Jyväs-Parkin markkinointiyhteistyö Aava & Bangin kanssa on jatkunut 10 vuotta.

”Pitkä yhteistyö kertoo jo lähtökohtaisesti, että hyvin on sujunut”, kertoo Jyväs-Parkin viestintä- ja kehitysasiantuntija Timo Kosonen.

Tutustu Jyväs-Parkkiin

Case

Jyväs-Parkki huolehtii Jyväskylän keskustan maksullisesta kadunvarsipysäköinnistä ja useista palvelevista P-Taloista keskustaliikenteen solmukohdissa. Tavoitteena on tehdä autoilijoiden arjesta mukavampaa.

Yhteistyö Aava & Bangin kanssa on jatkunut pian 10 vuotta, ja sinä aikana Jyväs-Parkin markkinointikonseptia on uudistettu kahdesti ja verkkosivuja kolmesti. Jyväs-Parkille on tehty myös useita palvelumuotoiluja, kuten brändätty P-Talot erottumaan muista Jyväskylän pysäköintitaloista.

”Pienenä organisaationa meillä ei ole resursseja tai isoja intressejä etsiä jokaiseen tarvitsemaamme asiaan osaajia eri paikoista, ja siksi on tärkeää, että Bangilla koko kattaus on tarjolla saman katon alla. Osaavaa porukkaa löytyy joka osa-alueelle. Lisäksi saamamme palvelu on joustavaa,” kertoo Jyväs-Parkin viestintä- ja kehitysasiantuntija Timo Kosonen.

Ne kuuluisat Jyväs-Parkin autot!

Jyväs-Parkille on tehty lukematon määrä markkinointimateriaaleja, animointeja ja AV-tuotantoja, kuten yli 10 TV-mainosta. Niistä on saatu tunnustustakin, kuten kaksi kertaa MTV3:n Keski-Suomen Parhaat Sekunnit (Ralliparkki 2011, Mäkihyppyparkki 2012). Jyväs-Parkin ensimmäinen TV-mainos syntyi vuonna 2007, ja samalla Jyväs-Parkille luotiin uusi ilme ja markkinointikonsepti. Keskeinen hahmo oli vaaleansininen animoitu auto, jonka kärkiviestinä oli, ettei pysäköinti ole extremelaji. Ensimmäisessä videossa auto laskeutui P-Taloon laskuvarjolla ja teki näppärästi käsijarrukäännöksen.

Myöhemmin autoideaa jalostettiin, ja auto sai muun muassa tyttöystävän, esiintyi Jyväs-Parkin juhlavuonna kartingautona numero 25, muuntautui sponsorointikampanjassa golfkärryksi ja yleni moderniksi sähköautoksi.

Uusi markkinointikonsepti ja ilme

Jyväs-Parkin markkinointikonseptia ja ydinviestejä uudistettiin vuonna 2015. Viestinnän uutena kärkenä ovat Jyväs-Parkin tarjoamat pysäköintipalvelut ja niiden tuoma järjestys. Markkinoinnin keskiössä on ihminen, asiakas, jolla on pysäköidessään tarve tehdä jotakin muuta: käydä ostoksilla tai lounaalla, piipahtaa ruokakaupassa tai istua iltaa ystävien kanssa.

Tulossa Jyväskylään?

Jyväs-Parkin verkkosivuille on kehitetty suosittu digitaalinen palvelu ”Tulossa Jyväskylään?”. Palvelu kertoo autoilijalle, missä on hänen kohdettaan lähin P-Talo, ja antaa kävelyohjeet perille. Lisäksi verkossa toi tilata pysäköintituotteita tai tarkastaa P-Talojen paikkatiedot.

”Bangin suurimpia vahvuuksia on idearikkaus”, Kosonen kiteyttää. ”Joskus meno on aika lennokasta, mutta on parempi, että lähtövaiheessa on runsaasti ideoita kuin ei ollenkaan. Ideoita voi aina suitsia tarpeen mukaan. On myös itsestäänselvyys, että ammattilaisten välineistö ja tekninen osaaminen ovat kohdallaan. Saamme esimerkiksi lehdissä julkaistavat materiaalit aina heti ensimmäisellä kerralla oikeassa muodossa ja oikeilla yksityiskohdilla.”