Kuukausipalvelu tarjoaa asiantuntijoiden tuen työyhteisöviestinnän jatkuvaan toteuttamiseen
Viestintä on yksi tärkeimmistä työkaluista yrityksen liiketoiminnan tavoitteiden ja yrityskulttuurin juurruttamiseen arjessa. Työyhteisöviestintää voidaan tarkastella kolmen tason kautta, jossa se muodostuu strategisesta, kulttuurisesta ja arjen työpäiväkokemukseen kiinnittyvästä viestinnästä. Kuukausipalvelun avulla autamme asiakkaitamme onnistumaan työyhteisöviestinnän systemaattisessa toteuttamisessa sekä mittaamaan ja raportoimaan viestinnän tuloksia.
Työntekijäymmärrys jatkuvan palvelun pohjana
Vahva työntekijäymmärrys auttaa tunnistamaan työyhteisöviestinnän kannalta keskeiset kehittämiskohteet, joihin voidaan vaikuttaa arjen viestinnän työkalujen avulla. Tältä pohjalta määritetään työyhteisöviestinnän tavoitteet ja painopisteet, kuten esimerkiksi yhteisöllisyyden vahvistaminen, tiedonkulun kehittäminen tai viestinnän vastuun jakaminen. Osana jatkuvaa palvelua autamme asiakkaitamme tutkimaan systemaattisesti sekä työntekijäkokemusta että mittaamaan työyhteisöviestinnän onnistumista sovituin määräajoin. Näin varmistamme, että arjen viestinnässä tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan.
Ohjausryhmätyö yhteistyön kivijalkana
Työyhteisöviestinnän kuukausipalvelu pohjaa kuukausittaiseen ohjausryhmään, jossa seurataan ja suunnitellaan työyhteisöviestinnän toteuttamista valittujen tavoitteiden pohjalta. Näin varmistamme, että työyhteisöviestinnän suunnitelma aidosti herää eloon asiakkaamme arjessa. Ohjausryhmä toimii myös asiakkaan viestintätiimin sparrausalustana, jossa voidaan avoimesti jakaa ideoita ja saada tukea omassa työssä onnistumiseen. Autamme raportoimaan työyhteisöviestinnän tuloksia niin johdon kuin työntekijöiden suuntaan.
Arjen viestinnän toteuttaminen
Toteutamme arjen työyhteisöviestintää asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Voimme toimia osana sisäistä viestintätiimiä ja vastata esimerkiksi tiimiesittelyiden, tiedotteiden ja sisäisten blogien tuottamisesta. Lisäksi voimme auttaa asiakkaitamme kehittämään palaverikäytänteitä tai vaikkapa vauhdittaa digitaalisten viestintäkanavien sujuvaa käyttöä. Valmennamme ja fasilitoimme työpajoja, joiden avulla saadaan avainhenkilöt ja koko henkilöstö innostumaan viestinnästä ja ottamaan osaa sen toteuttamiseen arjessa. Toteutamme myös viestintä- ja vuorovaikutuskoulutuksia sekä autamme suunnittelemaan innostavia henkilöstötilaisuuksia.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.