Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

1 minuutin lukuaika

Avoimuudella ja verkoston tuella vuoden parhaiden työnantajabrändien joukkoon

Featured Image

Aava & Bang Oy on sijoittunut kolmen parhaan joukkoon Vuoden Työnantajabrändi -kategoriassa Rekrygaalassa, jossa palkitaan rekrytointialan parhaat teot ja tekijät. Finaalikolmikkoon on valittu työnantajia, jotka ovat rakentaneet systemaattisesti suhdetta omaan kohderyhmäänsä. Palkintoa jaettaessa painotettiin pitkäjänteistä ja strategista brändityötä. Aava & Bang seisoo ylpeydellä vuoden työnantajabrändiksi valitun Goforen sekä finaalikolmikossa myös olleen Solitan rinnalla ja onnittelee molempia vahvan työnantajabrändin eteen tehdystä työstä.

Aava & Bangin työnantabrändin johtoajatuksena on, että vasta kun työntekijät rakastavat yritystä, voidaan toivoa myös asiakkaiden tuntevan samoin. Yksi keskeisiä onnistumisen avaimia on ollut se, että yrityskulttuurintyötä on tehty tiiviisti yhdessä työyhteisön kesken ja työnantajabrändiä on rakennettu aitoihin sisäisiin vahvuustekijöihin nojaten.

“Sijoittuminen finaalikolmikkoon on koko Aava & Bangin yhteinen onnistuminen. Menestys on pitkäjänteisen työn tulos, johon meistä jokainen on osallistunut”, summaa Aava & Bangin henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala.

Tässä työssä ei tulla valmiiksi

Yrityksen kulttuurin ytimen selkeä määrittäminen, työntekijöiden ja verkoston vahva osallistaminen, avoimuus sekä sisäisen ja ulkoisen viestinnän systemaattisuus vaikuttaa työnantajabrändin vetovoimaisuuteen. Olemme esimerkillämme pystyneet todistamaan, että valmiiksi tässä työssä ei tulla, mutta avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle on työnhakumarkkinassa kysyntää. Kyse on ennen kaikkea siitä, että kuuntelee kohderyhmäänsä herkällä korvalla ja haluaa olla huomenna taas hieman parempi.

“Arvokkain työntekijöiltä tuleva tuleva palaute on se, että emme kuvittele olevamme täydellisiä, vaan avoimen vuorovaikutuksen kautta asioita voidaan aina kehittää. Kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa, rakentaa yhdessä parempaa työpaikkaa”, kertoo Hanne-Mari Miskala

Työntekijäkokemusta ja asiakaskokemusta tulee kehittää rinta rinnan

Aava & Bangin strategian keskiössä on vahvan yrityskulttuurin rakentaminen sisältä ulospäin kestävän kasvumarkkinoinnin avulla. Koronapandemian ravistelemissa yrityksissä tarvitaan uudenlaista otetta yrityskulttuurin johtamiseen, sisäiseen viestintään sekä työntekijä- ja asiakaskokemuksen rakentamiseen. Muutos edellyttää yrityksen sisäisten vahvuustekijöiden tunnistamista ja näiden vahvistamista sekä systemaattista viestintää yrityksen sisällä ja sen ulkopuolella.

Olemme pitäneet tärkeänä uusien toimintatapojen kehittämistä pk-yritysten tarpeisiin, sillä uskomme työelämän ison muutoksen lähtevän juuri näiden yritysten työntekijäkokemuksen vahvistamisesta ja innovaatiot, joilla osaamista voidaan siirtää ja prosesseja helpottaa, ovat tässä merkittävässä roolissa.

Tästä johtuen olemme kehittäneet malleja, joilla autamme yrityksiä rekrytoimaan ja perehdyttämään markkinoinnin osaajia, rakentamaan vahvaa yrityskulttuuri sekä sitä tukevia sisäisen viestinnän käytänteitä ja heidän näköistä työnantajamielikuvaa. Samoin valmennamme työntekjäkokemuksen ja asiakaskokemuksen yhdistämisen teemoja lukuisissa kasvuohjelmissa vuosittain. Kestävän kasvun rakentaminen edellyttää avointa vuorovaikutusta ja sitä, että henkilöstö ja ulkoinen viestintä puhuvat samaa kieltä.

Haluatko liittyä joukkoon? 


Mikäli liittyminen Aava & Bangin joukkoon on pyörinyt pidempään mielessä tai työpaikka alkoi juuri kiinnostaa, kannattaa tutustua meillä haussa oleviin sisäisen viestinnän senior-asiantuntijan, digimarkkinoinnin asiantuntijan, kasvumarkkinointiharjoittelijan tai digimarkkinoinnin harjoittelijan tehtäviin. Ehkä juuri me törmäämme seuraavan kerran maanantain aamukahveilla tai perjantain onnistujaäänestyksessä?

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Voittava viestintästrategia rakentuu organisaation sisältä ulos

Viestintä voi onnistua muutenkin kuin sattumalta, mutta se vaatii sekä suunnitelmallisuutta ja johtamista. Maaliskuisessa viestinnän webinaarissa...

Read More
Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

Vieraskynä: Sisäisen viestinnän kehittämishanke avasi tien kulttuurin muutokseen – S-ryhmän opit muutosmatkalta

S-ryhmä on suurin yksityinen työnantaja Suomessa – meillä on yli 40 000 työntekijää, 19 osuuskauppaa ja noin 2000 toimipaikkaa ympäri maan. Kun...

Read More
Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Kasvu vaatii herkkyyttä kuunnella

Uskon siihen, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Kun yrityksen kehitystä tai omaa työuraa peilaa taaksepäin, on tarina helpompi nähdä...

Read More