2 min read
Saavutettavuuslaki muuttui – lue, miten se vaikuttaa yrityksenne markkinointiin
Digipalveluiden saavutettavuusvaatimukset laajenivat 28.6.2025 koskemaan julkisen sektorin lisäksi myös yksityisiä...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
Iskussa Maailmalle on Aava & Bangin rakentama kasvuohjelma, jonka tavoitteena on antaa oikeita edellytyksiä ja rohkeutta suomalaisille elintarvikealan yrityksille strategisen viennin kasvattamiseksi. Suomalainen ruoka on meistä suomalaisista maailman parasta niin maun, puhtauden, runsauden kuin ulkonäön perusteella. Seuraavaksi suomalainen ruoka valloittaa vientimarkkinat, jotta muutkin saavat nauttia herkuista yhtä suurella sydämellä. Jotta siinä onnistutaan, tulee yrityksien valmistautua strategiseen vientiin kokonaisvaltaisesti – yhdessä kumppaneiden kanssa. Kasvuohjelmaa toteutetaan yhdessä MTK:n sekä Maa- ja metsätalousministeriön kanssa.
Tutustu Iskussa Maailmalle -kasvuohjelmaan!
Yhdessä eri elintarvikealan ja kansainvälistymisen asiantuntijoiden kanssa tunnistimme tarpeen elintarvikekentän hellävaraiseen ravisteluun, innostuksen levittämiseen sekä rohkeuden kasvattamiseen. Elintarvikealalla toimivista pk-yrityksistä vain noin 14% toimii kansainvälisillä markkinoilla. Pk-yritysten keskuudessa on merkittävää kasvupotentiaalia, jota ei vielä hyödynnetä kansainvälistymisen näkökulmasta. Meillä on loistavia tuotteita, miksi emme veisi niitä iskussa maailmalle?
Kasvuohjelma rakentuu vahvasti asiakaslupauksen ympärille; haluamme tuoda elintarvikealan yrityskentälle uudenlaisen kasvuohjelman, joka auttaa heitä konkretisoimaan strategisen viennin askelmerkkejään innovatiivisella ja toimialaa herättelevällä tavalla – yhdessä. Kun loistavat tuotteet ja kasvustrategia on viimeisteltyjä, kaikki on mahdollista.
Kasvuohjelman rakentamisessa ja jatkuvassa kehittämisessä hyödynnetään Aava & Bangin osaamista kokonaisvaltaisesti niin valmennusliiketoiminnan kuin markkinointiviestinnän puolelta; pedagoginen valmennusohjelma, johon pääsimme itse luomaan esimerkiksi markkinointistretagian, digimarkkinointisuunnitelman, palvelupolut eri asiakasryhmille, visuaalisen ilmeen, videotuotannon ja verkkosivut. Kun kotipesä Iskussa maailmalle -kasvuohjelman tiimoilta oli kunnossa, meidän oli hyvä lanseerata kokonaisuus yrityskentälle. Yhdessä Aava & Bangin eri tiimien kanssa pystymme myös varmistamaan ajantasaisen osaamisen jalkauttamisen mukana oleville elintarvikealan yrityksille.
Yritykset kulkevat kasvuohjelman aikana yhteensä 18 eri tapahtumapäivässä ja eri osaamisen kasvattamisen vaiheita hyödyntäen rakentavat itselleen kansainvälisesti kestävän liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelman. Yksin ei kenenkään tarvitse puurtaa ja siksi kasvuohjelman aikana yritykset pääsevät kasvattamaan verkostoja yli 100 elintarvike- ja kansainvälistymisen asiantuntijan kanssa sekä muodostamaan vientiyhteistyömalleja toisten elintarvikealan yritysten kanssa.
“Iskussa maailmalle -kasvuohjelma on minun lempilapsi siinäkin mielessä, kuinka siinä pyritään oikeasti katsomaan asioita of the box. Iskussa maailmalle -kasvuohjelma on erinomainen foorumi yrittäjille saada yhteistyötä alkuun strategisen viennin käynnistämisessä yhdessä muiden elintarvikealan osaajien kesken.”
– Thimjos Ninios, Vientijohtaja, MTK.
Olemme sinuun yhteydessä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
elokuuta 18, 2025 by Saara Purhonen
Digipalveluiden saavutettavuusvaatimukset laajenivat 28.6.2025 koskemaan julkisen sektorin lisäksi myös yksityisiä...
elokuuta 11, 2025 by Emma-Reetta Hämäläinen
Työntekijät eivät ole riittävän sitoutuneita, ja se uhkaa yritysten kilpailukykyä ja innovatiivisuutta. Näin ainakin on...
kesäkuuta 2, 2025 by Laura Moilanen
Aava & Bang on nimittänyt PhD, FM, Katri Tannin liiketoimintastrategiksi ja osaksi johtoryhmää 2.6.2025 alkaen. Tanni...