Heittämällä läpi – tämän vinkin avulla kirjoitat paremman lehdistötiedotteen
Hyvän lehdistötiedotteen kirjoittaminen ei loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista, mutta yhdellä niksillä saat kokonaisuudesta kertaheitolla...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
1 minuutin lukuaika
Vilja Laaksonen : 30.08.2022
Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus on ensimmäinen asiakas- ja työntekijäkokemusta vuosittain kartoittava tutkimus Suomessa. Tutkimuksen vastaaminen on nyt avoinna, ja tulosten pohjalta julkaistaan maksuton Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus -raportti tammikuussa 2023. Vastaamalla voit jättää jälkesi tulevaisuuden työelämään ja lahjoittaa yhdelle nuorelle kestävän kasvun opetuspuheenvuoron. Voit vastata tutkimukseen täällä.
Olemme Aava & Bangilla tehneet vuosia töitä yritysten kestävän kasvun äärellä. Arjessa tämä on näkynyt tahtona rakentaa yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua. Kasvua, joka tuo arvonnousua, vahvistaa merkityksellisyyttä ja tuo tasapainoa. Tulevaisuudessa yrityksen kasvua ei voi johtaa erikseen organisaation sisällä ja sen ulkopuolella. Markkinoinnin, myynnin, viestinnän ja HR:n on puhuttava samaa kieltä ja rakennettava vaikuttavuutta aidosti yhdessä. Näin rakennetaan parhaimmillaan sisältä vahvaa, hyvinvoivaa ja merkityksellistä kasvua.
Juuri julkaistu Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus on meidän panoksemme tulevaisuuden työelämän haasteisiin vastaamiseksi sekä tutkimukseen perustuvan päätöksenteon edistämiseksi. Anonyymisti toteutettavassa tutkimuksessa syvennytään organisaatioiden johdon ja asiantuntijoiden arvioihin omasta työpaikastaan sekä sen kasvun ja kulttuurin johtamisesta. Voit lukea lisätietoa tutkimuksen tavoitteesta ja toteuttamisesta täällä.
Työelämän näkökulmasta kestävyys asettaa uudenlaisia vaatimuksia kasvun, arvopohjan ja vastuun näkökulmasta. Kestävän kasvun systemaattinen tutkiminen on ollut minulle henkilökohtainen haave, johon pääsen nyt arjen työn lisäksi aidosti kiinni myös tutkijan roolissa. Tutkimusten tulosten pohjalta laaditaan maksuton Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytila -raportti, joka julkaistaan tammikuussa 2023. Parhammillaan tutkittu tieto rakentaa vahvan pohjan, jonka varassa voimme yritysmaailmassa tehdä parempia päätöksiä ja yhteiskunnassa vahvistaa yhteistä ajattelua.
Olen valtavan ylpeä meidän yrityksestä ja siitä innosta, jolla Aava & Bangin yhteisö on ollut yhdessä viemässä kestävän kasvun teemaa ja myös tätä tutkimusta eteenpäin. Ilman sitä uskoa yhteiseen missioon, ei myöskään tätä tutkimusta olisi syntynyt. Tieto valjastetaan myös tulevaisuuden työelämän käyttöön, sillä jokaisesta vastauksesta lahjoitetaan opetuspuheenvuoro yhdelle nuorelle. Jos sinulla on mielessä sopiva taho, voit ehdottaa lahjoituksen saajaa täällä.
Kestävä kasvu on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Kattava nykytilatutkimus tarjoaa kaikille vastuullisesta työelämästä ja liiketoiminnan kasvusta kiinnostuneille peilipinnan, johon oman organisaation kehitystä voi verrata ja josta ammentaa kehitysideoita tulevaisuutta ajatellen. Samalla se vahvistaa meitä yhteiskuntana ja auttaa siten rakentamaan kestävän maailman pilareita – yksi kohtaaminen ja työpaikka kerrallaan.
Tutkimukseen vastaaminen vie sinulta 5–10 minuuttia, ja samalla lahjoitat tunnin opetuspuheenvuoron yhdelle nuorelle. Jätä siis jälkesi tulevaisuuden työelämään ja osallistu tutkimukseen täällä.
Lisätietoja tutkimuksesta löydät verkkosivuiltamme täältä.
Hyvän lehdistötiedotteen kirjoittaminen ei loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista, mutta yhdellä niksillä saat kokonaisuudesta kertaheitolla...
B2B-asiakkaat ovat yhä valveutuneempia ja vaativampia. Ei pelkästään asiakkaaksi laskeuduttuaan, vaan jo ostopolkumatkallaan. He odottavat...
Vuosi 2024 on osaltaan jatkanut 2020-luvun muutoksen ja epävarmuuden aikaa. Talouden taantuma, geopoliittinen epävakaus ja muun muassa teknologisen...