Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

Uusi toimitusjohtaja luotsaamaan Aava & Bangin kasvua

Featured Image

Olemme Aava & Bangilla saaneet tunnustusta yhtenä Suomen parhaista työpaikoista ja työnantajabrändeistä. Nyt uuteen strategiaan haetaan voimaa uuden toimitusjohtajan ja uudistetun johtoryhmän kautta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu 1.1.2022 alkaen Aava & Bang Oy:n liiketoimintajohtaja ja viestinnän tohtori Vilja Laaksonen.

Uuden strategiamme keskiössä on vahvan yrityskulttuurin rakentaminen sisältä ulospäin kestävän kasvumarkkinoinnin avulla. ”Aava & Bangin kasvustrategian keskiössä on työntekijä- ja asiakaskokemuksen yhdistelmä, jonka uskomme takaavan kasvun sekä asiakkaillemme että meille itsellemme. Toimitusjohtajan valinnassa painottui Viljan kyky viedä uusi strategiamme käytäntöön kokonaisvaltaisen viestintä- ja johtamisosaamisen kautta. Samanaikaisesti nimitämme varatoimitusjohtajaksi Katja Asikaisen, jolla on niin ikään ollut iso rooli Aava & Bangin viime vuosien kehittymisessä. Tavoitteemme on lähes tuplata liikevaihtomme seuraavien kolmen vuoden aikana. Itse tulen jatkossa toimimaan markkinointi- ja myyntijohtajan roolissa keskittyen rakentamaan omasta markkinointi- ja myyntitoiminnostamme entistäkin vahvemman kasvunajurin yrityksellemme”, kertoo yrityksen osakas ja nykyinen toimitusjohtaja, Pete Okkonen.

Koronapandemian ravistelemissa yrityksissä tarvitaan uudenlaista otetta yrityskulttuurin johtamiseen, sisäiseen viestintään sekä työntekijä- ja asiakaskokemuksen rakentamiseen. Muutos edellyttää yrityksen sisäisten vahvuustekijöiden tunnistamista ja näiden vahvistamista sekä systemaattista viestintää yrityksen sisällä ja sen ulkopuolella. 

”Aava & Bangin erityinen vahvuus on meidän työntekijöissä, jotka uskovat meidän visioon ja haluavat viedä sitä eteenpäin. Haluan osaltani vahvistaa tätä yhdessä onnistumisen kulttuuria ja rakentaa paremmasta sisäisestä viestinnästä meidän onnistumisen tukipilarin. Uskon siihen, että paras strategia on se, joka herää eloon arjessa” summaa Vilja Laaksonen tunnelmiaan.

13-3Kuvassa Aava & Bangin toimitusjohtajaksi 1.1.2022 lähtien nimitetty Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin

Viimeisen kolmen vuoden aikana Aava & Bang on tuplannut liikevaihtonsa ja yritys on palkittu Suomen parhaana ja Euroopan 3. parhaana työpaikkana. Uudella strategiakaudella kasvuun haetaan lisävauhtia sisäisen viestinnän ja markkinoinnin vahvan yhdistelmän avulla. Palveluihin sisältyy sekä asiakkaan oman markkinointi- ja viestintätoiminnon kehittäminen että viestinnän tuottaminen ulkoistettuna palveluna. Yrityksen kasvun keinovalikoimassa ovat myös mahdolliset yritysostot.

Uudistuneen johtoryhmän jäseniä ovat 1.1.2022 alkaen toimitusjohtaja Vilja Laaksonen, liiketoimintajohtaja ja varatoimitusjohtaja Katja Asikainen, henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala sekä markkinointi- ja myyntijohtaja Pete Okkonen. Yrityksen hallituksen muodostavat Timo Koponen, Jarkko Järvenpää ja Pete Okkonen.

Aava & Bang Oy faktoina  

  • Vuonna 2005 perustettu kasvumarkkinointitoimisto, joka yhdistää työntekijäkokemuksen ja asiakaskokemuksen kestäväksi kasvun ajuriksi
  • Palveluvalikoimaan kuuluvat kokonaisvaltaiset markkinointiviestinnän ja sisäisen viestinnän palvelut sekä markkinoinnin rekrytoinnit 
  • Työntekijöinä 52 markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista
  • Valittu Suomen parhaaksi ja Euroopan 3. parhaaksi työpaikaksi vuonna 2020. Vuonna 2021 yksi Suomen parhaista työpaikoista ja ehdolla vuoden työnantajabrändiksi Rekrygaalan finaalissa 4.11. 
  • Toimistot Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella, asiakkaina pk-yritykset eri puolilla Suomea
  • Liikevaihto 3,2 miljoonaa euroa (6/2021)

 

14-2Kuvassa Aava & Bangin henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala, varatoimitusjohtajaksi nimitetty liiketoimintajohtaja Katja Asikainen sekä uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Vilja Laaksonen vastaanottamassa tietoa Aava & Bangin finaalipaikasta vuoden 2021 Rekrygaalassa. Kuva: Tommi Haapaniemi, Duunitori

Kirjoittaja: Laura Moilanen

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

B2B-markkinoija! Milloin viimeksi mietit asiakkaasi tunteita?

Hei B2B-markkinoija! Pureudun tässä blogissa tunteisiin, luovuuteen ja B2B-markkinoinnin tehokkuuteen. Lähdetään kuitenkin ensin liikenteeseen sillä,...

Read More
Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Verkkosivuston elinkaari – näin verkkosivusto pidetään iskukykyisenä

Sivustoprojekti on vihdoin valmis! Uudet verkkosivut on julkaistu, niiden rakenne on viimeisen päälle asiakaskeskeinen, ostopolut on suunniteltu ja...

Read More
Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Messublogi, osa 2: Pari rolluppia vai kokonaisvaltainen messukonsepti?

Viime blogissa punnitsin, kannattaako messuille osallistua, jos saman rahan voi käyttää esimerkiksi digimarkkinointiin. Jos messuille osallistutaan,...

Read More