Vuosi 2025 on alkanut uudella strategialla, joka kokoaa yhteen asiakkaidemme kasvun kannalta olennaiset asiat: selkeyden ja muutosvoiman, luovuuden ja teknologian, ihmiset ja tulokset. Rakensimme uutta strategiaa viime vuoden aikana koko työyhteisön voimin. Uskon itse osallistavaan, vuorovaikutteiseen ja avoimeen strategiatyöhön, jossa suuntaa rakennetaan yhdessä oppien, kyseenalaistaen, kuunnellen ja kiteyttäen.
Jotta pystymme kulkemaan samaan suuntaan, olemme määrittäneet neljä strategista kehitysteemaa, jotka ohjaavat tekemistämme vuonna 2025:
- Asiakaskokemuksen vahvistaminen
- Arvoa tuottava uteliaisuus
- Uuden innovointi
- Parhailta oppiminen
Nämä eivät jää Bangin sisäiseksi pohdinnaksi, vaan lähtökohtana on, että niiden vaikutus näkyy suoraan asiakkaidemme liiketoiminnassa.
Arvoa tuottava uteliaisuus kevään kehitysteemana
Toisella kvartaalilla keskitymme erityisesti uteliaisuuteen. Meille se ei tarkoita vain avoimuutta uusille ideoille, vaan myös aktiivista kiinnostusta asiakkaan maailmaan. Alla on kolme näkökulmaa siihen, miten uteliaisuus tuo asiakkaillemme lisäarvoa:
- Uteliaisuus auttaa rakentamaan ratkaisuja, jotka vastaavat tämän päivän ja huomisen (ei eilisen) haasteisiin. Toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti ja myös siksi meidän pitää haastaa kykyämme tuottaa relevantimpia ja vaikuttavampia ratkaisuja. Näin yhdistämme luovuuden ja ratkaisut.
- Uteliaisuus vie meidät pintaa syvemmälle ja tuo asiakkaalle lisäarvoa, jota asiakas ei ehkä osannut sanoittaa tai pyytää. Siksi emme tyydy vain siihen, mitä meiltä odotetaan, vaan kysymme lisää ja uskallamme esittää myös “tyhmiä kysymyksiä”. Näin yhdistämme asiakasymmärryksen ja oivalluksen.
- Uteliaisuus tuo vaikuttavuutta, kun se yhdistetään tehokkaaseen projektinjohtamiseen. Järjestelmällinen tekeminen, selkeä vastuunjako ja aikataulujen hallinta tuovat asiakkaille tuloksia, joilla on sekä luova että liiketoiminnallinen arvo. Näin yhdistämme tehokkuuden ja vaikuttavuuden.
Yhdistämme Aavan ja Bangin, myös strategiassa
Strategiamme kiteyttää Aava & Bangin ytimessä olevan yhdistämisen taidon: Aava on varmuutta ja luottamusta – Bang on tärähtelyä tavallisesta. Kasvu syntyy, kun nämä kohtaavat.
Esimerkiksi suomalaiset B2B-yritykset investoivat markkinointiin huomattavasti vähemmän kuin eurooppalaiset tai amerikkalaiset kilpailijansa. Siksi tarvitaan tarkkaa kohdentamista, mitattavaa vaikuttavuutta ja rohkeita ideoita. Me haluamme olla asiakkaidemme strateginen kumppani, joka tarjoaa sekä hallittua etenemistä että uudenlaista ajattelua.
Kasvu syntyy ihmisistä nyt ja tulevaisuudessa
Pidämme kiinni siitä, mikä meille on tärkeää: autamme rakentamaan kestävästi kasvavia B2B-organisaatioita, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat sitoutuvat. Kun työntekijä- ja asiakaskokemus ovat vahvoja, yritykset kasvavat keskimäärin jopa 44 % nopeammin kuin muut (Laaksonen 2025: Kestävän kasvun nykytilatutkimus).
Muutoskyvykkyys ratkaisee tulevaisuuden menestyjät. Esimerkiksi monissa tekoälytytkimuksissa on nostettu esiin, että innovaatio- ja muutosprosessin onnistuminen ratkaistaan lopulta siinä, miten nopeasti henkilöstö pystyy omaksumaan uudet asiat. Tekoälyn, teknologian ja markkinoinnin mahdollisuudet toteutuvat vain, jos ne saadaan osaksi arjen tekemistä. Siksi haluamme panostaa oppimiseen ja asenteeseen – niin asiakkaidemme työyhteisössä kuin omassamme.
20 vuotta kasvua ja bängiä
Tänä vuonna Aava & Bang täyttää 20 vuotta. Tahtotilamme on ollut sama alusta asti: kasvaa ja auttaa muita kasvamaan. Vuonna 2018 nostimme työntekijäkokemuksen kehittämisen strategian keskiöön, ja lähdimme viemään sisältä ulos -ajattelua asiakkaillemme. Nyt 20 vuoden osaamisella haluamme haastaa itseämme ja asiakkaitamme rakentamaan ratkaisuja, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa.
On ilo, että omistajamme ovat edelleen mukana operatiivisessa arjessa. Tällä viikolla kuulimme heidän tarinoitaan vuosien varrelta, ja täällä pääset tutustumaan omistajien tarinoiden pohjalta koostettuihin markkinoinnin vinkkeihin. Parasta tarinoissa oli se, että niissä puhuttiin yhtä paljon työyhteisöstä kuin asiakkaista. Myös arjessa haluamme yhdistää asiakkaat ja asiantuntijatiimit.
Pitkäaikaiset asiakkuudet ovat meille ylpeydenaihe, ja haluamme jatkossakin rakentaa yhteistyötä, joka perustuu luottamukseen, rohkeuteen ja jatkuvaan oppimiseen.
P.s. Mikä on sinulle merkityksellisin kasvuvalinta juuri nyt? Jatketaan keskustelua – uteliaana, tavoitteellisena ja ajoittain eteen tulevista umpikujista eteenpäin ponnistaen!