valtavan tärkeää, että saimme meidän näköisen visuaalisen ja kuvallisen konseptin sekä viestit, joilla kertoa tarinaa.

 

Kaisamaria Thusberg
Henkilöstöjohtaja
Keskimaa


Aava_Bang_kuosi_9-1
Tulokset Keskimaa työnantajamielikuva

Työnantajabrändi, joka vakuuttaa myös tuloksilla

997 % kasvu rekrysivustolla, 250% enemmän työhakemuksia avoimiin työpaikkoihin, tutkitusti yksi Suomen kiinnostavimmista työpaikoista ja voitto Finnish Comms Awardseissa ulkoisen yritys- ja yhteisöviestinnän kategoriassa.

Keskimaalle luotiin työnantajabrändi, joka vakuuttaa myös tuloksilla. Vaikka konsepti on ehditty viestiä ulospäin vasta syyskuun alussa 2022, ovat tuloksen olleet kautta linjan merkittäviä ja lyhyessä ajassa. 

“Ilman Aava & Bangia työ olisi jäänyt tekemättä. Keskimaalta ei olisi yksin löytynyt resursseja vaaditun laajuisen projektin toteuttamiseen arjen tiimellyksessä. Tarvittiin tilaa oman ajattelun selkeyttämiselle sekä fokusoinnille. Työpajojen ammattitaitoinen fasilitointi antoi meille mahdollisuuden keskittyä olennaiseen ja varmisti, että projekti eteni tehokkaasti” summaa Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.

Uuden konseptin avulla Keskimaa pystyy rakentamaan vahvaa luottamuspääomaa sekä kasvattamaan kilpailukykyään kiristyneillä rekrytointimarkkinoilla — luomaan tulevaisuuden työelämää.

Keskimaalla kuljetaan samaa matkaa kohti omannäköistä työelämää. 

Usein ilolla, välillä sisulla, aina sydämellä – yhdessä.




Ilman Aava & Bangia työ olisi jäänyt tekemättä. Keskimaalta ei olisi yksin löytynyt resursseja vaaditun laajuisen projektin toteuttamiseen arjen tiimellyksessä. Tarvittiin tilaa oman ajattelun selkeyttämiselle sekä fokusoinnille. Työpajojen ammattitaitoinen fasilitointi antoi meille mahdollisuuden keskittyä olennaiseen ja varmisti, että projekti eteni tehokkaasti.

 

Noora Luoma
Viestintä- ja markkinointijohtaja
Keskimaa


Aava_Bang_kuosi_10-1

Sisäisistä vahvuustekijöistä ponnistava ja aito työnantajabrändi siivitti voittoon Finnish Comms Awardseissa

Aava & Bangin ja Keskimaan yhteistyö Keskimaan työnantajabrändin rakentamiseksi voitti vuoden 2022 Finnish Comms Awardseissa ulkoisen yritys- ja yhteisöviestinnän kategoriassa. Finnish Comms Awardsin 35 henkinen tuomaristo koostuu viestinnän huippuammattilaisista eri toimialoilta, viestintätoimistoista, korkeakouluista ja mediasta. Tuomaristossa on edustettuna monipuolisesti eri toimialat ja sektorit.

"Selkeä kuvaus ja eteneminen sekä tiivis yhteistyö ja luottamus asiakkaan ja toimiston välillä kantavat hedelmää. Työnantajaprofiilin rakentaminen ei lähde kiiltokuvien liimaamisesta vaan sisäisestä työstä, ja on aidommillaan silloin, kun se heijastelee sitä myös ulospäin. Hyvää työtä!",  kuvailtiin Keskimaan ja Aava & Bangin yhteistyötä Finnish Comms Awardsin tuomariston toimesta.



Ihmisen kokoista työelämää Keskimaalla
aavabang-henkilosto-500kt-20211015-33

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.