Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

#kesälukemista: Tutustu ainakin näihin markkinoinnin lukuvinkkeihin!

Featured Image

Kesä on täällä ja Aava & Bang lomailee, mutta ei huolta! Olemme koonneet tähän blogiin mielenkiintoisia lukuvinkkejä markkinoinnin eri aihealueista myös kesän ajalle. Kiinnosti sinua sitten esimerkiksi digimarkkinoinnin salat tai sisältä vahvan työnantajamielikuvan rakentaminen, löytyy tästä blogiartikkelista kattava lukupaketti erilaisia sisältöjä koluttavaksi. Lue vaikka laiturin nokasta, riippumatosta tai mökkirannasta jäätelön kera! ☀️

Työnantajamielikuva ja sisäinen viestintä:

💛 Webinaari: Työnantajamielikuvan rakentaminen markkinoinnin keinoin
💛 Opas: Sisäinen viestintä ja yrityskulttuuri 
💛 Webinaari: Työyhteisöviestintä kasvun ja vastuullisuuden rakentajana
💛 Opas: Houkuttelevan ja sisältä vahvan työnantajamielikuvan rakentaminen

Sisältö- ja digimarkkinointi & verkkosivut:

✔️ Blogisarja: Sisällöt syynissä:

✔️ Opas: 5 vinkkiä onnistuneeseen verkkosivu-uudistukseen
✔️ Blogi: RACE-malli sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnittelun työkaluna
✔️ Webinaari: Suunnittele, johda ja tee tulosta – tuloksellisen B2B-digimarkkinoinnin tunti

Brändi:

🎨 Opas: Visuaalisen viestinnän opas
🎨 Webinaari: Kilpailuetu strategian ja brändin kivijalkana
🎨 Opas: Brändiuudistuksen ABC
🎨 Blogi: Resepti vahvan brändin rakentamiseen digitaalisessa ympäristössä

Valmennus, koulutus, rekrytointi & itsensä kehittäminen:

💪🏻 Webinaari: Onnistuneen rekrytoinnin kulmakivet
💪🏻 Opas markkinoinnin rekrytointiin
💪🏻 Blogi: Työtä, jolla on tarkoitus – miten loimme 300 markkinoinnin työpaikkaa viidessä vuodessa?
💪🏻 Blogi: Viisauden tähtipölyä vai turhaa huvittelua – mitä on luvassa, kun tilaisuuteen kutsutaan ammattipuhuja?

Kestävää kasvumarkkinointia:

💡Webinaari: Myynnin ja markkinoinnin unelmatreffit  
💡Blogi: Tuotteista tai kuole – varmista paikkasi asiakkaan digitaalisella ostopolulla 
💡Webinaari: Kestävän kasvun johtaminen – ihmiset ja tulos onnistumisen mittarina 
💡Mitä on kasvumarkkinointi?  

Starttaa syksy näillä:

👉🏻 Opas: Sisältö- ja digimarkkinointia kasvuyrityksille
👉🏻 Webinaari: 5 taktiikkaa tuloksellisen myynnin ja markkinoinnin mallin rakentamiseksi
👉🏻 Opas: Työpohja markkinoinnin suunnitteluun
👉🏻 Webinaari: Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytila

Oikein mukavia ja antoisia lukuhetkiä! ☀️

Mikäli kiinnostuit ja haluaisit apua jonkin teeman kehittämisessä, ota meihin yhteyttä!

Kirjoittaja: Mira Pekkarinen

Katso kaikki blogikirjoitukset

LinkedIn

Muutoksen anatomia – miten synnytetään kasvua muutoksen keskellä?

Muutoksen anatomia – miten synnytetään kasvua muutoksen keskellä?

Pääsimme juhlistamaan Aava & Bangin 20-vuotista taivalta aiemmin toukokuussa kohtaamalla kumppaneitamme ja asiakkaitamme Jyväskylässä. Tilaisuudessa...

Read More
B2B-markkinoinnin budjetti –siiloutumisen loppu alkaa budjetoinnista

B2B-markkinoinnin budjetti –siiloutumisen loppu alkaa budjetoinnista

Budjetointi on monessa B2B-yrityksessä vuosittainen rituaali, joka määrittää markkinoinnin mahdollisuudet ja rajat. Markkinointibudjetti laaditaan...

Read More
B2B-markkinoinnin onnistuminen alkaa selkeistä tavoitteista

B2B-markkinoinnin onnistuminen alkaa selkeistä tavoitteista

Monien markkinoinnin haasteiden juurisyy löytyy tavoitteista – tai niiden puutteesta. Tavoiteasetanta on kuitenkin avainasemassa markkinoinnin...

Read More