Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

Aava & Bangille Great Place to Work -kilpailun voitto

Featured Image

Aava & Bang Oy on voittanut Great Place to Work 2020 -kilpailun pienten yritysten sarjan. Toimitusjohtaja Pete Okkosen mukaan voitto ei syntynyt rahalla vaan arjen hyvillä käytännöillä. Pienikin voi ponnistaa pitkälle, kun askelmerkit on mitoitettu oikein.

Sisältä vahva brändi rakentaa kestävää kasvua

Aava & Bangin tie kohti Great Place to Work -kilpailun voittoa käynnistyi viitisen vuotta sitten, jolloin yrityskulttuurin systemaattinen kehittäminen aloitettiin. Vuonna 2018 laadimme neljän vuoden kasvuohjelman, jonka keskeisiin tavoitteisiin kuului sijoittuminen Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon. Nyt tämä tavoite saavutettiin hienosti etuajassa.

– Osallistuimme Great Place to Work -tutkimukseen ensimmäistä kertaa viime keväänä, jolloin samana syksynä meille myönnettiin Great Place to Work -sertifikaatti. Se on kansainvälisesti arvostettu tunnustus siitä, että työntekijät kokevat organisaatiomme hyvänä työpaikkana. Henkilöstömme arvostaa erityisesti työyhteisömme vahvaa yhteishenkeä, Okkonen iloitsee.

Emme kuitenkaan lähteneet Great Place to Work -kisaan voitonkiilto silmissä. Palkintoa tärkeämpää oli saada ulkopuolinen taho arvioimaan kulttuuriamme ja toimintaa.

– Olemme nostaneet yrityskulttuurin kehittämisen strategiamme ytimeen. Meidän on tiedettävä lähtötilanteemme, jotta voimme kehittää työntekijä- ja asiakaskokemuksen parhaalle mahdolliselle tasolle ja saamme rekrytoitua jatkossakin Suomen parhaat osaajat meille töihin, Okkonen sanoo.

Hyvä yrityskulttuuri syntyy yhteistyönä


Aava & Bangin matka perustamisesta Great Place to Work -kilpailun voittoon ei ole ollut helppo. Matkan varrella on koettu markkinatilanteen merkittävä muutos, sitä seuranneet raskaat yt-neuvottelut ja muuntuminen mainostoimistosta monipuoliseksi kasvumarkkinoinnin palveluja tarjoavaksi yritykseksi.

Suurten muutosten jälkeen aloimme rakentaa systemaattisesti yrityskulttuuria, jossa kaikilla on hyvä olla. Henkilöstö määritteli yhteisvoimin Aava & Bangin yrityskulttuurin kulmakivet ja arvot sekä tavoitteet yrityskulttuurin kehittämiseksi. Sen jälkeen ryhdyttiin kehittämään käytänteitä ja toimintatapoja, jotka vievät kohti asetettua tavoitetta.

– Yhteisillä arjen käytänteillä, työkavereiden huomioimisella ja pienistäkin edistysaskeleista viestimällä rakennettiin
avoimuuden, luottamuksen, onnistumisen ja osallisuuden ilmapiiriä. Halu työskennellä yhteisten tavoitteiden eteen ja työkaverien auttamiseksi kasvoi nopeasti. Kun opimme tuntemaan toisemme paremmin, opimme myös hyödyntämään tehokkaammin toistemme vahvuuksia ja työskentelytapoja.

Yrityskulttuurin vahvistuessa kirkastuivat ne aidot asiat ja vahvuudet, jotka ovat Aava & Bangin keskeisiä draivereita.

– Syntyi positiivinen kehä. Se vei meidät sille kasvumarkkinoinnin polulle, jolla markkinoinnin ytimessä on ihminen. Viime vuonna liikevaihtomme kasvoi lähes 40 prosenttia ja rekrytoimme 17 uutta työntekijää. Oleellisen tärkeää on, että olemme pystyneet yhdistämään kestävän talouskasvun sekä työntekijäkokemuksen ja yrityskulttuurin vahvan kehittämisen, Okkonen sanoo.

AAVA & BANG PÄHKINÄNKUORESSA

  • Vuonna 2005 perustettu kasvumarkkinointipalveluita valtakunnallisesti tarjoava yritys, joka
    työllistää 40 markkinoinnin ammattilaista Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella.
  • Autamme asiakkaitamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä asiakkaat että henkilöstö
    sitoutuvat.
  • Asiakkaitamme ovat kasvunälkäiset yritykset, joilla halua panostaa markkinointiin ja
    yrityskulttuuriin.
  • Laaja palvelutarjoamamme kattaa
    • brändin ja markkinointistrategian kehittämisen
    • huipputason markkinointiviestinnän palvelut
    • sisäisen viestinnän ja yrityskulttuurin kehittämisen
  • Rakennamme vuosittain lähes 100 uutta markkinoinnin työpaikkaa kasvuohjelmiemme
    kautta.
  • Olemme kehittäneet useita menestyneitä ja palkittujakin kasvuohjelmia:
    Markkinointivirittämö, Iskussa Maailmalle, Marketing People ja DigiBisnes. Olemme myös
    Suomen suurimman kasvuohjelman, Kasvu Openin, perustajaosakas ja
    toteuttajakumppani.
Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More