Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

3 minuutin lukuaika

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!

Featured Image

Vaikka vuotta on vielä jäljellä, voi jo nyt todeta, että vuosi on ollut yksi tapahtumarikkain Aava & Bangin historiassa. Eikä vähiten tuoreiden uutisten johdosta, jotka julkaisimme viime viikolla. Pääsemme aloittamaan vuoden 2023 uudella kokoonpanolla, kun Aava & Bang Oy ja Markkinointitoimisto Bermuda Oy yhdistyvät Aava & Bangin nimen alle. 

Yhdistymisen myötä liikevaihtomme on noin 6 miljoonaa euroa ja tulemme työllistämään noin 80 markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Tällä kokoonpanolla yhdistämme asiakas- ja työntekijäymmärryksen, luovan suunnittelun, viestinnän ja vahvan digiosaamisen. Kaiken keskiössä on B2B-markkinointi ja sitouttava työyhteisöviestintä. Uuden kokoonpanon toimitusjohtajana tämän uutisen julkaiseminen tuntui samaan aikaan innostavalta ja jännittävältä.

Markkinoinnin uusi uskaliaampi aika

Nyt lähdemme rakentamaan markkinoinnin uutta uskaliaampaa aikaa. Emme unohda kestävää kasvua, jota rakennamme yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Heti ensimmäisenä haluan sanoa ison kiitoksen asiakkaillemme, jotka ovat ottaneet yhdistymisuutisen kannustavasti vastaan. Asiakkailta on tullut positiivista palautetta siitä, että meillä on rohkeutta uudistua. Myönteinen liikehdintä on tuonut energiaa niin uuden Aava & Bangin toimistoilla kuin asiakkailla. Lähtökohtana on, että voimme tarjota tulevaisuudessa entistä vaikuttavampaa yhteistyötä asiakkaillemme – rakentaa pitkän tähtäimen vaikuttavuutta ja lyhyen tähtäimen tuloksia. 

Kasvu vaatii rohkeutta rakentaa uutta suuntaa strategian, vision ja arvojen ohjaamana, mutta myös rohkeutta ottaa aikaa ja pysähtyä kuuntelemisen ja läsnäolon äärelle. Muutoksessa on erityisen tärkeää panostaa yhteisiin kohtaamisiin ja avoimeen viestintään. Jos uuden äärellä ei jännittäisi, emme olisi aidosti luomassa jotain uutta. Olisi helppoa jäädä paikoilleen. Tehdä sitä, missä olemme hyviä ja toivoa sen riittävän tulevaisuudessa. Uskon kuitenkin siihen, että tämä muutos auttaa meitä rakentamaan jotain vieläkin parempaa: Suomen parasta markkinointitoimistoa meidän asiakkaillemme ja sisältä vahvaa ja merkityksellistä yrityskulttuuria meidän uudelle työyhteisölle. 

Riittävän samanlainen – sopivasti erilainen

Yhdistyminen on innostava mahdollisuus, ja samaan aikaan kätkee sisälleen myös haasteita. Usein yritysjärjestelyt epäonnistuvat, koska niitä ei tehdä aidosti sisältä käsin. Siksi muutoksen edessä on tärkeä myöntää, ettei hyväkään suunnitelma yksin riitä, vaan sen toteuttamiseen tarvitaan koko työyhteisön voimaa.

Työyhteisön ytimessä on yhteinen kulttuuri ja työntekijäkokemus. Ja siksi myös arjessa pitää lähteä siitä, että hyvä yrityskulttuuri on ihmisen kokoinen. Se vaatii meiltä panostusta kuulemisen käytänteisiin, yhteisen arjen ja onnistumisen johtamiseen sekä psykologiseen turvallisuuteen. Haluan itse panostaa siihen, että uuden Aava & Bangin taival alkaa jokaista työntekijää ja asiakasta kuunnellen ja kunnioittaen. Panostaen avoimeen, rehelliseen ja vuorovaikutteiseen viestintään, jossa on tilaa innostukselle, huolille, luottamukselle ja epävarmuudelle.

Olemme päässeet kohtaamaan uuden porukan kanssa Kysy mitä vaan -hetkissä sekä Virtuaaliglögeillä. Seuraavan kerran kohtaamme koko porukalla uuden vuoden käynnistävässä Kickoffissa tammikuun alussa. Lisäksi olemme keränneet työntekijöiden pohdintoja, kommentteja ja mahdollisia huolia anonyymin kyselyn avulla. On ollut tärkeää saada palautetta, joka korostaa erilaisia näkökulmia ja moniäänistä työyhteisöä.

Työntekijöiden palautteen pohjalta yhdistymiseen liittyvä viestintä on sujunut hyvin (ka. = 8,8 asteikolla 1–10). Luotan siihen, että jos pystymme edelleen pitämään kiinni avoimesta, arvostavasta ja vuorovaikutteisesta kulttuurista, pystymme myös vastaamaan kaikkiin niihin asioihin, joita eteen saattaa tulla. 

