Oulun Yrityskalusto Oy
B2B-kalustemyyjä
Haku päättyy 31.8.
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Myynnin ja asiakkuuksien Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä Oulun työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutusjakson päätteeksi.
Toimistokalusteala muuttuu nopeasti. Yritykset käyttävät tilojaan eri tavalla, yhdistävät uutta ja käytettyä, etsivät kustannustehokkaita ratkaisuja ja tarvitsevat kumppanin, joka vie projektit maaliin asti. Tässä muutoksessa vuonna 1995 perustetulla Oulun Yrityskalustolla on hyvä asema: meillä on oma varasto, oma asennus ja kyky palvella asiakasta nopeasti suunnittelusta toteutukseen. Tarjoamme pk-yrityksille, julkishallinnolle ja yksityisille asiakkaille helpon tavan hoitaa toimitilaprojektit.
Haemme nyt Oulun toimipisteeseemme aktiivista B2B-kalustemyyjää, jolla on nälkää kasvaa kokonaisvaltaiseksi toimitila-asiantuntijaksi. Aluksi keskityt uusasiakashankintaan ja oman asiakaskantasi rakentamiseen B2B-ympäristössä, mutta myyntityön ohella kasvatat toimialaosaamistasi ja toimit asiakkaidesi luotettavana asiantuntijakumppanina. Et odota asiakkaiden kävelevän ovesta sisään, vaan kartoitat omatoimisesti yritysten tarpeita ja vastaat projektien toteutuksesta alusta loppuun. Käytännössä tämä tarkoittaa:
-Tarvekartoitusta ja tilasuunnittelua
-Tarjousten tekoa kalustevalintoineen
-Toimitusten koordinointia ja tuotteiden sisäänostoja
Sovimme yhdessä myyntitavoitteet, joihin sinun odotetaan pääsevän. Työ tehdään kohtaamalla asiakkaita heidän luonaan ja toisinaan tapaamiset sovitaan myymäläämme. Raportoit suoraan toimitusjohtajalle.
Etsimämme henkilö on myyntihenkinen, tavoitteellinen ja tuloshakuinen tekijä, jolta löytyy rohkeutta kontaktoida uusia asiakkaita sekä aitoa oma-aloitteisuutta. Sinulla on asiakaslähtöinen asenne ja vahva halu oppia uusia suunnitteluohjelmia sekä digitaalisia työvälineitä. Tehtävässä menestyminen edellyttää kaupallisuutta, sujuvaa englannin kielen taitoa, B-ajokorttia sekä valmiutta matkustaa. Aiempi kokemus myynnistä tai asiakaspalvelusta sekä hyvä avaruudellinen hahmotuskyky katsotaan eduksesi. Oikea asenne ja halu oppia ratkaisevat meillä kuitenkin enemmän kuin aiemmat tittelit.
Meillä pääset osaksi rehtiä tiimiä ja rakentamaan oman urapolkusi. Pääset osaksi noin 10 hengen käytännönläheistä tiimiä, jossa ei piilouduta tittelien taakse. Puolet meistä toimii myynnissä ja loput asennuksessa. Meillä kaikki tarttuvat toimeen myös esimerkiksi varaston puolella ja auttavat tarvittaessa asiakasta vaikkapa kalusteiden luovutuksessa. Työnantajana olemme rehti, ja tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen sekä edut.
Meillä sinun on mahdollista rakentaa asiantuntijuutesi omien vahvuuksiesi ja taustasi ympärille. Kun onnistut oman asiakaskuntasi rakentamisessa, voit halutessasi suunnata tekemistäsi ja erikoistua esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin:
- Matkailu ja loma-asuminen: Toimit lomayrittäjien oikeana kätenä kohteiden sisustamisessa, hyödyntäen esimerkiksi Lapin kasvavaa matkailupotentiaalia.
- HoReCa-ala: Kehityt hotelli- ja ravintolapuolen huippumyyjäksi.
- Kiertotalous: Erikoistut vastuullisiin B2B-tilaratkaisuihin ja uusien sekä käytettyjen kalusteiden yhdistämiseen.
Tässä työssä yhdistyvät aktiivinen myynti, tilasuunnittelu sekä projektien läpivienti työnteon murroksen äärellä. Jos et hätkähdä tavoitteita vaan sytyt niistä ja haluat kasvaa yrityksemme mukana, tämä voi olla juuri sinun paikkasi!
Paikka täytetään osana rekrytoivaa Virittämö-koulutusta, jonka Aava & Bang Oy toteuttaa yhteistyössä Oulun työllisyysalueen kanssa. Tavoitteena on, että osaaja palkataan yrityksen palvelukseen onnistuneen koulutuksen päätteeksi. Lue lisää ohjelmasta, tutustu mukana oleviin yrityksiin sekä avoimiin paikkoihin osoitteessa: bang.fi/rekrytointi/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo-oulu ja hae mukaan!

Hae mukaan!
Hakeminen tapahtuu kaksivaiheisen prosessin kautta:
1. Täytä ensin hakemus Työmarkkinatorilla osoitteessa: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/62ec53f4-b827-42b1-abdd-4afd93eb23e6/myynnin-ja-asiakkuuksien-virittamo--rekrytoiva-koulutus
2. Lähetä CV:si Aava & Bangille klikkaamalla alla olevaa Jätä hakemus-painiketta.
Huomaathan, että kumpikin askel tulee tehdä, jotta voimme huomioida hakemuksesi rekryprosessissa. Saat automaattikuittauksen meiltä, kun olemme vastaanottaneet CV:si. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin.
Lisätietoja
Yrityksen verkkosivut: https://www.yrityskalusto.fi/
Työpaikan sijainti: Haaransuonkuja 3, Oulu
Etätyö: Lähityö myymälässä ja liikkuva asiakastyö
Ajokortti: B-ajokortti
Lisätiedot:
Aava & Bang Oy
virittamo@bang.fi
HUOM! Heinäkuussa vkolla 28 lomailemme ja palaamme viesteihin 13.7. alkaen.