Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

HubSpot verkkosivut – Miksi yhä useamman valinta on HubSpot CMS?

Featured Image

Verkkosivut ovat yrityksesi käyntikortti maailmalle – tämähän me kaikki tiedetään. Toimivan verkkosivuston täytyy olla sekä teknisesti, sisällöllisesti että visuaalisesti priimaa, jotta unelma-asiakkaasi löytävät luoksesi, viihtyvät kanssasi, kiinnostuvat palveluistasi ja ideaalitilanteessa päätyvät lopulta asiakkaaksi.

Verkkosivuprojektiin lähteminen ei ole helppo päätös, sillä se on aina investointi. Uuden sivuston tulisi aina pohjautua yrityksesi kasvustrategiaan, liiketoiminnan tavoitteisiin sekä unelma-asiakkaidesi tarpeisiin. Näiden pohdintojen jälkeen on aika siirtyä teknologiavalintoihin. Wordpress on edelleen maailman suosituin verkkosivualusta, mutta HubSpot kasvattaa suosiotaan varteenotettavana vaihtoehtona jatkuvasti. Miksi yhä useampi valitsee verkkosivualustakseen HubSpot CMS Hubin?

Miksi HubSpot CMS?

HubSpot CMS on toiminnallisuuksiltaan paljon enemmän kuin pelkkä verkkosivu. Hubspot Content Management System yhdistettynä jo pelkästään HubSpotin CRM:ään auttaa yritystäsi parantamaan asiakaskokemusta, yhdenmukaistamaan markkinointia ja myyntiä sekä helpottamaan raportointia.

HubSpot CMS onkin G2-sivuston mukaan keskisuurten yritysten parhaaksi arvioitu CMS-järjestelmä. CMS Hubin avulla tuska verkkosivuston hallinnasta poistuu ja voit keskittyä rauhassa kasvuun johtavan sisällön, tehokkaiden kampanjoiden sekä maailmanluokan asiakaskokemuksen rakentamiseen.

Rakentamalla sivustosi HubSpotin CMS -työkalua hyödyntäen, kaikki voittavat. Verkkosivukehittäjät pystyvät rakentamaan sivuston helposti käyttäen valmiita monipuolisia teemoja ja rikastaa näitä tarvittaessa omilla moduleilla. Markkinoijat pystyvät puolestaan luomaan näyttäviä sivuja ilman koodia hyvin intuitiivisen käyttöliittymän ansiosta mahdollistaen sivuston käyttäjille vaikuttavat kokemukset läpi koko digitaalisen ostopolun.

HubSpot CMS Hubin hyödyt:

1. Parempi asiakaskokemus

Kun verkkosivustosi on rakennettu HubSpot CMS:n avulla, pystyt tarjoamaan sivustollasi vieraileville kävijöille kohdennetumpaa sisältöä. Tämä mahdollistaa myös palvelumuotoillun polun rakentamisen useammille kohderyhmille, esimerkiksi B2C- ja B2B-asiakkaille. Jos verkkosivuilla vieraileva yrityksen kontakti on jo asiakas, hänelle ei kannata näyttää samaa sisältöä, kuin henkilölle, joka saapuu sivustolle ensimmäistä kertaa. Hyödyntämällä mahdollisuutta tarjota kohdennettua sisältöä ostopolun eri vaiheissa oleville kävijöille, pystyt tuottamaan sivustolla vierailevalle enemmän lisäarvoa ja paremman asiakaskokemuksen.

2. Myynnin ja markkinoinnin tehostaminen

HubSpot mahdollistaa kaiken sisällöntuotannon, kampanjoinnin ja viestinnän yhdestä paikasta. Tämä tehostaa markkinointitiimin toimintaa merkittävästi ja tekee myös markkinoinnin toimenpiteiden mittaamisen, analysoinnin ja raportoinnin helpommaksi sekä läpinäkyvämmäksi. Mitä enemmän sinulla on tietoa kontaktien käyttäytymisestä, sitä paremmin sivusto pystytään suunnittelemaan heidän tarpeitaan vastaavaksi ja markkinoinnin sekä myynnin toimenpiteet toimivimmiksi. Parhaan hyödyn HubSpotista saatkin ottamalla käyttöön CMS Hubin lisäksi myös Marketing ja Sales Hubit.

3. Verkkosivun parempi löydettävyys hakukoneissa

HubSpotin toiminnallisuuksilla on iso merkitys sivuston orgaaniseen hakukonenäkyvyyteen. SEO onkin HubSpotin yksi vahvimmista ominaisuuksista, sillä HubSpot CMS Hubin SEO-työkalut ovat hyvin monipuoliset! Mitä paremmin sivusto löytyy Googlessa orgaanisesti, sitä vähemmän yrityksen tarvitsee käyttää rahaa näkyvyyteen mainonnan avulla.

Googlen mukaan 53% verkkosivuvierailijoista poistuu sivustolta, mikäli sen latautuminen kestää kauemmin kuin kolme sekuntia. Sivuston nopeudella on myös vaikutusta sen hakukonelöydettävyyteen. Valitsemalla HubSpotin CMS Hubin, varmistat, että sivustosi latautuu nopeasti, kaistaa on riittävästi ja vierailijat pysyvät sivustollasi.

4. Parempi tietoturva ja sivuston vakaus

HubSpot CMS:n luotettavan tietoturvan ansiosta, yrityksesi tiedot ovat suojattu hyvin, eivätkä ulkopuoliset pääse tietoihin käsiksi. HubSpot CMS Hub takaa myös, että verkkosivustosi toimii vakaasti, sillä HubSpotin oma tiimi ylläpitää sivustoa jatkuvasti. Sinun ei siis tarvitse erikseen huolehtia sivuston ylläpidosta ja päivityksistä, toisin kuin esimerkiksi WordPress-sivustojen kanssa.

5. Monipuoliset räätälöinti- ja integraatiomahdollisuudet

HubSpotin INBOUND 2021 -tapahtumassa tärkeimpinä kehitysteemoina esiin nostettiin kustomoitavuus liiketoiminnan erilaisiin tarpeisiin, monipuoliset ja helpot integraatiomahdollisuudet sekä asiakaskeskeisyys. Kuulostaa hyvältä, eikö? Kaikki nämä teemat toteutuvat erinomaisesti jo nyt, mutta esimerkiksi uusia valmiita integraatiomahdollisuuksia lisätään mukaan jatkuvalla tahdilla. Luvassa on siis jatkossakin uusia ominaisuuksia sekä markkinoinnin, myynnin että asiakaspalvelun hyödynnettäväksi ja arjen sujuvoittamiseksi. 💛

Haluatko lisätietoja?

Käy tutustumassa uuden henkilöstöpalvelualan toimijan Folkan uusiin HubSpot verkkosivuihin, jotka autoimme rakentamaan ja ota yhteyttä keskustellaksesi lisää HubSpotin käyttöönotosta.

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More