Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä
Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.
Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä!
Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.
Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!
Ota yhteyttä
1 minuutin lukuaika
Emilia Vanhatapio : 03.05.2019
Tiedote
Julkaisuvapaa: 3.5.2019
Vuonna 2005 perustetun jyväskyläläisen kasvumarkkinointitoimisto Aava & Bangin suurena unelmana on tehdä suomalaisista maailman paras markkinointikansa. Syksystä 2019 alkaen hallituksessa aloittavat Vincit Oyj:n myyntijohtaja Jarkko Järvenpää ja Admicom Oyj:n toimitusjohtaja Antti Seppä.
Viimeisen 1,5 vuoden aikana Aava & Bangin liikevaihto ja henkilöstön määrä ovat tuplaantuneet, ja palvelutarjoomaa uudistettu merkittävästi. Uuteen hallitukseen kuuluu yrityksen osaomistajat Pete Okkonen, Timo Koponen ja Jouni Sutinen. Ensimmäistä kertaa hallituksen varsinaisiksi jäseniksi haettiin myös ulkopuolisia asiantuntijoita kasvun tueksi sekä uusien näkökulmien saamiseksi.
“Meillä on tällä hetkellä noin 40 markkinoinnin ammattilaista ja olemme kasvusuunnitelmamme kanssa hyvin aikataulussa. Koemme olevamme nyt vaiheessa, jossa tarvitsemme kokemusta ja näkemystä hallitustyöhön sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat kohdanneet niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita myös Aava & Bang kasvun myötä tulee kohtaamaan”, Okkonen kommentoi.
“Aava & Bangilla on jo valmiiksi hyvä palvelutarjooma ja strategia, mutta uskon voivani auttaa erityisesti organisaatiopuolen karikoiden luovimisessa ja sudenkuoppien välttämisessä”, Aava & Bangin uutena hallitusjäsenenä aloittava Vincit Oyj:n myyntijohtaja Jarkko Järvenpää kertoo. “Olen ollut Aava & Bangin kanssa tekemisissä jo aikaisemmin ja vakuutuin siitä innosta ja palosta, mitä heillä on tekemiään asioita kohtaan. Koen, että Aava & Bang on melko samanlaisella kasvumatkalla kuin Vincit aikaisemmin ja uskon voivani ammentaa siitä. Toisaalta saan myös itse näkemystä markkinoinnin tekemiseen!”, Järvenpää täsmentää.
Toinen Aava & Bangin uusista hallitusjäsenistä on Admicom Oyj:n toimitusjohtaja Antti Seppä. “Hallitustyöhön lähteminen on hieno mahdollisuus oppia uutta. Toivon, että pystyn haastamaan yritystä kasvussa ja tuomaan uusia näkökulmia. Mielestäni Aava & Bangilla on erittäin hyvä kasvualusta ja on kunnia saada olla tarinassa mukana. Meillä on yhteinen missio saada Keski-Suomeen lisää kukoistavia yrityksiä, ja siinä olen mielelläni mukana!”, Seppä kuvailee.
Aava & Bangin toimitusjohtajan Pete Okkosen mukaan kokeneiden kasvuyritysjohtamisen asiantuntijoiden saaminen mukaan hallitustyöhön on merkittävä askel. “Jarkolla ja Antilla on näkemystä ja kokemusta yrityksen eri kasvuvaiheista ja siitä, mihin Aava & Bang on vasta menossa. Hallitustyö tarjoaa molemmin puolin uusia näkökulmia ja ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen!”
Aava & Bang Oy on valtakunnallisesti toimiva kasvumarkkinointitoimisto, joka tarjoaa vahvan kasvusuunnan omaaville yrityksille markkinoinnin kehittämiseen kokonaisvaltaisen ja vaikuttavan kumppanin. Yrityksen palvelutarjooma kattaa sekä sisäisen että ulkoisen markkinoinnin palvelut. Aava & Bangin liikevaihto kesäkuussa 2019 päättyvällä tilikaudella on noin 2,3 miljoonaa euroa ja se työllistää tällä hetkellä noin 40 markkinoinnin ammattilaista Jyväskylässä ja Helsingissä.
Lisätietoja:
Pete Okkonen, +358 50 346 7002, pete.okkonen@bang.fi
Kirjoittaja: Emilia Vanhatapio
Kirjoittaja työskentelee Aava & Bangilla sisältömarkkinoinnin asiantuntijana ja konseptisuunnittelijana. Hän innostuu sykähdyttävistä sisällöistä, vaikuttavasta viestinnästä ja timanttisista tarinoista, jotka onnistuvat puhuttelemaan asiakkaita ja heidän asiakkaitaan juuri oikealla tavalla.
Katso kaikki blogikirjoitukset
LinkedInVastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...
Supersuosittu Masterclass on palannut uudistettuna! Kaipaatko buustia uranäkymiisi tai janoatko ajankohtaisinta tietoa B2B-markkinoinnista ja...
Mutta kuka leikkaa ensimmäisen palan? Kasvukattaus-videopodcastimme neljännessä jaksossa pääsin jakamaan reseptini siihen, miten yrityskulttuurin...