Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

Sähköpostimarkkinointi

 

Tavoita kohderyhmäsi ja tarjoa lisäarvoa asiakkaillesi.

Tarjouspyyntö

 

Sähköpostimarkkinointi
 

Sähköpostimarkkinointi

Sähköpostimarkkinointi on yhä tänä päivänä tehokas tapa tavoittaa ne ihmiset, jotka olet jo saanut markkinointisi piiriin esimerkiksi maksuttomien oppaiden, uutiskirjetilauksen tai järjestämiesi tapahtumien ansiosta. Sähköpostimarkkinointi on myös oiva tapa muistaa ja tarjota lisäarvoa olemassa oleville asiakkaillesi.

Autamme rakentamaan sähköpostikampanjoita, jotka oikeasti tavoittavat kohderyhmänne eivätkä päädy saman tien roskakoriin tai jää kiinni spämmifilttereihin. Lisäksi pidämme huolen siitä, että kampanjalle on määritelty selkeät tavoitteet ja onnistumisen mittarit.

Kampanjoinnin lisäksi sähköpostimarkkinointi voi olla kiinteä osa kuukausipalveluamme, jossa vastaamme sähköpostimarkkinoinnin toteuttamisesta ja kehittämisestä sekä uusille että olemassaoleville asiakkaille. Sähköpostimarkkinoinnissa hyödynnämme useita eri teknologioita, kuten HubSpot, Active Campaign, Campaign Manager, Mailchimp ja Postiviidakko. Autamme mielellämme juuri teille ja teidän tavoitteisiinne sopivan teknologian valinnassa. 

Lue lisää kuukausipalvelusta



 

Parempia tuloksia

Jatkuvalla optimoinnilla ja  tuomme tehoa digimarkkinointiisi. Aloitamme yhteistyön aina yhteisten tavoitteiden sekä mittareiden määrittämisellä. Tämän pohjalta rakennamme teille dashboard-näkymän, josta voitte jatkossa seurata sovittujen mittareiden kehittymistä reaaliaikaisesti. 

Sähköpostimarkkinoinnin tulokset
 

Ohjausryhmätyöskentely

Ohjausryhmällä varmistamme, että markkinoinnin tavoitteita seurataan ja mitataan jatkuvasti yhdessä. Vain yhteisen läpikäynnin avulla markkinointia voidaan kehittää kustannustehokkaammaksi ja vaikuttavammaksi.

Tavoitteemme on, että yhdessä koostamamme mittaristo on koostettu juuri teidän tarpeisiinne. Ohjausryhmässä käydään läpi edellisen kuukauden  tulokset sekä seuraavan kahden kuukauden suunnitelma. Samalla voimme tehdä muokkauksia suunnitelmiin sekä kehittää toimintaa yhteistyössä jatkuvasti.

Ohjausryhmätyöskentely
 

Tutustu myös muihin digimarkkinoinnin palveluihin

Digimarkkinoinnin hienous piilee siinä, että kaikki toimenpiteet ovat oikeasti mitattavissa ja markkinoinnin ROI helposti laskettavissa. Me uskomme vahvasti siihen, että mitä et mittaa, sitä et voi myöskään johtaa.



 

Google Ads -hakusanamarkkinointi

Autamme kehittämään ja saamaan tehoja irti Google Ads -mainonnasta saadaksenne parhaan mahdollisen tuoton mainontaan sijoitetulle rahalle.

Lue lisää hakusanamarkkinoinnista

 

Somemarkkinointi

Autamme rakentamaan vaikuttavia somekampanjoita hyödyntäen laajaa kokemustamme useista eri mainosalustoista, kuten Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Lue lisää somemarkkinoinnista

 

Hakukoneoptimointi (SEO)

Autamme verkkosivujenne hakukoneoptimoinnissa, jotta ne löytyvät hakukoneista niillä hakusanoilla, joilla unelma-asiakkaanne etsivät ratkaisua ongelmaansa.

Lue lisää hakukoneoptimoinnista

 

Digimarkkinointia palveluna

Digimarkkinoinnin tehostamiseen tarjoamme ketterää kuukausipalvelua, jossa vastaamme digimarkkinoinnin ylläpidon ja optimoinnin lisäksi kuukausittaisesta tulosten seurannasta ja raportoinnista.

Lue lisää kuukausipalvelusta

aavabang-henkilosto-500kt-20211015-33

Timo Koponen

Partner, uudet asiakkaat

Soita +358 40 0542 778
timo.koponen@bang.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

 

Tutustu myös näihin



Sisällön hakukoneoptimointi askel askeleelta – tee ainakin nämä!

Sisällön hakukoneoptimointi eli tuttavallisemmin SEO (Search Engine Optimization) auttaa asiakastasi löytämään...

5+1 askelta toimivaan tekoälystrategiaan

Järjestimme pari viikkoa sitten webinaarin aiheella “Hyvästi tekoälyhype, tervetuloa tekoälystrategia ja webinaarin...

Tekoäly ja tekijänoikeudet markkinoinnissa – uudet säännöt luovalla alalla

Kuten aiemmassa blogissani kirjoitin, tuo suuri voima mukanaan suuren vastuun. Tekoäly on tuonut markkinointiin...