Me suomalaiset olemme maailman parhaita keksimään ja innovoimaan, mutta yleisesti ottaen olemme surkeita saamaan innovaatioitamme suuren maailman tietoisuuteen. Syynä tähän on, että panostamme aivan liian vähän markkinointiin. Paras lahja 100-vuotiaalle Suomelle on, että satakertaistamme yritystemme markkinointibudjetit.

Tämä viikko on Suomen ja suomalaisten juhlaviikko. Rakas isänmaamme täyttää isosti pyöreitä. Se pistää miettimään mitä 100-vuotiaalle Suomi-neidolle voisi antaa lahjaksi. Pehmeän vai kovan paketin? Itse haluaisin antaa Suomelle lahjaksi vaurautta ja menestystä myös seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Sitä kai voisi pitää pehmeään pakettiin verhoiltuna lahjana. Tosiasia kuitenkin on, että me kaikki pidämme enemmän niistä kovista paketeista. Siksi ehdotan lahjaksi kovaa lupausta: satakertaistetaan suomalaisten yritysten markkinointibudjetit.

Anne Korkiakoski kävi lokakuussa Kasvu Openin finaalitapahtumassa puhumassa Siksi Markkinointia  -hankkeestaan. Kyseisestä hankkeesta on jo uutisoitu monessa eri mediassa viimeisen kahden vuoden aikana. Sen ydinsanoma kiteyttää perusteen kovalle ehdotukselleni: ”Jos lusikalla antaa, ei voi kauhalla vaatia”. Me suomalaiset olemme maailman parhaita keksimään ja innovoimaan, mutta yleisesti ottaen olemme surkeita saamaan innovaatioitamme suuren maailman tietoisuuteen. Syynä tähän on, että panostamme aivan liian vähän markkinointiin. Räikeänä esimerkkinä tästä on vaikkapa Seppälä ja Hennes & Mauritz. 1970-luvulla nuo kaksi vaateketjua olivat lähes samankokoiset, mutta jostain syystä ruotsalainen versio on tänä päivänä globaali vaatejätti ja suomalainen vastakappale joutui taas lopettamaan toimintansa.

Me kaikki rakastamme kovia faktoja ja tilastoja. No, tässäpä teille niitä: Suomessa yritysten markkinoinnin panostukset ovat alle puolet siitä, mitä ne ovat vastaavilla yrityksillä kilpailevissa maissa. Korkiakoski avasi puheessaan asiaa vielä tarkemmin numeroina: ”Suomalaiset yritykset pistävät keskimäärin alle 2% liikevaihdosta markkinointiin. Vastaavat luvut Jenkeissä ovat noin 8%, kuluttajatuotteissa noin 10% ja B2B:ssäkin jopa 7-8%. Ja sit me ihmetellään kun meitä ei tiedetä, meitä ei tunneta, kukaan ei tule hakemaan meitä sieltä kotoa autotallista.”

Kuten Korkiakoski puheessaan totesi, ongelmana ei ole, etteikö meillä olisi hienoja yrityksiä. Pulmana on, ettei kukaan tiedä niistä maailmalla. Tuplaamalla markkinoinnin budjetit, jäisimme silti alle sen tason, mitä kilpailevien maiden markkinoinnin budjetit ovat. Siksi ehdotan, että satakertaistamme markkinointibudjettimme. Se ei pelaa joka pelkää!

Haluan uskoa siihen, että myös meillä Suomessa osataan tehdä globaaleja menestystarinoita. Osaamista meiltä löytyy, siitä homma ei jää kiinni. Sen sijaan asennemuutosta kaivataan kipeimmin niin kulmahuoneissa kuin johtoryhmissäkin. Korkiakosken sanoin, markkinointi nähdään liian monessa yrityksessä ”värityskirja”-osastona sekä pelkästään markkinointiviestintänä. Usein markkinointia pidetään myös pelkkänä kuluna, eikä investointina, jolla on odotettu tuottoarvo.

Satavuotisen itsenäisyytemme kunniaksi, tarjoilen Sinulle kultalautasella mahdollisuuden katsoa ja kuunnella Anne Korkiakosken puheenvuoron kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä. Mutta varo, kuunneltuasi puheenvuoron saatat vielä rustata uusiksi yrityksenne ensi vuoden budjetin, nimenomaan sen markkinoinnin kohdalta!

Katso Anne Korkiakosken puheenvuoro kokonaisuudessaan tästä

Tehdään yhdessä suomalaisista maailman paras markkinointikansa!

Hanna-Riikka Ilkka

hanna-riikka.ilkka@bang.fi
https://fi.linkedin.com/in/hanna-riikka-ilkka-14b1b86a

Kaipaako yrityksesi markkinointi lisäpanostusta? Ota meihin yhteyttä lomakkeella tai suoraan Timo Koposeen puhelimitse 0400 542 778 tai sähköpostilla timo.koponen@bang.fi