Nuvoo Oy
B2B-myyjä
Haku päättyy 17.8.
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Myynnin ja asiakkuuksien Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä Oulun työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutusjakson päätteeksi.
Nuvoo Oy on tietotekniikan ja käytettyjen tietokoneiden kiertotalouden asiantuntijayritys. Palvelemme asiakkaitamme tarjoamalla laadukkaita käytettyjä tietokoneita sekä IT-laitteita yksityishenkilöille, yrityksille sekä julkiselle sektorille, kuten kunnille, kouluille ja oppilaitoksille. Yli 20 vuodessa toimintamme on kasvanut käytettyjen tietokoneiden myynnin johtavaksi verkkokaupaksi ja kansainväliseksi yritykseksi. Verkkokauppamme palvelee kuluttajia Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, minkä lisäksi meillä on kivijalkamyymälä Oulussa. Kiertotalous on sydämemme asia, ja kasvamme kovaa vauhtia sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Vahvistamme nyt B2B-myyntitiimiämme ja etsimme joukkoomme tavoiteorientoitunutta ja aktiivista B2B-myyjää kotimaan kentälle. Tehtävässä pääset tekemään uusia myynnin avauksia eli kontaktoimaan rohkeasti yritysasiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse (outbound) sekä kartoittamaan heidän laitetarpeitaan. Uusasiakashankinnan lisäksi työtehtäviisi kuuluu asiakastietojen ja varaston hallintaa sekä myyntiprosessin sujuvuuden varmistamista. Pidät asiakkaistasi huolta myös kaupan klousauspäässä ja varmistat, että laskutus sekä toimitukset sujuvat moitteettomasti. Pääset tekemään myös asiakaskäyntejä ja mukaan alan messuille.
Toivomme, että sinulta löytyy paloa kaupantekoon, aitoa halua tehdä tuloksellista outbound-myyntiä sekä kykyä nähdä kasvun mahdollisuuksia ympärilläsi. Meillä ei ole tiettyä muottia myyjän profiilille, vaan tärkeintä on itseohjautuvuus, oma-aloitteisuus sekä aito draivi viedä kauppaa eteenpäin. Emme edellytä syvällistä laiteosaamista, vaan opetamme sinulle mielellämme IT-laitteiden kiemurat. Aiempi kokemus B2B- tai laitemyynnistä katsotaan eduksi, mutta voit olla yhtä lailla urasi alussa oleva tekijä. Asenne ratkaisee! Suomen kielen lisäksi tarvitset tehtävässä hyvää suullista ja kirjallista englantia.
Meillä pääset osaksi noin 50 hengen tiivistä ja nuorekasta kansainvälistä porukkaa. Yhteishenkemme ja työviihtyvyys on korkealla ja mitatusti suomalaisten yritysten kärkikastissa. Meillä vallitsee aito kokeilukulttuuri ja tekoälymyönteinen ilmapiiri: kannustamme yrittämään ja vastaamme uusiin ehdotuksiin mieluummin "kyllä" kuin "ei". Ydintiimisi B2B-puolella on tiivis ja intiimi ja rinnallesi saat kaksi kokenutta B2B-myyjää sekä aivan huipun myyntijohtajamme. Meillä autetaan kaveria, sparraillaan ideoita ja iloitaan onnistumisista yhdessä.
Tarjoamme sinulle joustavan työyhteisön ja työarjen, jossa ihmisistä pidetään huolta. Johtamiskulttuurimme on aidosti ihmisläheistä eikä työaikoja kyttäillä. Tarjoamme tukea sekä sparrausta oman urapolun kehittämiseen ja kasvuun myös talon sisällä. Alkuun työpisteesi sijaitsee Oulun Karhunkedontiellä, jossa toteutetaan tiivis perehdytysjakso paikan päällä. Perehdytyksen jälkeen työtehtäviä on mahdollista hoitaa joustavasti hybridinä ja jatkossa vaikka kotitoimistolta käsin, joten roolia voi hoitaa mistä päin tahansa.
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä Oulun työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutuksen päätteeksi. Lue lisää ohjelmasta, tutustu mukana oleviin yrityksiin sekä avoimiin paikkoihin osoitteessa: bang.fi/rekrytointi/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo-oulu ja hae mukaan!

Hae mukaan!
Hakeminen tapahtuu kaksivaiheisen prosessin kautta:
1. Täytä ensin hakemus Työmarkkinatorilla osoitteessa: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/62ec53f4-b827-42b1-abdd-4afd93eb23e6/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo--rekrytoiva-koulutus
2. Lähetä CV:si Aava & Bangille klikkaamalla alla olevaa Jätä hakemus-painiketta.
Huomaathan, että kumpikin askel tulee tehdä, jotta voimme huomioida hakemuksesi rekryprosessissa. Saat automaattikuittauksen meiltä, kun olemme vastaanottaneet CV:si. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin.
Lisätietoja
Yrityksen verkkosivut: https://nuvoo.com/fi-fi
Työpaikan sijainti: Karhunkedontie 1, 90410 Oulu
Etätyö: Hybridi
Lisätiedot:
Aava & Bang Oy
virittamo@bang.fi