Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä
Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
2 minuutin lukuaika
Vilja Laaksonen : 23.01.2024
Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus paljastaa kestävän kasvun tärkeimmät teemat vuodelle 2024 – kannattavan liiketoiminnan keskiössä on vastuullisen työntekijä- ja asiakaskokemuksen johtaminen. Työyhteisöissä tarvitaan uudenlaista osaamista, kuten kykyä kestävään ja inhimilliseen johtamiseen sekä työyhteisön muutoskyvykkyyttä.
Yksi strateginen tavoitteemme kiinnittyy kestävän kasvun ymmärryksen ja arvopohjan vahvistamiseen laajemmin yhteiskunnassa. Olemme tarttuneet teemaan kestävän kasvumarkkinoinnin näkökulmasta, joka yhdistää organisaation tärkeät toiminnot esimerkiksi henkilöstöjohtamisen, myynnin, markkinoinnin ja työyhteisöviestinnän näkökulmasta. Lähtökohtana on, että työntekijäkokemusta ja asiakaskokemusta tulisi kehittää itsenäisinä osa-alueina, mutta samaan aikaan niitä pitäisi pystyä johtamaan rinnakkain. Siksi kestävää kasvumarkkinointia voi tarkastella johtamismallina, joka auttaa johtamaan ihmisiä ja tuloksia.
Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus on meidän panoksemme tutkimukseen pohjaavan päätöksenteon ja kestävän kasvun ymmärryksen vahvistamiseksi. Nyt meillä on ilo julkaista järjestyksessään toinen Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus. Tutkimuksen aineistona on 283 päättäjän ja asiantuntijan henkilökohtaisia käsityksiä ja kokemuksia siitä, millaista johtaminen ja työelämä on organisaatioissa maailman muutoksissa. Tuloksia peilataan lisäksi vuotta aiemmin toteutettuun tutkimukseen (N = 255) sekä Suomen suurimpiin yrityksiin Talouselämän kokoaman TE500-listan pohjalta.
Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimuksessa nousi esiin, että muutostilanteet koettelevat organisaatioiden kestävän ja vastuullisen kasvun periaatteita. Kuluneet vuodet eivät ole olleet yrityksille helpoimpia: nopea inflaatio, kohonnut korkotaso ja epävarmuus kansainvälisellä kentällä näkyvät myös tutkimuksen yli 280 vastaajan aineistossa. Vuoden 2024 keskeiset ajurit, kuten esimerkiksi poikkeuksellinen vaalivuosi, geopoliittinen epävakaus, vihreä siirtymä ja tekoälyn kehittyminen, näkyivät vahvasti aineistossa.
Tutkimuksen perusteella yrityksillä on kuitenkin vahva tahtotila panostaa kestävään kasvuun haastavista taloustilanteista huolimatta: jopa 76 % vastaajista arvioi, että työntekijä- ja asiakaskokemuksen panostukset tulevat pysymään samana tai kasvamaan vuonna 2024. Vuonna 2023 vastaava luku oli 80 %. Kehittämisen painopisteinä nousi esiin muun muassa esihenkilö- ja tiimityön kehittäminen, sisäisen viestinnän kehittäminen, uusien asiakkaiden saaminen sekä asiakkuuksien kannattavuuden kehittäminen.
Tulosten mukaan kestävän kasvun teema on osin epäselvä yritysten arjessa. Vaikka esimerkiksi vastuullisuus nousi toistuvasti esiin organisaatioiden vastauksissa, puhuttiin siitä enemmän isojen tavoitteiden tai johtamisen yhteydessä. Vastuullisuus on tulevaisuuden arvo, mutta sen tulee olla myös arjen toimintaa. Riskinä onkin, että vastuullisuutta tarkastellaan pääosin arvona tai esimerkiksi raportoitavana asiana, eikä koko työyhteisön osaamisena.
Tulokset vahvistivat myös ymmärrystä siitä, että työntekijäkokemus ja asiakaskokemus ovat yhteydessä toisiinsa. Tulevaisuuden työntekijä- ja asiakaskokemuksen kehittäminen vaatii uudenlaista johtajuutta: kykyä eettiseen päätöksentekoon ja asiakasvalintaan, osallisuuden rakentamista sekä sosiaalista tietoisuutta ja ympäristövastuullisuutta. Siksi vuonna 2024 tulisi panostaa kestävään ja inhimilliseen johtamiseen, jossa huomioidaan koko työyhteisön osaaminen.
Uskon itse siihen, että tulevaisuuden työelämä on arvopohjainen, ihmisläheinen ja vastuullinen. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan tavoitteeseen pääseminen vaatii toimia meiltä kaikilta. Yhteiskunnalta ja päättäjiltä, mutta myös meiltä yrityksiltä ja yksilöiltä. Halua kehittää ja kehittyä. Rohkeutta kokeilla ja oppia virheistä.
Tämäkään tutkimus ei olisi ollut mahdollinen ilman luottamusta ja yhteistyötä. Ensinnäkin kiitos kaikille vastaajille siitä, että olette antaneet arvokasta aikaanne tämän tutkimuksen toteuttamiseen. Toiseksi kiitos Aava & Bangin työyhteisölle. Kestävä kasvumarkkinointi ja tutkimukseen perustuva tiedon tuottaminen on yhdessä rakennetun strategiamme ytimessä ja osa arvopohjaamme. Tämän laajuisen tutkimuksen toteuttaminen ei ole itsestään selvää. Meille tämä on strateginen arvovalinta ja osa vastuullisuustyötämme.
Toivon, että tämä tutkimus ja siinä esiin nousevat näkökulmat vahvistavat ymmärrystä kestävän kasvun rakentamisesta. Paras strategia ei lopulta ole se, joka näyttää paperilla parhaalta. Paras strategia on se, joka herää eloon arjessa, ja johon työntekijät ja asiakkaat uskovat. Tämän rinnalla tarvitaan toimintaa – konkreettisia askeleita oikeaan suuntaan. Joskus oikean suunnan löytäminen voi olla vaikeaa. Etenkin muutoksen keskellä näkymä voi olla sumea, ja silloin askeleita otetaan yksi kerrallaan. Näissä tilanteissa tarvitaan yhteistyötä, luottamusta, kriittistä ajattelua ja myös toimintaa: vaikka sitten niitä pieniä askeleita eteenpäin. Sillä ilman rohkeita edelläkävijöitä me tyydymme aina seuraamaan jonkun toisen edellä näyttävää valoa.
Haluatko tutustua tutkimustuloksiin tarkemmin? Digitaalinen tutkimusraportti on nyt maksutta ladattavissa verkkosivullamme: Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus 2024.
Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Supersuosittu Masterclass on palannut uudistettuna! Kaipaatko buustia uranäkymiisi tai janoatko ajankohtaisinta tietoa B2B-markkinoinnista ja...
Mutta kuka leikkaa ensimmäisen palan? Kasvukattaus-videopodcastimme neljännessä jaksossa pääsin jakamaan reseptini siihen, miten yrityskulttuurin...