Siirry suoraan sisältöön
Jätä tarjouspyyntö
Jätä tarjouspyyntö

1 minuutin lukuaika

Aava & Bang Oy on saanut Great Place to Work -sertifikaatin

Featured Image

Me uskomme siihen, että hyvä brändi on myös sisältä kaunis ja että hyvä työpaikka rakennetaan yhdessä. Siksi yrityskulttuurin kehittäminen onkin nostettu strategiamme ytimeen ja olemme onnistuneet yhdistämään nopean talouskasvun sekä työntekijäkokemuksen kehittämisen tuloksia tuottavalla tavalla. Osoituksena tekemästämme työstä meille myönnettiin Great Place to Work -sertifikaatti elokuussa 2019 ja olemme tästä todella innoissamme! Osallistuimme Great Place to Work © -tutkimukseen ensimmäistä kertaa keväällä 2019.

"Meille oli iloinen yllätys ylittää sertifikaattiin vaadittava raja ensimmäisellä yrittämällä. Aava & Bangin liikevaihto on kasvanut edellisellä tilikaudella noin 30 % ja olemme samaan aikaan palkanneet 17 uutta työntekijää. Kasvun aikana olemme halunneet pitää kiinni vahvasta yrityskulttuurista ja panostaa työntekijöiden arjen kokemukseen."

Pete Okkonen, toimitusjohtaja

Great Place to Work® -sertifiointi on kansainvälisesti arvostettu tunnustus

Great Place to Work © -sertifiointi on työntekijöiden antama tunnustus hyvän työpaikan rakentamisesta. Sertifikaatin vaatimuksena on, että hyväksi työpaikaksi yrityksen kokevan henkilöstön määrä ylittää 70 prosentin rajan. Trust Index © -henkilöstökysely selvittää luottamuksen, ylpeyden ja yhteishengen toteutumisen työntekijöiden keskuudessa.

Aava & Bangin Trust Indexin tulos oli 95 %. Henkilökunnan kyselyssä erityisenä vahvuutena nousi esiin yhteishenki. Kuten yksi vastaajista kuvasi: “Ihmiset jakavat samat arvot ja organisaatiossa vallitsee perheenomainen ilmapiiri”.

Henkilöstö strategian ytimessä

Laadimme vuonna 2018 neljän vuoden kasvuohjelman, jonka yksi keskeisistä tavoitteista on olla Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa omassa kokoluokassaan. Yrityskulttuurin kehittäminen nojaa strategiseen suunnitelmaan, jota toteutetaan arjessa tiiviisti yhdessä johdon ja henkilökunnan kanssa.

"Tulokset valtakunnallisessa Great Place to Work © -vertailussa julkaistaan helmikuussa 2020. Sertifikaatti kertoo kuitenkin siitä, että Aava & Bangia on rakentamassa joukko äärimmäisen osaavia ja yhteistyökykyisiä ihmisiä. Vain yhdessä voimme parantaa toimintaamme ja työntekijäkokemustamme."

Pete Okkonen, toimitusjohtaja

AAVA & BANG PÄHKINÄNKUORESSA

  • 40 markkinoinnin ammattilaista
  • Toimistomme sijaitsevat Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella, mutta palvelemme asiakkaita ympäri Suomen
  • Perustettu vuonna 2003
  • Asiakkaitamme ovat kasvunälkäiset pk-yritykset, joilla on jämäkkä kasvusuunnitelma ja halua panostaa markkinointiin
  • Laaja palvelutarjoomamme kattaa sekä sisäisen markkinointitiimin kehittämisen että huipputason markkinointiviestinnän palvelut
  • Rakennamme jatkuvasti uusia työpaikkoja markkinoinnin kentälle kasvuohjelmiemme kautta
  • Olemme yksi Kasvu Openin perustajajäsenistä
  • Palvelemme vuosittain yli 150:tä asiakasta 600:ssa projektissa 

Näissä tunnelmissa onkin mahtavaa lähteä kohti syksyä ja rakentamaan hyvää kasvumatkaamme eteenpäin yhdessä työntekijöiden ja asiakkaidemme kanssa!

Etsitkö sinä markkinoinnin kumppania kasvun tueksi? Lue lisää palveluistamme ja ota yhteyttä!

Kirjoittaja: Hanne-Mari Miskala

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

Miksi kaupallinen johtaminen sakkaa, vaikka teknologia on kunnossa? 4 havaintoa suomalaisista B2B-yrityksistä

Miksi kaupallinen johtaminen sakkaa, vaikka teknologia on kunnossa? 4 havaintoa suomalaisista B2B-yrityksistä

Haastava markkinatilanne on pakottanut lähes jokaisen kasvua hakevan B2B-yrityksen katsomaan peiliin: miten kaupallista tulosta johdetaan paremmin?...

Read More
Myyttekö huipputekniikkaa, mutta kasvu tyssää liian raskaaseen ostoprosessiin? 5 vinkkiä teollisuusyritykselle

Myyttekö huipputekniikkaa, mutta kasvu tyssää liian raskaaseen ostoprosessiin? 5 vinkkiä teollisuusyritykselle

Suomalainen teollisuus nojaa korkeaan osaamiseen: tuotteet ovat kestäviä, prosessit hiottuja ja tekninen taitotaso on maailman huippuluokkaa. Silti...

Read More
Parhaat yritykset eivät tee enemmän – vaan vähemmän, mutta yhdessä

Parhaat yritykset eivät tee enemmän – vaan vähemmän, mutta yhdessä

Toteutimme tänä vuonna Kestävän kasvun nykytilatutkimuksen neljättä kertaa. Aineisto (N = 534) tarjosi kiinnostavan katsauksen suomalaisten...

Read More