Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

Aava & Bang Oy sijoittunut neljänneksi 2021 Great Place to Work® -listauksessa.

Featured Image

Kasvumarkkinointitoimisto Aava & Bang Oy on sijoittunut neljänneksi vuoden 2021 Great Place to Work® -listauksessa. Henkilöstöön tehdyt panostukset siivittivät koronavuodesta huolimatta yrityksen 29 prosentin kasvuun ja veivät toisen kerran peräkkäin Great Place to Work® -kilpailun finaaliin.

“Tänä vuonna arviointiin mukaan lähteminen jännitti, sillä vuosi laittoi meidän kulttuurin käytänteet ja kulmakivet monin tavoin uusiksi ja kuormitti muutosten myötä koko porukkaa. Se, että luottamus johdon ja työntekijöiden välillä vahvistui tässä myllerryksessä ja ylsimme uudelleen kärkikahinoihin, saa olon hämmentyneen kiitolliseksi”, toteaa Aava & Bangin henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala.

Erityistä kiitosta Aava & Bang Oy sai yrityskulttuurin systemaattisesta ja pitkäjänteisestä rakentamisesta, avoimesta viestinnästä, työntekijöiden kuulemisesta ja aidosta välittämisestä niin hyvinvoinnin, jaksamisen kuin yhteishengenkin saralla. Käytäntöjen ketterä muokkaaminen, kehitystyö, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja arvopohjainen toiminta on jatkunut myös poikkeustilanteen aikana.

Bangilaiset2021

Mutta mikä tekee Aava & Bangista hyvän työpaikan? Annetaan henkilöstömme kertoa. 

Great Place to Work® -tutkimuksen mukaan 100% Aava & Bangin työntekijöistä sanoo yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 62%.

100% työntekijöistä kokee myös olevansa ylpeä kertoessaan muille työskentelevänsä Aava & Bangilla. Jokainen vastaajista kertoo johdon luottavan, että ihmiset tekevät työnsä hyvin ilman jatkuvaa tarkkailua ja samainen 100% kertoo, että johdolla on selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan organisaatio on menossa ja miten sinne päästään. Henkilöstön vastauksissa korostui  yhtämielisesti myös se, että ihmiset välittävät toisistaan ja se, että heitä kohdellaan yksilöinä. 

Nyt haluamme kuitenkin antaa äänen ihmisille tämän kaiken takana – mikä tekee Aava & Bangista hyvän työpaikan Bangilaisille?

1-Apr-28-2021-12-38-35-93-PM

“Mulle Aava & Bang on räiskyvää iloa ja tekemisen riemua. Täällä saa aina lämpimän vastaanoton, ilot ja huolet voi jakaa niin työstä kuin elämästä. Kohdataan toisemme ihmisinä ei pelkästään työntekijöinä. Me tehdään yhdessä kaikki täydellä sydämellä samaan maaliin. Jokainen saa olla sellainen kuin on, ollaan samaan aikaan yhtä ja yksilöitä. Täydennetään toisiamme ja opitaan toinen toisiltamme. Ja avoimin sylin otetaan mukaan myös meidän asiakkaat ja tehdään kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Tätä ammatillisen kehittymisen matkaa taittaa ylpeänä tällaisessa seurueessa jonka kanssa jokainen päivä on uusi mahdollisuus!”
– Emma

“Itselleni on tärkeää, että A&B mahdollistaa kasvun ja kehittymisen asiakkaidensa lisäksi myös ihmisille organisaation sisällä. Ja toki se, että kaikki nuo ihmiset ovat minulle kuin toinen perhe.”
– Jesse

“Uutena työntekijänä parasta on huikeat ammattilaiset työkavereina ja yhteinen pyrkimys toisia auttamalla ja sparraamalla päästä parhaaseen lopputulokseen. Mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena ympäristössä, joka on täynnä elämäniloa.”
– Kerttu

“Jos oisin jossain muualla töissä, niin hakisin äkkiä Aava & Bangille.”
– Jouni

2-Apr-28-2021-12-39-49-37-PM

“Parasta Aava & Bangilla on kasvun tekemisen meininki, joka näkyy niin yksilöiden, yhteisön kuin asiakkaiden kasvuna.”
– Eveliina

“Jos Bängi olis laskutoimitus se ei olis vaan työntekijät plussattuna yhteen, vaan plus merkin tilalle pitää vaihtaa kertomerkki. Ihmiset täällä ei hoida vaan omaa tonttiaan, vaan toisia autetaan auttamisen ilosta. Onnistutaan yhdessä ja tää työpaikka on enemmän kuin tehty työ.”
– Sampo

“Meillä mennään eteen päin, kehitetään ja kehitytään. Jokaisen panosta ja osaamista arvostetaan sekä kuunnellaan. Meillä on myös hauskaa yhdessä etänä ja varsinkin livenä.” 
– Sanna

“Parasta Bangillä on lämminhenkinen ja energinen ilmapiiri, mikä välittyy jokaisessa kohtaamisessa niin toimiston käytävillä, etäyhteyden välityksellä ja viestinnässä. Meillä on piinkovia ammattilaisia tiimissä ja kasvun mahdollisuuksia jokaisella. Tunnen olevani osa isoa perhettä.”
– Oili

HubSpot

“Bangilla on parasta, koska todella välitämme toisistamme ja asiakkaistamme suurella sydämellä. Välittävä ja lämmin ilmapiiri on aidosti läsnä jokaisessa päivässä, puhelussa ja palaverissa!”
– Anu

“Bängillä on parasta yhdessä tekemisen ja välittämisen ilmapiiri. Jokainen saa olla sellainen kun on ja apua saa aina sitä tarvittaessa”
– Petteri

“Bangin tiimityömalli tarjoilee asiakkaalle ainutlaatuisen kattauksen markkinoinnin osaamista, jota ei muilla toimistoilla ole tullut vastaan. Sama malli luo työntekijällekin ympäristön kasvaa ja kehittyä ja lisätä omaa osaamisen syvyyttä. Ja missä rakkauden ja välittämisen ilmapiirissä vieläpä.”
– Seija

“Bangillä ollaan ihmisiä ihmisille sekä asiakkaille että työkavereille.”
– Riikka

Mikäli innostuit lukemaan lisää viime vuodestamme, löydät katsauksen vuoteen 2020 täältä. Pääset myös tutustumaan täällä siihen, kuinka yrityskulttuurilla oli ratkaiseva rooli koronakevään nopeassa muutoksessa. Ja jos otit Jounin vinkistä koppia ja päätit hakea meille töihin, onnistuu se tätä kautta.

Parhaimmatkaan eivät ole ikinä valmiita, mutta haluavat olla joka päivä vähän parempia. Ja sitä me haluamme olla – huomenna taas hieman parempia.

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Viestintä voi onnistua muutenkin kuin sattumalta, mutta se vaatii sekä suunnitelmallisuutta ja johtamista. Maaliskuisessa viestinnän webinaarissa...

Read More
Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

S-ryhmä on suurin yksityinen työnantaja Suomessa – meillä on yli 40 000 työntekijää, 19 osuuskauppaa ja noin 2000 toimipaikkaa ympäri maan. Kun...

Read More
Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Uskon siihen, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Kun yrityksen kehitystä tai omaa työuraa peilaa taaksepäin, on tarina helpompi nähdä...

Read More