Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

Suomalaisista markkinointikansa - ehdottomasti ja pian!

Featured Image

“Suomalaiset keksivät innovaatioita, mutta ruotsalaiset osaavat markkinoida ne.” Nyökytellen huokailemme törmätessämme tuttuun lauseeseen eri paikoissa, vahvistaen toistemme uskoa ikiaikaiseen puutteeseemme. Eikö nyt perhana kenelläkään herää tässä kohden kapinallista ajatusta, että toisinkin voisi olla? Että tälle on tehtävä jotain ja isosti!

Suomessa osaaminen on monella alalla maailman kovinta, mutta kynttilää pidetään häveliäästi vakan alla kun pitäisi kertoa siitä. Onhan siinä se hyvä puoli, että kun ei kehu naapureille saatikka ulkomaille, niin ei tule ainakaan leuhkan mainetta. Tehdään vain eikä huudella siitä muille! Tämän elähtäneen ajatuksen voisi jättää jo viime vuosituhannelle yhdessä hämäläisen kahvipöydässä kursailun kanssa, sillä molemmat hukkaavat aikaa ja toimivat yhtä huonosti nykypäivänä.

Ajatellaan uusiksi vanhat uskomukset markkinoinnista

Meidän pitäisi ehdottomasti alkaa huutelemaan osaamisestamme enemmän. Sytyn välittömästi visiostamme tehdä suomalaisista maailman paras markkinointikansa. Ensinnäkin se kyseenalaistaa mahtavalla tavalla aikansa elänyttä uskomusta, joka latistaa meidät pienemmiksi kuin olemme. Suomalaiset yritykset tekevät paljon hyvää markkinointia eikä vähättely ole todellakaan oikein vaikka MedKitin tai Yogaian kaltaisille nouseville yrityksille. Toiseksi, hyvinvointimme kannalta kykymme markkinoida ja myydä työmme tuloksia on todella olennaista, jotta töitä riittäisi jatkossakin.

Markkinoidaan maailmasta parempi paikka

Innostun aina helposti, kun ollaan tekemässä yhdessä jotain Suomen tulevaisuuden hyväksi. Sinisilmäisenä idealistina näen myös, ettei maailma (eikä Suomi) pelastu vain päivittelemällä somessa vaan hyvä maailmassa saadaan leviämään kestävästi yrittäjyyden ja liiketoiminnan kautta. Ilmastonmuutosta torjutaan tuomalla se osaksi kaikki liiketoimintamalleja. Markkinoinnin avulla hyvää tekevät asiat ja tuotteet saadaan ihmisten tietoisuuteen ja autetaan heitä tekemään parempia valintoja. Markkinointi siis levittää tietoa paremmista vaihtoehdoista sekä samalla luo meille kaikille tulevaisuuden työpaikkoja ja hyvinvointia.

Miksemme muka osaisi markkinoida?

Markkinointi ei ole harvojen ja valittujen maaginen, taivaasta langennut lahja, vaan opeteltavissa oleva taito siinä kuin moni muukin. Onnistumisessa on kyse paljon systemaattisesta tekemisestä ja toisen asemaan asettumisesta. Toki joillakin meistä on siihen enemmän taipumuksia, mutta kaikkien on varmasti mahdollista petrata markkinointiosaamistaan ja -tekemistään. Enää ei tarvitse edes olla höveli suupaltti markkinoidakseen, sisältömarkkinointia saattaakin nakuttaa kaikkein tuloksellisimmin itsekseen viihtyvä ajattelija, joka haluaa ihan tosissaan ymmärtää asiakkaita ja heidän ostopolkuaan.

On sitä tehty markkinoinnilla tuloksia ennenkin

On siis aika tuoda markkinointi pois nurkasta kyhjöttämästä lopuissakin vastahankaisissa piireissä. Hyvin tehty markkinointi ja myynti ei ole edes vierasta meille. Historiasta löytyy esimerkkejä lähtien tervan, vanerin ja sellun massiivisesta kansainvälisestä vientimenestyksestä pelimaailman hitteihin asti. Ja osa vielä aikoina, jolloin kansainvälinen markkinointi ei varmasti ollut ainakaan helpompaa kuin nyt.

Miksi alistua johonkin “totuuteen” miettimättä tarkemmin onko asia tosiaan näin tai voiko sille tehdä jotain? Suomen menestys siis riippuu meistä ja siitä, että reteästi markkinoimme työmme hedelmät kotimaahan ja etenkin ulkomaille. Miksei alettaisi tehdä meistä maailman parasta markkinointikansaa, edes pienin askelin? Vaikka heti?

Jos kaipaat sparrausta yrityksenne markkinointiin, niin varaa ihmeessä keskusteluhetki asiantuntijamme kanssa. Keskusteluhetki on maksuton, joten et sitoudu mihinkään, jutellaan vain!  Varaa maksuton keskusteluhetki asiantuntijan kanssa.

Kirjoittaja: Satu Vainio

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä

Puhdasta ei tarvitse pestä – ajatuksia vastuullisuusviestinnästä

Vastuullisuus. Vastuullisuus. Vastuullisuus. Sanana sitä vilisee joka puolella – eikä loppua ole näkyvissä. Vaikka vedän Aava & Bangin...

Read More
Uudistettu Masterclass-koulutus tarjoaa arkea helpottavia työkaluja ja uusimman tiedon B2B-markkinoinnista ja myynnistä

Uudistettu Masterclass-koulutus tarjoaa arkea helpottavia työkaluja ja uusimman tiedon B2B-markkinoinnista ja myynnistä

Supersuosittu Masterclass on palannut uudistettuna! Kaipaatko buustia uranäkymiisi tai janoatko ajankohtaisinta tietoa B2B-markkinoinnista ja...

Read More
Yrityskulttuurin rakentaminen on kaikkien pala kakkua

Yrityskulttuurin rakentaminen on kaikkien pala kakkua

Mutta kuka leikkaa ensimmäisen palan? Kasvukattaus-videopodcastimme neljännessä jaksossa pääsin jakamaan reseptini siihen, miten yrityskulttuurin...

Read More