Pete Okkonen, Aava & Bang Oy

Kasvumarkkinointiin erikoistunut Aava & Bang Oy saa uuden toimitusjohtajan. Nykyinen toimitusjohtaja Hanna Kallio siirtyy maaliskuussa 2017 rakennus- ja kiinteistöalalla toimivan Vaskisepät Oy:n toimitusjohtajaksi. Hänen seuraajakseen on valittu Aava & Bangin perustajajäseniin kuuluva Pete Okkonen.

”Toimitusjohtajakauteni tavoitteena oli luoda Aava & Bangille uusi toimintamalli, jossa perinteinen valmennusliiketoiminta ja mainostoimistoliiketoiminta yhdistetään ainutlaatuiseksi ja kokonaisvaltaiseksi kasvumarkkinoinnin palvelukonseptiksi”, Hanna Kallio kertoo.

”Nyt uudistus on viety läpi ja olemme todella hyviä siinä työssä, mitä asiakkaillemme teemme. Toiminnan skaalaaminen isommaksi on seuraava suuri askel, jonka vetäjäksi tulee Okkosen Pete.”

Aava & Bangin osakas ja perustajajäsen Pete Okkonen toimi yhtiön toimitusjohtajana ennen Hanna Kallion kautta ja palaa tehtävään 1.2.2017. Samalla Okkonen lopettaa hallituksen puheenjohtajana, hänen tilalleen siirtyy Aava & Bangin osakas ja perustajajäsen Timo Koponen.

Okkonen kertoo viime vuoden keskittyneensä kasvujohtajan tehtävässä strategisiin yhteistyöhankkeisiin myyntiin ja strategian uudelleen muotoiluun.

”Lisäksi olen vastannut Kasvu Open -liiketoimintamme kehittämisestä, ja konseptista on kasvanut Suomen suurin yritysten sparrauskilpailu ja osakeyhtiö. Aava & Bang kuuluu Kasvu Open Oy:n perustajaosakkaisiin. Tulevaisuudessa tavoitteemme on tiivistää omaa kasvuvauhtiamme ja rakentaa samalla kasvuhakuisille PK-yrityksille maailman parasta markkinointitiimiä. Osallistumme myös edelleen aktiivisesti Kasvu Open -konseptin kehittämiseen.”  pian toimitusjohtajan saappaisiin astuva Okkonen jatkaa.

Video: Pete Okkonen

Lue myös:

Hanna Kallion blogi: ”Jatkossa minulla on vain yksi yritys, johon keskityn. ”

Mikä on Aava & Bang?

Aava & Bang Oy on vuonna 2005 perustettu asiantuntijayritys, joka keskittyy kasvuhakuisten pk-yritysten markkinoinnin kehittämiseen. Työllistämme yhteensä 20 markkinoinnin ja myynnin ammattilaista toimien asiakkaidemme luona ympäri Suomea. Kasvumarkkinointi on Aava & Bangin kehittämä markkinoinnin ja myynnin johtamisen ja toteuttamisen malli.