Avoimissa kommenteissa on noussut esiin myös ajatuksia siitä, millaista meidän arkemme on tulevana keväänä. Tässä muutama poiminto näistä vastauksista:

"Haluan pitää kiinni bangilaisten hengestä ja vapaudesta olla oma itsensä sekä tehdä töitä monimuotoisesti. Uutena lisää yhteistyötä ja siihen malleja sekä enemmän tapaamisia eri kaupunkien välillä. Arvoina on rohkea ja lempeä yhdessä tekeminen, ja näytään asiakkaillemme entistäkin asiantuntevampana kumppanina."

"Toivon, että liikahtaminen Tampereen toimistolle tuntuu luontevalta ja ilmassa on yhteisöllisyyttä, iloa, tiimityötä ja yhdessä onnistumista. Toivon, että näyttäydymme asiakkaillemme vahvana tulevaisuuteen katsovana ja vakuuttavana kumppanina, joka rakentaa Suomeen parempaa työelämää. Ja maailmalle!"

Kohti uutta vuotta

Nopeasti muuttuvassa maailmantilanteessa on tärkeää pitää fokus samaan aikaan lähellä, ja suhteuttaa arkea myös isoon kuvaan. Työelämän näkökulmasta kestävyys asettaa uudenlaisia vaatimuksia kasvun, arvopohjan ja vastuun näkökulmasta. Tätä sanomaa mekin haluamme osaltamme viedä eteenpäin.

Haluamme auttaa rakentamaan sellaisia yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua. Rakentaa merkityksellistä ja hyvinvoivaa työelämää. Seuraavaksi meidän tehtävämme on lunastaa kaikkien bangilaisten luottamus. Rakentaa yhdessä arkea, jossa avoin ja psykologisesti turvallinen kulttuuri kantaa myös muutoksen tiellä. 

Samaan aikaan lupaan jo, että tulemme alkuvuodesta esiin uusien innostavien uutisten kera. Tammikuussa 2023 julkaistaan Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus, jonka tulokset antavat kattavan kuvan siitä, millaista strategian, työntekijäkokemuksen ja asiakaskokemuksen johtaminen on vuonna 2023. Linkin takaa voit jo tilata maksuttoman digitaalisen raportin ennakkoon. 

Nyt on kuitenkin aika laskeutua hiljalleen kohti joulun odotusta. Sen tiimoilta minulla on vielä yksi tärkeä viesti kerrottavana. Lahjoitamme tänäkin vuonna työaikaamme tammikuussa 2023 yhdelle järjestölle, yhdistykselle tai säätiölle, joka haluaa tehdä kanssamme hyvää. Ehdotuksia lahjan saajaksi tuli ennätykselliset 61 kappaletta ja nyt pääsen välittämään iloiset uutiset Erilaisten oppijoiden liitto ry:lle, jonka joulukuusen alla odotamme tänä vuonna.

Lahjoituksen saaja valittiin Aava & Bangin työntekijöiden äänestyksen tuloksena. Erilaisten oppijoiden liitto on pieni mutta tärkeä valtakunnallinen järjestö, joka tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että jokainen lapsi, nuori ja aikuinen löytäisi vahvuutensa ja oppimisen ilon, luottaisi itseensä oppijana ja löytäisi paikkansa maailmassa oppimisvaikeudesta huolimatta. Lahjansaajan perusteluissa nousi esiin esimerkiksi se, että Aava & Bangin apu antaisi mahdollisuuden toteuttaa hyvä ja vaikuttava kampanja ja viedä tämä suurta ryhmää (yli puolta miljoonaa suomalaista) koskeva asia vahvemmin koko yhteiskunnan tietoisuuteen. Aava & Bangin joululahjana uudistamme veloituksetta Erilaisten oppilaiden liitto ry:n vuoden 2023 markkinointisuunnitelman ja jalkautamme siitä myynnin tai markkinoinnin kampanjan tai toteutamme valmennuksen kohti asetettuja tavoitteita. 

Rauhallista joulun aikaa kaikille ja kiitos luottamuksesta koko työyhteisölle, asiakkaille ja verkostolle!

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Viestintä voi onnistua muutenkin kuin sattumalta, mutta se vaatii sekä suunnitelmallisuutta ja johtamista. Maaliskuisessa viestinnän webinaarissa...

Read More
Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

S-ryhmä on suurin yksityinen työnantaja Suomessa – meillä on yli 40 000 työntekijää, 19 osuuskauppaa ja noin 2000 toimipaikkaa ympäri maan. Kun...

Read More
Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Uskon siihen, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Kun yrityksen kehitystä tai omaa työuraa peilaa taaksepäin, on tarina helpompi nähdä...

Read More