Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän ihmisten perustarpeista ja vuorovaikutusosaamisesta. Samalla rakennamme perustaa vahvoille instituutioille ja varmistamme, että me ihmiset johdamme teknologiaa, eikä se meitä.
Lämmin ja hyväksyvä katse. Moikkaus vastaantullessa. Läsnäoleva kuuntelu. Kannustava kommentti. Vuorovaikutuksella on valtava voima. Sillä voi saada ihmisen loistamaan kirkkaammin tai täysin mitätöidyksi. Arvostava katse tekee ihmisen näkyväksi ja sillä on keskeinen osa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Alkuvuoden aikana olen pohtinut paljon arvostuksen, kohtaamisen ja nähdyksi tulemisen teemoja. Ajatuksiini on varmasti vaikuttanut oleellisesti, että korvanapeissani on kuulunut Pekka Töllin uutuuskirja arvostuksen psykologiasta. Toki ihmisten väliseen viestintään ja vuorovaikutukseen erikoistuneena ammattilaisena vuorovaikutus on minussa läsnä jatkuvasti.
Kuten psykologiasta tiedämme, arvostavalla ja kohtaavalla vuorovaikutuksella on valtava merkitys niille kokemuksille, miten tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi. Nähdyiksi ja kuulluiksi tulemisen kokemukset taas vaikuttavat keskeisesti hyvinvointiimme ja siihen, miten kohtelemme muita. Jos perustarpeemme eivät täyty, alamme nopeasti voimaan huonosti. Kukaan ei kestä kohtaamattomuutta määräänsä enempää, vaikka olisi kuinka paksu nahka.
Itseohjautumisteorian (Deci & Ryan 1985) mukaan ihmisen psykologisia perustarpeita kuvataan kolmen alueen näkökulmasta, jotka ovat: autonomia (autonomy), kyvykkyys (competence) ja yhteisöllisyys (relatedness). Nämä perustarpeemme eivät kuitenkaan täyty missään mystisessä tyhjiössä, vaan täytämme niitä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Työelämän kontekstissa autonomian kokemus tarkoittaa sitä, että voimme itse vaikuttaa työhömme liittyviin asioihin ja tehdä esimerkiksi siihen liittyviä päätöksiä ja ratkaisuja itsenäisesti. Tämä vahvistaa myös pystyvyyden ja itseluottamuksen tunteitamme. Vuorovaikutuksessa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi, kuinka lähijohtaja antaa työntekijän toteuttaa omaa asiantuntemustaan ja toisaalta miten lähijohtaja tukee tiimiläisten itseohjautuvuutta.
Samaan aikaan tarvitsemme tukea ja huomiointia muilta – kyvykkyyden kokemukset rakentuvat siis muilta saadun palautteen kautta vuorovaikutuksessa. Silloin saamme tärkeää tietoa siitä, miten onnistumme ja suoriudumme tehtävissämme, miksi panoksemme on tärkeä tai millainen vaikutus toiminnallamme on muihin. Saammeko kiitoksen tehdystä työstä tai kannustavaa palautetta arjessa? Miten suoriutumistamme projekteissa arvioidaan, jotta voimme tunnistaa kehittymisemme?
Yhteisöllisyyden kautta taas tunnemme olevamme osa jotain. Tarvitsemme yhteyden kokemista toisiin – sitä, että olemme hyväksyttyjä porukkaan ja kelpaamme omina itsenämme. Arvostetaanko meitä sellaisina kuin olemme? Kutsutaanko meidät mukaan lounaalle, päiväkahville tai afterworkeille?
Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän ihmisten perustarpeista ja vuorovaikutusosaamisesta. Siitä, miten esimerkiksi toisten arvostamisen ja kunnioittamisen tulisi olla (työ)elämässä itseisarvo – ei päälle liimattu keino tavoitella parempaa tuottavuutta ja uusia innovaatioita. Sitä paitsi, työyhteisön arvostava ja kunnioittava vuorovaikutus on perusta turvalliselle kulttuurille, joka taas mahdollistaa, että työntekijät uskaltavat ideoida, unelmoida ja innovoida.
Biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta tutkinut, edesmennyt Edward O. Wilson on sanonut, että meillä ihmisillä on kivikautiset tunteet, keskiaikaiset instituutiot ja jumalallinen teknologia. Itse tulkitsen tätä niin, että nykyajassa vahvat, yhteiskunnalliset instituutiot ja nopeasti kehittyvä teknologia tarvitsevat rinnalleen ymmärrystä ihmisten perustarpeista, tunteista ja vuorovaikutuksesta – jatkuvaa muistutusta siitä, että vaikka kehitys menee eteenpäin, ihmisyyden peruselementit eivät muutu.
Emme saa tässä kaikessa teknologisen kehityksen hälinässä ja globaalissa myllerryksessä unohtaa ihmisyyttä – muutoin meillä on jäljellä vain rapautuneet instituutiot sekä teknologia, joka johtaa meitä, emmekä me sitä.