Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

Harjoittelijasta bangilaiseksi

Featured Image

Viime kevät oli vauhdikas ja opettavainen sekä sukelluksena kasvuyritysten maailmaan varsin antoisa. Harjoittelijana Aava & Bangilla pääsin osaksi ihanaa ja mukaansatempaavaa työporukkaa sekä sain myös kantaa oman korteni kekoon pk-yritysten kasvun vauhdittamisessa kasvumarkkinoinnin keinoin. Viiden kuukauden aikana Keski-Suomen suurimmalla kulmasohvalla (joka on mainitsemisen arvoinen meriitti) ehdittiin yhdessä nauraa, itkeä ja iloita onnistumisista kahvikupposen äärellä. Lounastauoilla viljeltiin niin hyviä kuin huonojakin vitsejä ja sisäisen viestinnän kanavia puolestaan värittivät nauruhermoja hykertelevät gif-animaatiot. Harjoittelujaksosta ei siis puuttunut iloa ja naurua, mutta ei keväästä täysin ilman haasteitakaan selvitty.

Kasvu Open -harjoittelijana viikoittaiset työtehtäväni pyörivät pääsääntöisesti markkinointiviestinnän, yrityskontaktoinnin ja tapahtumatuotannon ympärillä. Konseptin luotsaaminen vaatii nopeaa reagointi- ja ongelmanratkaisukykyä, sillä viime hetken peruutukset ja muut pulmalliset yllätykset ovat luonnollisesti osa tapahtumajärjestäjän arkea. Tiimin tuella jokainen tulipalo saatiin kuitenkin sammutettua. Kevään helmiä olivat ehdottomasti itse tapahtumapäivät ja se energia, mitä niissä kohtasin. Yrittäjien ja sparraajien innosta loistavat silmät ja ruokatauolle venyvät intensiiviset keskustelut olivat parasta onnistumisen antia, mitä työni tarjosi. Kasvu Openin vihreä vallankumous vei minut mukanaan ja kasvatin verkostojani kevään aikana triplaten. Voiko mitään sen parempaa tarjota valmistumisen kynnyksellä horjuttelevalle nuorelle ammattilaiselle?

Ammattilaisuuden kasvukivut

Horisontissa häämöttävä valmistuminen onkin viime aikoina aiheuttanut sekä ilon pirskahduksia, että kauhunsekaisia jännityksen hetkiä. Opiskelijaidentiteettiä viimeiset kolme vuotta ylpeydellä kantaneena on vaikea kuvitella itsensä markkinoinnin ammattilaiseksi. Epävarmuus nostaa herkästi päätään, mutta onneksi harjoittelu sekä sen päätteeksi tarjottu työpaikka helpottavat osaltaan työelämään hyppäämisen aiheuttamaa ahdistusta.

Se hetki, johon viimeiset kolme vuotta ovat minua valmistaneet, koitti vihdoin viikko sitten: elämäni ensimmäinen työpäivä koulutusta vastaavassa työsuhteessa. Tilanteeni oli onnekas, sillä sain palata kahden kuukauden kesäkirmailujen jälkeen tuttuun ja turvalliseen työympäristöön Aava & Bangille. Silti tittelinmuutos harjoittelijasta projektipäälliköksi jännitti ja uusi työnkuva valmennusohjelmien parissa on vaatinut paljon uuden oppimista sekä oivaltamista. Päällimmäisenä tunnen kuitenkin innostusta ja inspiraatiota tapahtumarikkaan kevään sekä aurinkoisen kesän jäljiltä.

Työsuhteeni alku on toistaiseksi ollut pehmeä, vaikka sainkin mahdollisuuden sukeltaa oikeiden työtehtävien pariin jo ensimmäisenä päivänä – ”suoraan syvään päätyyn”, niin kuin meillä Bangilaisilla on usein tapana sanoa. Vastavalmistuneen näkökulmasta kyseinen lähestymistapa toimii kuitenkin mainiosti, sillä silloin ei jää aikaa vatvoa omaa epävarmuuttaan. Lisäksi tiimi on aina taustalla tukena ja kannustamassa tarttumaan härkää sarvista.

Harjoittelu – Ponnahduslauta työelämään

Mikäli työllistymismahdollisuudet mietityttävät opintojen loppusuoralla, on työharjoittelu ehdottomasti yksi parhaista valinnoista. Harjoittelijana pääset seuraamaan alasi konkareita lähietäisyydeltä ja oppimaan heiltä paljon enemmän, kuin mitä ammattikorkeakoulu tai yliopisto voivat tarjota. Lisäksi pääset itse upottamaan kätesi saveen. Osaat jo asiat teoriassa, joten on aika päästä laittamaan oppimasi käytäntöön. Työpanoksesi harjoittelijana on tärkeä, sillä työyhteisösi oppii vastavuoroisesti varmasti paljon myös sinulta. Työharjoittelussa pääset myös halutessasi kokeilemaan ja tekemään useita erilaisia asioita, mikä vahvistaa käsitystäsi siitä, millaisen uran haluat itsellesi tulevaisuudessa rakentaa. Parhaassa tapauksessa harjoittelu voi myös poikia sen ensimmäisen työpaikan.

Oma tieni markkinoinnin ammattilaisena on vasta alussa, enkä osaa vielä aavistaa, mistä löydän itseni viiden vuoden kuluttua. Vastavalmistuneelle ovat kaikki ovet avoinna ja tällä hetkellä valitsemani polku kasvumarkkinoinnin parissa tuntuu vahvasti omalta. Jotta ajatukset rivien välissä eivät jäisi täysin tulkinnan varaan, haluan mainita, että suosittelen Aava & Bangia jokaiselle harjoittelupaikkaa markkinoinnin parista etsivälle opiskelijalle tai vastavalmistuneelle. Tämän parempaa eturivipaikkaa Suomen kasvuyrityskenttään ja kasvumarkkinoinnin saloihin ei muualta löydy.

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More