ZEF Oy
Sales Manager
Haku päättyy 17.8.
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Myynnin ja asiakkuuksien Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä Oulun työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutusjakson päätteeksi.
ZEF Oy on ohjelmistoyritys, jonka SaaS-ratkaisu yhdistää ihmis-, markkina- ja liiketoimintatiedon selkeäksi ymmärrykseksi ja tulevaisuuden ennakoinniksi. Alustamme auttaa organisaatioita tulkitsemaan nykyhetkeä, ennakoimaan tulevaa sekä johtamaan selkeydellä ja luottamuksella. Olemme 23 hengen tiivis asiantuntijayhteisö Oulussa ja elämme parhaillaan vahvan kasvun kynnyksellä. Osana tuoretta strategiaamme suuntaamme katseemme yhä suurempiin B2B-asiakkuuksiin, ja kunnianhimoisia kasvutavoitteita taklaamaan kaipaamme nyt tiimiimme uutta Sales Manageria.
Sales Managerin tehtävässä autat asiakkaitamme menestymään ZEFin avulla. Yhdessä timanttisen myyntitiimimme kanssa vastaat myyntiprosessista aina ensikontaktista kaupan maaliin viemiseen. Arkesi koostuu asiakkaiden tarpeiden kartoittamisesta, ratkaisujen esittelyistä sekä pitkäjänteisestä välipelistä tapaamisten välillä. Vaikka tiimimme oma asiakashankkija tuottaa valmiita tapaamisia kalenteriisi, vastaat myös itse aktiivisesta, monikanavaisesta prospektoinnista ja kontaktoinnista puhelimitse ja esimerkiksi LinkedInissä. Kun kauppa on solmittu ja materiaalit toimitettu, asiakkuus siirtyy osaavien Customer Success- ja Value- tiimiemme hoitoon, joten voit itse keskittyä täysillä seuraaviin onnistumisiin.
Asiakaslähtöisyys, liiketoimintaymmärrys ja tavoitteellinen työote luovat tehtävään vahvan ammatillisen pohjan, mutta myyntityössä luotamme ennen kaikkea sinun omiin vahvuuksiisi. Menestyt tehtävässä, kun kohtaat asiakkaat aidosti, johdatat prosessia eteenpäin määrätietoisesti ja ansaitset luottamuksen olemalla oma itsesi. Arvostamme aiempaa B2B-myyntikokemusta sekä SaaS-maailman, CRM-järjestelmien ja modernien myyntityökalujen tuntemusta. Uskomme kuitenkin, että myös erilaiset myyntitaustat, aina puhelin- tai kenttämyynnistä lähtien, antavat loistavia eväitä tehtävään. AI-natiivina yhtiönä toivomme sinulta myös luontaista kiinnostusta dataa ja tekoälyä kohtaan. Lisäksi työssä vaaditaan vahvaa suomen kielen taitoa ja englannilla sinun tulee pärjätä vähintäänkin hyvin, sillä se on sisäinen työkielemme.
ZEFillä pääset osaksi aidosti kannustavaa, avointa ja yhteisöllistä työyhteisöä, jossa puhutaan suoraan ja kuunnellaan oikeasti. Meillä jaetaan töiden lomassa myös naurut ja itkut ja yhteyttä vahvistetaan säännöllisillä tiimilounailla, vapailla illanistujaisilla sekä neljä kertaa vuodessa järjestettävillä ZEF-päivillä. Jaathan yrityskulttuurimme kulmakivinä toimivat arvot – rakkaus, passion ja rohkeus?
Hyvään meininkiin panostamme myös työskentelemällä toimistolla toisiamme buustaten! Varsinkin perehdytysvaiheessa olemme yhdessä Oulun toimistolla viitenä päivänä viikossa, jotta saat esihenkilöltäsi ja tiimiltäsi parhaan mahdollisen tuen. Kun homma rullaa itsenäisesti, voimme joustavasti sopia hybridimalliin siirtymisestä.
Tule vauhdittamaan kanssamme maailmanluokan tuotteen kasvuloikkaa! Tarjoamme upean mahdollisuuden kasvaa kanssamme energisessä tiimissä, yrityksemme vaiheessa, jossa panoksellasi on suora ja näkyvä merkitys.
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutuksen päätteeksi. Lue lisää ohjelmasta, tutustu mukana oleviin yrityksiin sekä avoimiin paikkoihin osoitteessa: bang.fi/rekrytointi/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo-oulu ja hae mukaan!

Hae mukaan!
Hakeminen tapahtuu kaksivaiheisen prosessin kautta:
1. Täytä ensin hakemus Työmarkkinatorilla osoitteessa: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/62ec53f4-b827-42b1-abdd-4afd93eb23e6/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo--rekrytoiva-koulutus
2. Lähetä CV:si Aava & Bangille klikkaamalla alla olevaa Jätä hakemus-painiketta.
Huomaathan, että kumpikin askel tulee tehdä, jotta voimme huomioida hakemuksesi rekryprosessissa. Saat automaattikuittauksen meiltä, kun olemme vastaanottaneet CV:si. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin.
Lisätietoja
Yrityksen verkkosivut: https://www.zef.fi/
Työpaikan sijainti: Oulu
Etätyö: Toimistovetoinen hybridi (perehdytysjakso täysin toimistolla)
Lisätiedot:
Aava & Bang Oy
virittamo@bang.fi
HUOM! Heinäkuussa vkolla 28 lomailemme ja palaamme viesteihin 13.7. alkaen.