Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

Markkinoija - epävarmuuden aika voi olla sinun voittosi!

Featured Image

Merkillinen vuosi 2020 tulee olemaan aikakausi, jonka varmasti kaikki muistamme vielä kymmenien vuosien päästä. Markkinointi on perinteisesti ollut yksi niitä aloja, joka epävarmassa taloustilanteessa kärsii säästötoimista ja irtisanomisista. Tämä on näkynyt nyt irtisanomisina suurissa markkinointitoimistoissa sekä hyvien ammattilaisten lähtöpasseina ja lomautuksina eri kokoisissa yrityksissä. Vallitsevaa epävarmuutta vähättelemättä, meille sen rinnalla näyttäytyy myös toisenlainen totuus – arki, jossa markkinointiin panostetaan enemmän kuin aiemmin ja johon myös rekrytoidaan aiempaa hanakammin.

"If you always do what you always did, 
you will always get what you always got."

Kohti poikkeusajan tuomaa uutta normaalia ja sen yli

Jos uskosi tähän ammattiin tai toimialaan on koetuksella ja jännität oman urasi puolesta, luepa seuraavat viisi pointtia, miksi uskomme markkinoinnin ottavan entistä vahvempaa roolia tulevaisuuden yrityksissä. Kuulemme myös mielellämme, mitä sinä tilanteesta ajattelet!

5 poikkeuksellisen positiivista pointtia

Pointti 1. Tämä aika on muuttanut viestinnän ja yhteistyön pelisääntöjä. Kesän jälkeen kukaan ei enää suhtaudu poikkeustilanteeseen väliaikaisena vaiheena, vaan kaikki ymmärtävät, että yritysten on rakennettava myynti- ja markkinointistrategiansa uudelleen. Suuri joukko suomalaisia yrityksiä on lähtenyt ehkä pakotettuina, mutta uteliaina, kohti myynnin digiloikkaa. Meillä Bangillä tämä näkyy mm. suurena kiinnostuksena uusien markkinointiosaajien rekrytoimiseksi.

Heräsimme itse todellisuuteen, kun lokakuun lopussa asiakasyrityksissämme oli kauttamme avoinna yli 60 markkinoinnin työpaikkaa neljässä eri maakunnassa. Näistä paikoista suurinta osaa ei ole ollut olemassa aiemmin. Tämä kertoo mielestämme iloista tarinaa yritysten rohkeudesta ja innovatiivisuudesta sekä markkinoinnin roolin merkityksestä! Jos siis etsit työtehtävää markkinoinnin saralla, etsi rohkeasti markkinoinnin piilotyöpaikkoja yrityksistä. Älä lannistu uutisten välittämään kuvaan lomautuksista ja irtisanomisista! 

Pointti 2. Isot mainostoimistot ja osa yrityksistä ovat joutuneet irtisanomaan hyviä markkinoinnin osaajia. Muutaman sadan soitetun asiakaspuhelun perusteella tämä tiedetään yrityksissä, ja siellä ollaan kiinnostuneita nappaamaan kiinni hyviin ammattilaisiin. Tämä on herättänyt yrityksiä ajatukseen, että juuri nyt on aika rekrytoida se pitkään haaveiltu markkinointihenkilö yritykseemme. Jos siis mietit alalle siirtymistä, voimme suositella unohtamaan mahdolliset pelot alan huonoista työllisyysnäkymistä. Piilossa on paljon rekrytointihaluisia yrityksiä. 

"Lokakuun lopussa asiakasyrityksissämme oli kauttamme avoinna
yli 60 markkinoinnin työpaikkaa neljässä eri maakunnassa."

Pointti 3. Jos parhaillaan vaikutat yrityksessä markkinointihenkilönä, olet uusien mahdollisuuksien edessä. Kun myynti vihdoin siirtyy digiin, olet avainpaikalla tekemässä aiemmin mahdottomasta mahdollista. Lunasta markkinoinnin tehtävä laajalla rintamalla. Varmista, että yrityksessä on paras tieto digitaalisista työkaluista ja työtavoista. Älä jäädy, vaan opettele uutta ja anna syötteitä, miten peliä digissä pelataan. 

Pointti 4. Kun myynti siirtyy osaksi digiin, ehdota markkinoinnin tontille vastuuta ainakin myynnin alkupään tavoitteista ja mittareista ja tukevia vastuita myös myynnin muissa vaiheissa. Myynti ja markkinointi halutaan sitoa vahvemmin yhteen yrityksissä, mutta kokemuksemme mukaan ongelmana on ettei juuri tiedetä, miten se käytännössä toteutetaan. Jos osaat kertoa, miten markkinointitoimenpiteillä buustaat myyntiä eri vaiheissa, olet työhaastatteluissa ja johtoryhmän palavereissa elintärkeä kaveri. Ota siis rohkeasti johtajuutta, rakenna yhteistä prosessia, opasta, organisoi ja ota vastuuta. Älä jättäydy vaihtopenkkipelaajaksi. 

"Kokemuksemme mukaan ongelmana on ettei juuri tiedetä,
miten se käytännössä toteutetaan. Jos osaat kertoa, miten markkinointitoimenpiteillä buustaat myyntiä eri vaiheissa, olet työhaastatteluissa ja johtoryhmän palavereissa elintärkeä kaveri."

Pointti 5. If you always do what you always did - you will always get what you always got. Uusien toimintatapojen luominen on vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on pitää yllä uskoa niiden onnistumiseen. Viimeisen puolen vuoden aikana onnistuneimpien valmennusasiakkaidemme joukossa on usein ollut markkinointihenkilö, joka uutena työntekijänä ei ole kuunnellut muutosvastarinnan kyynistä piipitystä, vaan on rohkeasti, innostuneesti ja täynnä uskoa tulevaisuuteen vienyt eteenpäin markkinoinnin uutta todellisuutta. Ja vähitellen askel askeleelta tulevaisuus onkin alkanut muuttua todellisuudeksi. Usko siis onnistumiseen ja luo omalla innostustuksellasi uskoa myös muihin. Silloinkin, kun muiden usko horjuu. 

Meidän jokaisen usko talouden kääntymiseen uhkaa horjua päivittäisen uutistulvan edessä. Yhtään väheksymättä monen työpaikan jopa mahdottomia haasteita, on kuitenkin tärkeää pitää yllä uutisia siitä rinnakkaisesta todellisuudesta, joka on ihan yhtä totta. Iso osa meistä työntekijöistä ja yrittäjistä tekee koko ajan hyvää työtä, laittaa uusia ratkaisuja toimintaan ja investoi tulevaisuuteen ja luo ympärilleen uskoa onnistumiseen.

Se olkoon tämänkin kirjoituksen tarkoitus - luoda uskoa sinunkin onnistumiseen.  



Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More